[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO | Bryssel 22.10.2007 KOM(2007) 642 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EU:n kestävän kehityksen strategian seurantaraportti vuodelta 2007 {SEC(2007)1416} SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 3 2. EU:n strategioiden johdonmukaisuus ja eri toimijoiden kumppanuus 3 3. Tärkeimpiin haasteisiin liittyvän edistymisen arviointi 4 3.1. Ilmastonmuutos ja puhtaat energiamuodot 4 3.2. Kestävä liikenne 5 3.3. Kestävä kulutus ja tuotanto 6 3.4. Luonnonvarojen säilyttäminen ja hallinta 8 3.5. Kansanterveys 9 3.6. Sosiaalinen osallisuus, väestökehitys ja maahanmuutto 10 3.7. Maailmanlaajuinen köyhyys 11 4. Monialaiset politiikat 12 4.1. Koulutus 12 4.2. Tutkimus ja kehittäminen 12 4.3. Rahoitusvälineet ja taloudelliset välineet 13 5. Kumppanuus 13 5.1. Viestintä, toimijoiden mobilisointi ja menestyksen moninkertaistaminen 13 5.2. Tulokset 14 6. Päätelmät 14 1. JOHDANTO Eurooppa-neuvosto vahvisti vuonna 2005 periaatteet, joilla Eurooppaa ohjataan kestävän kehityksen tiellä. Näihin kuuluu jatkuva tarve vaalia vaurautta, joka perustuu innovatiiviseen, kilpailukykyiseen ja ekotehokkaaseen talouteen, ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen sekä oikeudenmukaisuuden ja sosiaalisen osallisuuden edistäminen yhteisvastuullisesti muun maailman kanssa. Eurooppa-neuvosto vahvisti vuonna 2006 uudistetun kestävän kehityksen strategian, jossa määritellään, miten EU voi yhtenäisesti toteuttaa mainittuja periaatteita ja EY:n perustamissopimukseen kirjattua kestävän kehityksen yleistavoitetta. Strategiaan kuuluu seitsemän keskeistä haastetta, joihin on vastattava, mikäli Euroopan halutaan etenevän kestävässä kehityksessä ja säilyttävän samalla nykyisen vaurauden ja hyvinvoinnin tason. Siinä todetaan, että kestävän kehityksen strategian tavoitteet voidaan saavuttaa vain läheisellä yhteistyöllä jäsenvaltioiden kanssa. Tämän vuoksi siinä otetaan käyttöön uusi tarkastelu- ja raportointimenettely, johon komissio ja jäsenvaltiot osallistuvat. Tämä on ensimmäinen uuden työskentelytavan mukainen edistymisraportti, jossa tarkastellaan, miten seitsemän keskeisen tavoitteen suhteen on edistytty ja mitkä EU:n ja jäsenvaltioiden aloitteet ovat vaikuttaneet tuloksiin. Koska merkittäviä suuntauksia ei ole mahdollista osoittaa yhden vuoden tietojen perusteella, vertailuajankohdaksi on otettu vuosi 2000. Raportissa esitetään ensimmäinen kartoitus tämänhetkisestä tilanteesta[1]. Sen mukaan konkreettisella tasolla edistyminen on ollut varsin vaatimatonta. Sen sijaan poliittisten aloitteiden tilanne niin EU:ssa kuin jäsenvaltioissakin on rohkaisevampi. Esimerkiksi ilmastonmuutos ja uusiutuvat energianlähteet ovat nykyisin ensisijaisen tärkeässä asemassa sekä EU:n sisällä että sen kansainvälisissä suhteissa. Poliittinen edistyminen tuonee tulevina vuosina mukanaan myös konkreettisia tuloksia. Eri toimijat vaikuttavat olevan lähenemässä toisiaan: EU, jäsenvaltiot, kansalaiset, kansalaisjärjestöt ja yritykset keskittyvät yhä enemmän samoihin asioihin ja työskentelevät samojen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä kartoitus toimii perustana keskusteluille, joita käydään eri sektorikohtaisilla poliittisilla foorumeilla vuonna 2002 järjestetyn kestävän kehityksen huippukokouksen seurannan ja kestävän kehityksen strategian koordinoinnin yhteydessä. Keskusteluissa käsitellään sitä, onko tarvetta mukauttaa poliittisten aloitteiden suuntaa ja tahtia ja pitkällä aikavälillä suunnata tavoitteita uudelleen. 2. EU:n strategioiden johdonmukaisuus ja eri toimijoiden kumppanuus Vuonna 2006 laaditun strategian lähtökohtana oli luoda kumppanuus, jossa kaikki toimijat – EU, jäsenvaltioiden kansalliset, alueelliset ja paikalliset tasot, kansalaisyhteiskunta ja yritykset – keskittyvät samoihin painopisteisiin ja pyrkivät johdonmukaisuuteen eri politiikan aloilla. Tämä on pitkän aikavälin prosessi. Strategian ensimmäisen toteuttamisvuoden kokemuksen osoittavat kuitenkin, että tavoite on mahdollista saavuttaa. Tarkastelun yhteydessä havaittiin, että eri politiikan alojen välisen johdonmukaisuuden aikaansaaminen on haasteellista kaikilla hallintotasoilla. EU:n tason haasteena on sovittaa yhteen kestävään kehitykseen tähtäävä pitkän aikavälin yleistavoite, jossa keskitytään erityisesti elämänlaatuun, sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen ja eurooppalaisen yhteiskunnan jatkuvuuteen, ja Lissabonin strategian mukainen kasvuun, kilpailukykyyn ja työpaikkojen luominen tähtäävä keskipitkän aikavälin tavoite. Energia ja ilmastonmuutos ovat hyvä esimerkki siitä, miten keskipitkän ja pitkän aikavälin strategiset tavoitteet ovat lähentyneet toisiaan. Toisena esimerkkinä ovat sisämarkkinat, jotka ovat osoittaneet, miten markkinoiden avaamisella voidaan edistää kasvua ja hyvinvointia, kun sen tukena on yhteiskunnallisia ja ympäristöön kohdistuvia toimenpiteitä. Myös EU:n paremman sääntelyn ohjelmalla on ollut vaikutusta eri politiikan alojen johdonmukaisuuteen, sillä se edellyttää kaikkien tärkeimpien poliittisten aloitteiden taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöön kohdistuvien vaikutusten järjestelmällistä arviointia. 