Euroopan komission toimet Komissio esitteli maaliskuussa 2015 useita verotuksen avoimuutta koskevia toimenpiteitä, joilla torjutaan yhtiöveron kiertämistä. Keskeinen toimenpide on veropäätöksiä koskeva automaattinen tietojenvaihto EU-maiden välillä, mistä EU-maiden ministerit sopivat lokakuussa 2015. Komission kesäkuussa 2015 julkistamassa toimintaohjelmassa esitettiin toimia, joilla yhtiöverotusta muutetaan oikeudenmukaisemmaksi ja tehokkaammaksi. Komissio teki näiden suunnitelmien pohjalta tammikuussa 2016 ehdotuksen sitovista lisätoimista, joiden tavoitteena on erityisesti torjua aggressiivista verosuunnittelua (veronkierron vastainen toimenpidepaketti). Lisäksi komissio seuraa jäsenmaiden kansallisia veropolitiikkoja osana jokavuotista EU-ohjausjaksoa eli EU:n talouspolitiikan koordinointimenettelyä. EU antaa sen perusteella maakohtaisia suosituksia. Maakohtaiset tiedot Tavoitteet EU:n tavoitteena on lisätä verotuksen oikeudenmukaisuutta poistamalla verosyrjintä ja kaksinkertainen verotus sekä lisätä avoimuutta ja torjua veropetoksia ja veronkiertoa helpottaa verotusta yksinkertaistamalla sääntöjä ja menettelyjä tehostaa verotusta edistämällä kansallisten verohallintojen välistä yhteistyötä petosten torjunnassa. Muiden EU:n toimielinten toiminta verotuksen alalla Keskeiset aloitteetAlv-numeron tarkistaminenArvonlisäverotunnisteen voi tarkistaa verkossa alv-tietojen vaihtojärjestelmästä (VIES-tietokanta).Verotunnistenumeron tarkistaminenVerotunnistenumeron (TIN) rakenteen virheettömyyden voi tarkistaa verkossa.YritysverotusHenkilöverotusArvonlisäverokannatArvonlisäveron laskutusta koskevat säännötAlv-palautukset LisätietoaLainsäädäntöToiminta-alatTarjouskilpailut, avustukset, kiinnostuksenilmaisutKuulemiset AiheetTulliTalous, rahoitus ja euroKilpailuasiat OrganisaatioyksikötVerotus ja tulliliitto
Alv-numeron tarkistaminenArvonlisäverotunnisteen voi tarkistaa verkossa alv-tietojen vaihtojärjestelmästä (VIES-tietokanta).
Verotunnistenumeron tarkistaminenVerotunnistenumeron (TIN) rakenteen virheettömyyden voi tarkistaa verkossa.