3. Tärkeimpiin haasteisiin liittyvän edistymisen arviointi Seuraavassa esitetään, mikä on tilanne kestävän kehityksen strategian seitsemällä painopistealueella ja mitä toimia EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla on toteutettu. Kaikki haasteet ovat yhteydessä toisiinsa, joten yhtä koskevat toimet vaikuttavat myös muihin. Kaikki toimet myös tukevat toisiaan. 3.1. Ilmastonmuutos ja puhtaat energiamuodot EU on edistynyt kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ja ennusteiden mukaan yhteisö saavuttaa Kioton tavoitteensa, mikäli jäsenvaltiot ottavat käyttöön ja toteuttavat mahdollisimman pian suunnittelemansa lisätoimenpiteet. Samalla EU:n talous jatkaa kasvuaan. Kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2005 vähentyneet 15 vanhassa jäsenvaltiossa kaksi prosenttia verrattuna Kioton vertailuvuoteen. Kioton tavoitteiden saavuttamiseksi uusiutuvia energianlähteitä on käytettävä enemmän. Käyttö lisääntyi 1990-luvulla EU:n 27 nykyisessä jäsenvaltiossa yhteensä keskimäärin 3,2 prosenttia vuodessa ja vuosina 2000–2005 jo 4,1 prosenttia vuodessa. Tästä kasvusta huolimatta uusiutuvien energianlähteiden osuus energian loppukäytöstä oli vuonna 2005 vain 8,5 prosenttia, koska kotimainen kokonaiskulutus kasvoi varsin nopeasti. Keskimääräinen vuotuinen kasvu on liian hidasta, jotta 12 prosentin tavoite voitaisiin saavuttaa vuoteen 2010 mennessä. Biopolttoaineen osuus oli vuonna 2005 27 jäsenvaltion EU:ssa vain 1,08 prosenttia eli se jää kauas tavoitteesta, joka on 5,75 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. EU:ssa on otettu tulevaisuuden kannalta merkittäviä poliittisia edistysaskeleita. Niistä tärkein on Eurooppa-neuvoston maaliskuussa 2007 vahvistama yhdennetty ilmastonmuutos- ja energiapolitiikka, jossa määritellään kasvihuonekaasujen vähentämistä, uusiutuvia energianlähteitä ja biopolttoaineita koskevat kunnianhimoiset ja sitovat tavoitteet vuodeksi 2020. Muita aloitteita ovat energiatehokkuutta koskeva toimintasuunnitelma (lokakuu 2006) ja hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia koskeva työ[2]. Miltei kaikki jäsenvaltiot ovat nyt hyväksyneet kansalliset ilmastonmuutosstrategiansa joko omana kokonaisuutenaan tai osana kansallista energiapolitiikkapakettia. Eräät jäsenvaltiot ovat perustaneet erityisiä ilmastonmuutokseen keskittyviä virastoja ja tiedeneuvostoja (Yhdistynyt kuningaskunta ja Ruotsi). Toisissa on tehty verotusta koskevia aloitteita. Vuonna 2007 hyväksyttiin 23 päästökauppadirektiiviin perustuvaa kansallista jakosuunnitelmaa, joiden perusteella päästöjä vähennettiin 1903,43 megatonnia vuodessa, kun jäsenvaltioiden alkuperäinen ehdotus oli 2101,64 megatonnia. Ilmastonmuutosta ja energiaa koskeviin tavoitteisiin on panostettava jatkuvasti, jotta ne voitaisiin saavuttaa määräajassa. Tämä edellyttää päästökauppaohjelman onnistuneeseen toteuttamiseen keskittymistä, uusiutuvien energianlähteiden ja biopolttoaineiden kestävän käytön edistämistä ja ilmastonmuutokseen mukautumiseen tähtäävien strategioiden ja suunnitelmien toteuttamista. 3.2. Kestävä liikenne Eurooppa ei ole vielä edistynyt kestävän liikenteen suhteen. Liikenteen energiankulutus, jota käytetään liikenteen kysynnän mittarina, lisääntyi vuosina 2000–2005 EU:n 27 jäsenvaltiossa yhteensä keskimäärin 1,3 prosenttia vuodessa. Tämä oli vain vähän vähemmän kuin bruttokansantuotteen kasvu 1,7 prosenttia samana aikana, joten näiden välisen kytköksen purkautumisesta ei ole merkkejä. Liikenteen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt lisääntyvät edelleen, vuosina 2000–2005 EU:n 27 jäsenvaltiossa yhteensä keskimäärin 1,2 prosenttia vuodessa. Kotimaanliikenteen osuus kaikista kasvihuonekaasupäästöistä 15 jäsenvaltion EU:ssa oli vuonna 2004 yhteensä 21 prosenttia. Se kasvoi 26 prosenttia vuosina 1990–2004, kun useimpien muiden sektoreiden päästöt vähenivät samana aikana. Uusien henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt kilometriä kohti ovat vähentyneet 15 jäsenvaltion EU:ssa vuosina 2000–2004 tasaisesti noin 1,3 prosenttia vuodessa, mutta muutoksen vauhti on hitaampi kuin edellisen vuosikymmenen aikana. Muutos ei ole riittävä, jotta voitaisiin saavuttaa tavoitteet 140 grammaa kilometriä kohti vuoteen 2008–2009 mennessä tai 120 grammaa kilometriä kohti vuoteen 2012 mennessä. Tavoite siirtyä tasapainoisesti ympäristöystävällisiin liikennemuotoihin ei ole toteutunut. EU:n 27 jäsenvaltiossa tieliikenteen osuus sisämaan rahtiliikenteen kokonaismäärästä on jatkanut kasvuaan vuodesta 2000, vaikkakin varsin hitaasti. Vuonna 2005 osuus oli 76,5 prosenttia. Autoliikenteen henkilökilometrien määrä on verrattain vakiintunut 15 jäsenvaltion EU:ssa, mutta sen osuus sisämaan matkustajaliikenteestä oli vuonna 2004 vielä 84,8 prosenttia. Ruuhkat maanteillä ovat lisääntyneet. Sen sijaan myönteistä on, että liikenteen epäpuhtauspäästöt ovat vähentyneet vuosina 2000–2004 otsonien esiasteiden osalta keskimäärin 4,4 prosenttia vuodessa ja hiukkasten osalta keskimäärin 4,2 prosenttia vuodessa. Vaikka tieliikenne onkin lisääntynyt, liikennekuolemien määrä on vähentynyt tasaisesti sekä 27 että 15 jäsenvaltion EU:ssa. EU:n 15 vanhaa jäsenvaltiota ovat saavuttamassa tavoitteen, jonka mukaan kuolemien määrä puolittuisi vuoteen 2010 mennessä verrattuna vuoteen 2000, mutta 27 jäsenvaltion EU:ssa tästä ollaan hieman jäljessä. EU:n politiikan kannalta huomattavia edistysaskeleita ovat komission laatima liikennettä koskevan valkoisen kirjan väliarviointi, kaupunkiliikennettä koskeva vihreä kirja, henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen tiukempia standardeja (Euro 5 ja Euro 6) koskevat asetukset ja komission ehdotukset polttoaineiden laatua koskevan direktiivin ja direktiivin 2003/96 muuttamisesta tieliikenteen ajoneuvojen dieselpolttoaineen vähimmäisvalmisteveron osalta sekä lentoliikenteen sisällyttämiseksi EU:n päästökauppaohjelmaan. Rautatieliikenteen vapauttamispaketti on jo hyväksytty ja joukkoliikennettä koskevaa lainsäädäntökehystä tarkistettu. Jäsenvaltiot toteuttavat parhaillaan monenlaisia toimia kestävän liikenteen ja ympäristöystävällisten kuljetusmuotojen edistämiseksi. Ainoastaan muutamilla jäsenvaltioilla (Suomi) on erityinen liikennestrategia. Muut ovat liittäneet kestävän liikenteen osaksi muita strategioita, esimerkiksi aluesuunnittelu- tai rahoitusstrategioita (Irlanti ja Italia). Muita aloitteita ovat kuorma-autojen liikennemaksut (Itävalta) ja tieinfrastruktuurin ja verotuksen nykyaikaistaminen (Bulgaria). Eräät jäsenvaltiot ovat hyväksyneet verotoimenpiteitä kasvihuonekaasujen vähentämiseksi, kannustaneet pienten ja polttoainetehokkaiden ajoneuvojen hankkimiseen (Tanska ja Belgia) tai edistänet vaihtoehtoisten polttoaineiden (Romania) tai biopolttoaineiden (Itävalta ja Bulgaria) käyttöä ja myöntäneet vapautuksia valmisteverosta (Tanska), verohelpotuksia (Unkari) tai taloudellisia kannustimia (Italia). Jotkut jäsenvaltiot ovat ottaneet käyttöön paikallisia nopeusrajoituksia ja park-and-ride -järjestelyjä (Itävalta, ja Malta). Monet tukevat siirtymistä ympäristöystävälliseen yhdistelmäliikenteeseen (Tanska ja Unkari) niin matkustajaliikenteessä (Tšekki) kuin rahtikuljetuksissakin (Alankomaat). Joukkoliikennealoitteita ovat muiden muassa rautatieliikennettä koskevat investointijärjestelyt kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla, tiemaksut ja aloitteet pyöräilyn edistämiseksi (Itävalta, Bulgaria, Tanska, Ranska, Italia ja Yhdistynyt kuningaskunta). Eräissä maissa on hyväksytty kansallisia tieturvallisuusstrategioita (Tšekki ja Kreikka) ja toisissa keskitytty ajoneuvojen katsastusten tehostamiseen (mm. Bulgaria) ja tiukkaan nopeudenvalvontaan (Ranska). Paljon on vielä tehtävissä. Toimenpiteitä ovat esimerkiksi polttoainetehokkuuteen, vihreisiin voimanlähteisiin, ympäristöystävällisiin ja vähemmän energiaa käyttäviin kuljetusmuotoihin liittyvän teknologian edistäminen, kaikkien kuljetusmuotojen päästönormien ja kasvihuonekaasuintensiteetin kiristäminen, melukartoituksen kehittäminen ja liikenteen melun vähentäminen sen syntylähteillä, kaupunkiliikenteen kehittäminen ja logistiikan tehostaminen sekä menetelmien kehittäminen maksujen perimiseksi liikenteen infrastruktuurien käytöstä. 3.3. Kestävä kulutus ja tuotanto Kestävää kulutusta ja tuotantoa on vaikea mitata luotettavasti ja kattavasti. Resurssien tuottavuuden pääindikaattori kuitenkin osoittaa, että raaka-aineiden käyttö on eriytymässä taloudellisesta kasvusta. Lisäksi yhä useammat yritykset raportoivat ympäristötoimiensa tehokkuudesta, ja kestävien tuotteiden ja palvelujen määrä lisääntyy nopeasti markkinoilla. Edistyksestä huolimatta mahdollisuuksia on yhä käyttämättä. Esimerkiksi materiaali-intensiteetti on EU:ssa keskimäärin 1 kg euroa kohti, mikä on hieman vähemmän kuin Yhdysvalloissa, mutta kaksi kertaa enemmän kuin Japanissa[3]. EU voisi vähentää kustannustehokkaasti ainakin 20 prosenttia nykyisestä energiankulutuksesta. Tämä vastaa 60:tä miljardia euroa vuodessa tai Saksan ja Suomen nykyistä yhteenlaskettua energiankulutusta. EU on tehnyt useita aloitteita kestävän tuotannon ja kulutuksen tarkastelua, kehittämistä ja edistämistä varten. Näitä ovat esimerkiksi energiaa käyttäviä tuotteita koskevan direktiivin ekosuunnitteluun liittyvien näkökohtien toteuttaminen, ympäristöteknologioita koskeva EU:n toimintasuunnitelma[4] ja ympäristöteknologian todentamisjärjestelmään liittyvä työ. EU parantaa edelleen ympäristömerkintäjärjestelmiä ja ympäristön tilan seurantajärjestelmiä. Ympäristömerkintöjä on kuitenkin vasta harvoilla tuotteilla ja yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmää (EMAS) käytetään rajallisesti. Rekisteröityjä EMAS-yrityksiä on arviolta 5000, kun yrityksiä yhteensä on EU:ssa noin 29 miljoonaa. Jäsenvaltioilla on monenlaisia kestävää kulutusta ja tuotantoa koskevia strategioita ja toimintasuunnitelmia. Kestävää kulutusta edistetään monilla tiedotuskampanjoilla ja -toimilla: Yhdistyneessä kuningaskunnassa on ”vihreän elämisen” ohjeet ja Every Action Counts -kampanja, Itävallassa kestävää kulutusta koskevia koululaiskilpailuja ja Tanskassa ”Vihreä vastuu” -kampanja. Viranomaiset eri puolilla EU:ta pyrkivät edistämään ja tukemaan yritysten yhteiskunnallista vastuuta. Alankomaissa on perustettu MVO Nederland -yhdistys, jonka tarkoituksena on tietojen ja kokemusten vaihto. Ranskan pörssissä toimivien yritysten on lain mukaan liitettävä yhteiskunnalliset ja ympäristöä koskevat tiedot vuosikertomuksiinsa. Kymmenen jäsenvaltiota on hyväksynyt ympäristöä säästäviä julkisia hankintoja koskevan kansallisen toimintasuunnitelman ja osa on vahvistanut niitä koskevat kansalliset tavoitteet. Alankomaissa julkisten hankintojen odotetaan olevan sataprosenttisesti kestävän kehityksen mukaisia vuoteen 2010 mennessä. Yhdistynyt kuningaskunta on laatinut kestäviä julkisia hankintoja koskevan suunnitelman. Ruotsissa toimii Miljöstyrningsrådet , joka on Ruotsin hallituksen, paikallisviranomaisten ja Svenskt Näringsliv in (elinkeinoelämän etujärjestö) yhdessä omistama yritys. Se tarjoaa asiantuntemusta, koulutusta ja verkkotyökalun niille julkisten hankintojen tekijöille, jotka haluavat ottaa ympäristövaatimukset huomioon hankintojensa teknisissä eritelmissä. Jäsenvaltiot kannustavat aktiivisesti innovointia ja ympäristöteknologian käyttöönottoa yrityksissä. Joissakin niistä on perustettu viranomaisten ja yritysten yhteisiä elimiä lisäämään liiketoiminnan mahdollisuuksia ja kehittämään ympäristöteknologiaa (Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Jotkut jäsenvaltiot parantavat ympäristöteknologian rahoitusmahdollisuuksia esimerkiksi tarjoamalla taloudellisia kannustimia (Yhdistynyt kuningaskunta) ja palkitsemalla innovatiivisia yrityksiä (Italia). Sloveniassa on perustettu ympäristöteknologian osaamiskeskus. Jäsenvaltioista 21 on saanut valmiiksi ympäristöteknologian toimintaohjelman toteuttamista koskevan etenemissuunnitelman. Vielä enemmän on tehtävissä. Tulevia toimia ovat esimerkiksi yhdennetyn tuotepolitiikan toimeenpano, ympäristöä säästävien julkisten hankintojen lisääminen, EMAS- ja ympäristömerkintäjärjestelmien tarkistaminen ja vähemmän luonnonvaroja kuluttavien tuotteiden ja tuotantoprosessien kehittäminen edelleen. 3.4. Luonnonvarojen säilyttäminen ja hallinta Tämä haaste koskettaa useita eri aloja. Edistymistä uusiutumattomien luonnonvarojen kokonaiskäytön vähentämisessä mitataan raaka-aineiden kokonaiskulutuksella ( Domestic Material Consumption ), joka väheni vuosina 2000–2004 keskimäärin 0,8 prosenttia vuodessa toisin kuin vuosina 1990–2000, jolloin kulutus kasvoi hitaasti (0,1 prosenttia vuodessa)[5]. Resurssien tuottavuus lisääntyi 2,3 prosenttia vuosina 2000–2004. Tämän haasteen osatekijöistä eräät, esimerkiksi resurssitehokkuus, metsänhoito ja jätteen tuottaminen ovat pysyneet melko vakaina. Tietyt luonnon monimuotoisuutta koskevat indikaattorit, kuten eräiden kalakantojen kehitys, ovat taas erittäin huolestuttavia. Tiettyjä luonnonvaroja – vettä, ilmaa ja maaperää – sekä luonnon monimuotoisuutta ja kalastusta koskeva tilanne on usein vaihteleva ja monimutkainen eikä 27 jäsenvaltion EU:sta ole aina edes kattavia tietoja saatavilla. Useimmat jäsenvaltiot, joista on tietoja, vaikuttavat vähentäneen vuosina 2000–2003 vesivaroihin kohdistuvia paineita vähentämällä pohjaveden ottoa. Pintaveden tilanne ei ole yhtä selkeä. Ilmanlaadun parantamisessa on edistytty jonkin verran, ja liikenteen haittapäästöt eli otsonin esiasteet, happamoitumista aiheuttavat aineet ja pienhiukkaset vähentyivät vuosina 1990–2004. Maaperän laatu jatkaa heikkenemistään, kun ilmastonmuutos tuo tullessaan lisää niin maaperän kasvihuonepäästöjä kuin eroosion, maanvyörymien, suolapitoisuuden lisääntymisen ja orgaanisen aineksen vähentymisen kaltaisia uhkiakin. Myös kalakantojen ehtyminen on huolestuttavaa. Huomattava osuus EU:n vesiltä saaduista kalansaaliista on kannoista, joita on jo nyt alle turvallisten biologisten rajojen. Erityisesti tämä koskee arvokkaina pidettyjä lajeja, esimerkiksi vähärasvaisia kaloja. Pohjakalojen, kuten turskan, punakampelan ja merianturan, kantojen kehitys on myös yhä ongelmallinen. Yleisimpien lintulajien kannat vaikuttavat olevan vakiintumassa, mutta hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan Euroopan nisäkäslajeista 15 prosenttia on uhanalaisia ja yhdeksän prosenttia vaarassa joutua uhanalaiseksi. Euroopan nisäkäspopulaatioista 27 prosenttia pienenee ja vain kahdeksan prosenttia kasvaa. Tärkeimpiä luonnonvarojen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyviä EU:n aloitteita ovat ilmanlaatua ja vesiä koskevien puitedirektiivien sekä lintu- ja luontotyyppidirektiivien täytäntöönpano, Euroopan uusi kalatalousrahasto, maaperän suojelua koskeva teemakohtainen strategia ja metsälainsäädännön soveltamisen valvontaa, metsähallintoa ja puukauppaa koskeva aloite (FLEGT). Useimmat jäsenvaltiot ovat tehneet työtä uusiutuvien luonnonvarojen hoidon tehostamiseksi ja niiden liikakäytön estämiseksi erityisesti maa- ja metsätalouden, kalastuksen, luonnon monimuotoisuuden, vesihuollon ja jätehuollon aloilla. Kaikki jäsenvaltiot soveltavat jätehuoltoa, ilmanlaatua ja vesiä koskevia puitedirektiivejä. Toiminnan painopiste luonnollisesti vaihtelee eri jäsenvaltioissa, ja esimerkiksi uudet jäsenvaltiot keskittyvät jäteveden puhdistukseen. Eräät jäsenvaltiot (Itävalta ja Saksa)ovat laatineet raaka-aineita koskevia toimintasuunnitelmia, joiden avulla pyritään parantamaan resurssitehokkuutta. Useimmissa on aloitettu erityisiä toimia luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi ja Natura 2000 -alueiden nimeämiseksi. Edistyminen luonnon monimuotoisuutta ja Natura-alueiden nimeämistä koskevissa tavoitteissa vaihtelee huomattavasti jäsenvaltioittain. Tarvittavista alueista on nimetty luontotyyppidirektiivien mukaisesti 15 jäsenvaltion EU:ssa 93 prosenttia ja 25 jäsenvaltion EU:ssa 82 prosenttia. Useat jäsenvaltiot ovat raportoineet saaneensa verkostonsa täysin tai melkein valmiiksi. Tulevaisuudessa luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvat vaikutukset olisi otettava yhä paremmin huomioon toimintalinjoissa ja ohjelmissa (myös yhteisen maatalouspolitiikan ”terveystarkastuksessa”). Jätehuoltoa, ilmanlaatua ja vesiä koskevien puitedirektiivien täytäntöönpanoon olisi kiinnitettävä jatkuvasti huomiota. Sekä maa- että merialueiden Natura 2000 -verkosto olisi saatava valmiiksi ja niiden tehokas hallinnointi ja rahoitus turvattava ja luonnon monimuotoisuuden kansainvälistä hallintaa olisi tehostettava. EU:n tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttäminen EU:ssa ja sen hidastaminen koko maailmassa vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteisiin ei kuitenkaan päästä, ellei toteuteta merkittäviä lisätoimia. Jäsenvaltioilla on erityinen vastuu parantaa suunnittelua, jotta maankäytön ja rakentamisen tarpeet voidaan sovittaa yhteen biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen ja ekosysteemien ylläpidon kanssa. 3.5. Kansanterveys Eurooppalaisten yleinen elinajanodote on pidentynyt, mutta he myös elävät aiempaa pidempään ilman vakavia terveysongelmia. Yhä harvempi kuolema johtuu kroonisesta sairaudesta. Myös vakavia työtapaturmia sattuu aiempaa harvemmin. Sen sijaan elintapoihin liittyvät sairaudet, esimerkiksi liikalihavuus ja mielenterveysongelmat, ovat lisääntyvä ongelma. Vuonna 2003 maasta riippuen 30–64 prosenttia 25–35-vuotiaista nuorista miehistä oli ylipainoisia tai lihavia. Nuorten naisten vastaava luku oli 12–47 prosenttia ja yli 65-vuotiaiden vielä huomattavasti korkeampi, 62–80 prosenttia. Lihavuus lisää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja tiettyihin syöpiin ja kärsiä esimerkiksi selkäkivuista ja masennuksesta. Arviot lihavuuden suorista kustannuksista 1990-luvulla EU:ssa vaihtelevat: esimerkiksi Alankomaissa niiden osuus oli noin yksi prosentti, Saksassa 3,1–4,2 prosenttia ja Belgiassa 6 prosenttia kaikista terveydenhuoltokuluista. Tupakointi aiheuttaa edelleen terveysongelmia. Vuonna 2003 eurooppalaisista 26 prosenttia – miehistä 32 prosenttia ja naisista 21 prosenttia[6] – tupakoi säännöllisesti. Vaikka itsemurhien määrä vähenee kaikkialla, niitä tehdään yhä 60 000 vuodessa eli niiden osuus on suurempi kuin liikennekuolemien. Eurooppalaisista 11,5 prosenttia kärsii mielenterveyshäiriöistä, ja niiden hinta EU:lle on tällä hetkellä vähintään 3–4 prosenttia bruttokansantuotteesta. WHO:n ennusteen mukaan vuoteen 2020 mennessä masennus on maailmassa toiseksi yleisin sairaus sydäntautien jälkeen. Terveyteen liittyvä eriarvoisuus tulee esiin eri sosiaaliluokkien elinajanodotteen pituudessa. Erot ovat miehillä 4–6 vuotta ja naisilla 2–4 vuotta eri sosiaaliluokkien välillä. Joissakin maissa erot ovat huomattavasti suuremmat (10 vuotta), ja useissa tapauksissa ero vaikuttaa kasvaneen 30 viime vuoden aikana. Useimmissa jäsenvaltioissa, jotka liittyivät EU:hun toukokuussa 2004, terveyden indikaattorit ovat selvästi huonommat kuin vanhoissa jäsenvaltioissa. Suurin osa poliittisista toimista toteutetaan kansallisella tai paikallisella tasolla, mutta EU:llakin on useita kansanterveyteen suoraan vaikuttavia aloitteita. Näitä ovat elintarvike- ja ravintoarvomerkintöjen eri vaihtoehtojen tarkastelu, valkoinen kirja ravitsemukseen, ylipainoon ja lihavuuteen liittyviä terveyskysymyksiä koskevasta eurooppalaisesta strategiasta, toimintasuunnitelma HI-viruksen ja aidsin torjumiseksi Euroopan unionissa ja sen naapurialueilla, ehdotus torjunta-aineiden kestävää käyttöä koskevaksi puitedirektiiviksi ja eläinten terveyttä ja kansanterveyttä koskeva strategia vuosiksi 2007–2013. Jäsenvaltioissa on käynnissä monenlaisia aloitteita elintavoista johtuvien sairauksien vähentämiseksi, pandemioihin valmistautumiseksi ja kemikaalien käsittelyn parantamiseksi. Ne eivät ole raportoineet tarkemmin elintarvike- ja rehulainsäädäntöä, eläinten hyvinvointia, mielenterveyttä tai terveyteen liittyvän eriarvoisuuden vähentämistä koskevista toimistaan. Kansanterveyden alalla vaikuttaa olevan varsin vähän ministeriöiden välistä tai eri alat kattavaa yhteistyötä. EU:n ja jäsenvaltioiden on jatkettava toimia elintapoihin liittyvien sairauksien kasvun taittamiseksi. Erityisesti olisi keskityttävä terveyden ja ympäristön suhteeseen (kemikaalien ja ilmansaasteiden vaikutuksiin). Euroopassa edelleen vallitseva terveyteen liittyvä eriarvoisuus edellyttää toimia sekä EU:lta että jäsenvaltioilta. 3.6. Sosiaalinen osallisuus, väestökehitys ja maahanmuutto Kestävästi kehittyvän Euroopan on rakennettava solidaarisuutta sukupolvien välille ja niiden sisälle, jotta elämänlaatua voidaan parantaa yleisesti. On huolestuttavaa, että 16 prosenttia EU:n väestöstä elää köyhyyden riskirajoilla. Erityisen alttiita ovat lapset, yksinhuoltajat ja vanhukset. Kotouttaminen on edelleen suuri haaste useille jäsenvaltioille ja muut kuin syntyperäiset asukkaat kärsivät joissakin jäsenvaltioissa jatkuvasti korkeasta työttömyysasteesta. Joissakin jäsenvaltioissa taas suurimman ongelman muodostavat nuorisotyöttömyys ja koulunsa keskeyttävien suuri määrä. Toisaalta työttömyys vähenee kaikkialla ja sosiaalisen ja alueellisen koheesion suhteen on saatu aikaan jonkin verran kehitystä, vaikka EU:n rikkaimpien ja köyhimpien alueiden välillä onkin merkittäviä varallisuuseroja. Sosiaaliturvajärjestelmiä nykyaikaistetaan väestörakenteen muuttuessa. Naiset käyvät töissä yhä enemmän ja ikä, jolloin työvoimasta keskimäärin poistutaan, nousee jatkuvasti. Jäsenvaltiot ovat uudistamassa eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmiään. EU:n tärkein työväline sosiaalisen syrjäytymisen ja köyhyyden torjunnassa on avoin koordinointi. Hiljattain on laadittu uusi sosiaaliturvaa ja sosiaalista osallisuutta koskeva neuvoston kehys, uusi naisten ja miesten tasa-arvoa koskeva toimintasuunnitelma vuosiksi 2006–2010 ja tiedonanto Euroopan tulevasta väestörakenteesta. Vuosina 2007–2009 toteutetaan laaja laillista maahanmuuttoa koskeva toimintapoliittinen suunnitelma, johon sisältyy puitedirektiivi ja neljä erityisdirektiiviä. Kaikki jäsenvaltiot ovat esittäneet sosiaaliturvaa ja sosiaalista osallisuutta koskevat, kaikki kolme osa-aluetta kattavat strategiat vuosiksi 2006–2008. Väestörakenteellisten haasteiden laajuus ja vaihe vaihtelevat huomattavasti eri jäsenvaltioissa, kuten myös keinot, joilla haasteisiin vastataan. Jatkossa olisi keskityttävä siihen, että sosiaaliturva-, terveydenhuolto- ja eläkejärjestelmät olisivat väestörakenteen muutosten kannalta kestäviä. Jäsenvaltioiden on jatkettava osana laajempia työmarkkinastrategioitaan toimia, joilla naisia, ikääntyviä, nuoria sekä maahanmuuttajia saadaan lisää työmarkkinoille. Joustavassa työsuhdeturvassa saadaan yhdistyvät joustavat sopimusperusteiset työjärjestelyt ja asianmukainen työsuhdeturva, ja sitä kehitetään jäsenvaltioissa yhtenä keinona vastata haasteisiin. Jäsenvaltioiden olisi myös jatkettava työtään kattavien elinikäisen oppimisen strategioiden, tehokkaan työmarkkinapolitiikan ja nykyaikaisten sosiaaliturvajärjestelmien kehittämiseksi. 3.7. Maailmanlaajuinen köyhyys Vuosituhattavoitteiden suhteen on edistytty rohkaisevasti. Köyhyys on vähentynyt maailmassa miltei 4 prosenttia vuoden 2000 jälkeen, eli 134 miljoonaa ihmistä on päässyt pois äärimmäisestä köyhyydestä. Alemman perusasteen koulutuksen loppuun suorittavien osuus oli 83 prosenttia vuonna 2005, kun se vielä vuonna 2000 oli 78 prosenttia. Avun laatu ja vaikuttavuus ovat parantuneet. Ympäristön kestävyyteen kohdistuva paine on edelleen suuri erityisesti tiettyjen tärkeimpien luonnonvarojen, kuten veden, puun tai viljelymaan käyttömahdollisuuksien suhteen. Tällä saattaa olla dramaattinen vaikutus köyhimpien väestönosien toimeentuloon ja se voi aiheuttaa konflikteja. Toisaalta miljardi ihmistä elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä. Kaikki kehitysalueet eivät ole pystyneet vähentämään lapsikuolleisuutta, ja kolmasosa kehitysmaiden lapsista on alipainoisia tai heidän kasvunsa on hidastunut. Puolet kehitysmaiden väestöstä elää ilman kunnollista puhtaanapitoa. Virallisen kehitysavun BKTL-osuudet kasvoivat 15 jäsenvaltion EU:ssa vuoden 2000 tienoilla koetun taantuman jälkeen selvästi, 0,32 prosentista (vuosi 2000) 0,44 prosenttiin (vuosi 2005). Kasvu kuitenkin pysähtyi vuonna 2006, jolloin virallisen kehitysavun BKTL-osuus väheni hieman, 0,43 prosenttiin, ja EU jäi jonkin verran jälkeen vuoden 2010 välitavoitteestaan. Poliittisesti EU:n tasolla on edetty. Komissio, neuvosto ja Euroopan parlamentti päättivät joulukuussa 2005 kehityspolitiikkaa koskevasta eurooppalaisesta konsensuksesta, jossa asetetaan köyhyyden poistaminen EU:n kehityspolitiikan tärkeimmäksi painopisteeksi. EU on maailman suurin avunantaja, ja sen Afrikka-strategialla etusija annetaan yhteistyölle Afrikan kanssa (yhteinen EU–Afrikka-strategia 2007). EU toimii aktiivisesti myös Välimeren alueella naapuruuspolitiikkansa kautta ja sillä on aktiivista yhteistyötä Latinalaisen Amerikan ja Aasian kanssa. EU:n avun koordinoimisen tehostamiseksi ja johdonmukaistamiseksi on toteutettu monia uusia aloitteita. Viisi vuotta vuonna 2002 pidetyn kestävän kehityksen huippukokouksen jälkeen on todettava, että eräissä kokouksessa asetetuissa tavoitteissa on edistytty varsin heikosti. EU ja jäsenvaltiot ovat kuitenkin sitoutuneita edistämään aktiivisesti kestävää kehitystä koko maailmassa ja varmistamaan, että EU:n sisäiset ja kansainväliset toimintalinjat ovat sopusoinnussa globaalin kestävän kehityksen kanssa. Tämä on hyvin laaja tavoite. Jäsenvaltiot keskittyvätkin yleensä tiettyihin niille tärkeisiin teemoihin tai maantieteellisiin alueisiin. Tuen määrän suhteen on yhä mahdollista saavuttaa vuoden 2010 välitavoite, 0,56 prosenttia, kun edetään vuosituhattavoitetta, joka on 0,7 prosenttia BKTL:sta vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kuitenkin merkittävää lisätyötä. Jäljellä on monia haasteita, joita ovat yleisen budjettituen kehittäminen avunantovälineenä, kasvavaan ympäristöpakolaisten ja maansisäisten pakolaisten muodostamaan haasteeseen tarttuminen, jäsenvaltioiden tiukempi sitoutuminen vesi- ja metsäaloitteisiin, kestävän kehityksen ympäristönäkökohtien ottaminen riittävästi huomioon avun myöntämisessä, työ kestävää kehitystä tukevan kansainvälisen ympäristönhoitojärjestelmän aikaansaamiseksi ja kestävän kehityksen edistäminen kauppapolitiikan alalla. Tarvitaan selvästi lisää yhteistyötä ja avun koordinointia, mikäli EU:n halutaan etenevän merkittävästi vuosituhattavoitteissa. 4. Monialaiset politiikat 4.1. Koulutus Koulutus on edellytys sille, että kansalaiset pystyisivät saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteet. Koulutus 2010 -toimintaohjelma muodostaa kehyksen EU:n koulutustoimille, ja jäsenvaltiot ovat sopineet sen puitteissa viidestä keskeisestä arviointiperusteesta, jotka on saavutettava vuoteen 2010 mennessä. Nämä ovat koulunsa kesken jättävien määrän vähentäminen, 15-vuotiaiden luku- ja kirjoitustaidon parantaminen ja lukiotasoiseen koulutukseen kannustaminen. Ohjelmalla pyritään parantamaan laatua ja lisäämään mahdollisuuksia päästä koulutukseen. Jäsenvaltiot vastaavat haasteisiin yhä paremmin ja ovat ottaneet kestävän kehityksen haasteet paremmin huomioon koulutusjärjestelmissään. Elinikäinen oppiminen on lisääntynyt 25 jäsenvaltion EU:ssa 7,5 prosentista vuonna 2000 9,6 prosenttiin vuonna 2006. Tämä on rohkaisevaa, sillä Barcelonassa asetettu tavoite on 12 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. 4.2. Tutkimus ja kehittäminen Tutkimus ja teknologian kehittäminen ovat keskeisen tärkeässä asemassa suunniteltaessa innovatiivisia ja ennakoivia ratkaisuja, joita tarvitaan seitsemässä päähaasteessa etenemiseksi. Eurostatin tiedoista käy ilmi, että investoinnit tutkimukseen ja kehittämiseen taantuivat suhteessa bruttokansantuotteeseen vuosina 2000–2005. Vuonna 2005 osuus oli 1,9 prosenttia 15 jäsenvaltion EU:ssa ja 1,4 prosenttia 25 jäsenvaltion EU:ssa, eli tavoitteesta (3 prosenttia vuoteen 2010 mennessä) ollaan kaukana. Eräs Euroopan yhteisön tammikuussa 2007 käyttöön otetusta seitsemännestä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman[7] päätavoitteista on eurooppalaisen tutkimuksen käyttäminen kestävän kehityksen edistämiseen. Puiteohjelman ensimmäisenä täytäntöönpanovuonna eli 2007 40 prosenttia tutkimusyhteistyötoimista liittyy suoraan tai välillisesti EU:n kestävän kehityksen strategian haasteisiin. On tehty kaksi uutta yhteistä teknologia-aloitetta, Clean Sky -yhteisyritystä[8] ja polttokenno- ja vetyteknologioita[9] koskevat aloitteet. Haasteisiin pyritään vastaamaan myös 15 teknologiayhteisössä ja 14 ERANET-verkostossa. Komissio on laatinut suuntaviivat sille, miten verokannustimia ja julkisia hankintoja voidaan käyttää edistämään yksityisen sektorin investointeja tutkimukseen. Komissio on myös muuttanut tutkimukseen, kehittämiseen ja innovaatioon annettavia valtiontukia koskevia yhteisön puitteita. Jäsenvaltioiden raporteista käy ilmi, että useimmiten kansallinen T&K-politiikka tukee EU:n seitsemää keskeistä kestävän kehityksen haastetta eurooppalaisella tutkimusalueella. Komissio jatkaa työtään tutkimuksen ja kehittämisen valjastamiseksi tukemaan kestävää kehitystä, jotta kasvua ja työllisyyttä koskevan Lissabonin strategian ja EU:n kestävän kehityksen strategian välistä synergiaa voitaisiin hyödyntää. 4.3. Rahoitusvälineet ja taloudelliset välineet Kestävää kehitystä tuetaan EU:ssa ja jäsenvaltioissa monenlaisilla markkinapohjaisilla keinoilla (verot ja päästökauppa) ja alakohtaisilla kannustimilla (tuki tiettyihin kysymyksiin kohdennetulle tutkimukselle ja kehittämiselle, innovoinnille ja demonstroinnille). Markkinapohjaisia keinoja voitaisiin käyttää enemmän. Komissio antoi maaliskuussa 2007 vihreän kirjan markkinapohjaisista ohjauskeinoista ympäristöä ja energiaan liittyviä toimintapoliittisia tarkoituksia varten. Se myös tarkistaa vuoden 2008 aikana energiatuotteiden verotusta koskevaa direktiiviä[10] ja ryhtyy kartoittamaan ympäristöön haitallisesti vaikuttavia tukia ja lopettamaan niitä asteittain. Komissio on tehnyt säädösehdotukset henkilöautojen verotuksen rakenteen uudistamisesta[11] ja lyijyttömän bensiinin ja moottoripolttoaineena käytettävän kaasuöljyn verotuksen koordinoimisesta[12]. Euroopan aluekehitysrahasto ja koheesiorahasto ovat EU:n merkittäviä rahoitusvälineitä, joiden kautta vuosina 2007–2013 annetaan huomattavasti taloudellista tukea EU:n kestävän kehityksen strategian tärkeimpiin alueisiin, kuten ilmastonmuutokseen (9 miljardia euroa) ja kestävään liikenteeseen (36 miljardia euroa). Koheesiopolitiikassa sovelletaan kestävän kehityksen periaatteita, jotka koskevat kansalaisten osallistumista sekä politiikan johdonmukaisuutta ja hallintotapaa: mukaan otetaan kaikki sidosryhmät kaikilta hallinnon tasoilta ja samalla edistetään johdonmukaista päätöksentekoa eri aloilla. 5. Kumppanuus 5.1. VIESTINTÄ, TOIMIJOIDEN MOBILISOINTI JA MENESTYKSEN MONINKERTAISTAMINEN EU:n kestävän kehityksen strategia voi toimia tehokkaasti ainoastaan, jos siitä tiedotetaan ja se pannaan täytäntöön kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja mukaan otetaan niin kansalaiset, yritykset kuin hallituksetkin. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi sekä EU että jäsenvaltiot ovat järjestäneet tiedotustapahtumia ja konferensseja esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, liikenteestä ja kansanterveydestä. Kansalaisen (myös kansalaisjärjestöjen) ääni kuuluu strategian toteutuksessa ja täytäntöönpanossa rakentavana ja kriittisenä. Esimerkkejä ovat paikalliset Agenda 21 -ohjelmat ja Euroopan kaupunkien kestävän kehityksen kampanja. Toukokuussa 2007 pidetyssä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean sidosryhmien foorumissa[13] eri ryhmät kokoontuivat keskustelemaan siitä, miten kansalaisyhteiskunta voi itse vaikuttaa ilmastonmuutosta koskevien rakentavien ratkaisujen kehittämiseen. Yritykset ja yritysjohtajat alkavat ymmärtää, minkä kilpailuedun kestävän kehityksen mukainen liiketoiminta voi antaa niille. Dow Jonesin kestävän kehityksen ryhmäindeksin[14] listalla olevien yritysten tulos on jatkuvasti parempi kuin muiden. Johtavat liike-elämän toimijat toteuttavat uusia aloitteita, joista esimerkkejä ovat European Corporate Leaders Group (Euroopan yritysjohtajien ryhmä) ja European Alliance for Corporate Social Responsibility (eurooppalainen liittouma yritysten yhteiskuntavastuun edistämiseksi). 5.2. Tulokset Vuonna 2006 vahvistetussa kestävän kehityksen strategiassa vahvistettiin uusi hallintorakenne. Viime vuoden aikana kukin jäsenvaltio nimitti kestävän kehityksen koordinaattorin ja komissio perusti näiden koordinaattorien työryhmän, joka työskentelee myös yhdessä Euroopan kestävän kehityksen verkoston kanssa. Eurostat on osallistunut seurantaan tarkkailemalla kattavia kestävän kehityksen indikaattoreita[15], jotka vastaavat nyt paremmin EU:n uuden kestävän kehityksen strategian painopistealueita ja tavoitteita. Indikaattoreista käydään Eurostatin kanssa säännöllistä keskustelua. EU:n kestävän kehityksen strategiassa ehdotetaan, että kansallisten strategioiden vertaisarvioinneista tehtäisiin säännöllisiä, jotta hyviä käytänteitä voitaisiin kartoittaa ja jakaa ja oppia näin muilta. Komissio laati aiheesta käsikirjan ja osarahoitti vuonna 2007 Alankomaiden kestävän kehityksen strategian vertaisarvioinnin, joka vaikutti merkittävästi sen uuteen muotoiluun ja jolla oli näkyvää poliittista painoarvoa. Vuodeksi 2008 suunnitellaan uusia vertaisarviointeja. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea perusti syyskuussa 2006 kestävän kehityksen seurantaryhmän[16], joka antoi lausunnon 11. heinäkuuta 2007 annetusta EU:n kestävän kehityksen strategiaa koskevasta kaksivuotisraportista. Alueiden komitea on valmistellut kestävää kehitystä edistävää koulutusta koskevan lausunnon, joka on tarkoitus hyväksyä syksyllä 2007. Jäsenvaltiot ovat päivittämässä kansallisia kestävän kehityksen strategioitaan enemmän EU:n strategian mukaisiksi. 6. Päätelmät Eurooppa-neuvoston kesäkuussa 2006 esittämät päätelmät olivat lähtölaukaus EU:n, jäsenvaltioiden, kansalaisyhteiskunnan ja yritysten uudelle kumppanuudelle ja yhteistyölle kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä seurantaraportti osoittaa, että edistyminen käytännön tasolla on vielä vaatimatonta, mutta monilla aloilla, erityisesti ilmastonmuutoksen ja puhtaan energian suhteen, toimintalinjoja on kehitetty merkittävästi sekä EU:ssa että jäsenvaltioissa. Kesäkuussa 2006 esitetyssä strategiassa vahvistetut painopisteet ovat edelleen voimassa. Kuten tässä raportissa ja sen liitteessä esitetyt useat esimerkit osoittavat, täytäntöönpanoon on kiinnitettävä jatkuvaa huomiota kaikilla painopistealueilla. [1] Kestävän kehityksen strategian edistymistä koskeva analyysi perustuu useisiin eri lähteisiin, kuten Eurooppa-neuvosto on edellyttänyt. Nämä ovat kestävän kehityksen strategian mukaisesti nimettyjen kansallisten koordinaattorien toimittamat raportit, kestävän kehityksen indikaattoreihin perustuva Eurostatin seurantaraportti (vertailuajankohtana vuosi 2000), komission valmisteluasiakirja ja riippumattoman konsultin tekemä selvitys. [2] Tiedonanto ”Maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen rajoittaminen kahteen celsiusasteeseen – Toimet vuoteen 2020 saakka ja sen jälkeen” ja ”Energiapolitiikka Euroopalle” (10. tammikuuta 2007). [3] Luonnonvarojen kestävää käyttöä ja hoitoa koskeva Euroopan ympäristökeskuksen raportti nro 9/2005. [4] http://ec.europa.eu/environment/etap/pdfs/comm_pdf_com_2007_0162_f_en_acte.pdf [5] Eurostatin vuotta 2007 koskeva seurantaraportti. [6] Eurostatin vuotta 2007 koskeva seurantaraportti, komission pääosastot ja kansainväliset lähteet (mm. WHO). [7] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1982/2006/EY, tehty 18 päivänä joulukuuta 2006, Euroopan yhteisön seitsemännestä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmasta (2007–2013) – johdanto-osan 29 kappale ja liite I. [8] KOM(2007) 315 lopullinen. [9] KOM(2007) 571 lopullinen. [10] Neuvoston direktiivi 2003/96/EY. [11] KOM(2005) 261. [12] KOM(2007) 52. [13] http://www.eesc.europa.eu/stakeholders_forum/index_en.asp. [14] Indeksi otettiin käyttöön vuonna 1999 ja se on ensimmäinen koko maailman kattava indeksi, jossa seurataan kestävää kehitystä tukevien yritysten tulosta. [15] Tarkistetut kestävän kehityksen indikaattorit on esitetty kestävän kehityksen strategiaa koskevan komission yksiköiden valmisteluasiakirjan liitteessä. [16] http://www.eesc.europa.eu/sections/sdo/index_en.asp.