–

Zennaro Giuseppe Legnami Sas di Zennaro Mauro & C., edustajinaan A. Santoro ja A. Cevese, avvocati,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajinaan G. M. De Socio ja M. F. Severi, avvocati dello Stato,

–

Kreikan hallitus, asiamiehinään K. Boskovits ja V. Karra,

–

Latvian hallitus, asiamiehinään V. Soņeca ja K. Pommere,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään F. Tomat ja G. Braga da Cruz,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen 18.12.2013 annetun komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013 (EUVL 2013, L 352, s. 1) 3 ja 6 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Istituto nazionale per l’assicurazione contro gli infortuni sul lavoro (kansallinen työtapaturmavakuutuslaitos, Italia) (jäljempänä INAIL) ja Zennaro Giuseppe Legnami Sas di Zennaro Mauro & C. (jäljempänä Zennaro-yhtiö) ja jossa on kyse siitä, että INAIL on kieltäytynyt maksamasta Zennaro-yhtiölle myönnettyä rahoitusta sillä perusteella, että se johtaisi asetuksen N:o 1407/2013 3 artiklan 2 kohdassa säädetyn enimmäismäärän, joka on 200000 euroa jonkin kolmen verovuoden jakson aikana (jäljempänä vähämerkityksisen tuen enimmäismäärä), ylittymiseen.

3

Asetuksen N:o 1407/2013 johdanto-osan 3, 10, 21 ja 22 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

4

Kyseisen asetuksen 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Vähämerkityksinen tuki”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tukitoimenpiteiden ei katsota täyttävän kaikkia perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdan perusteita eikä niihin sen vuoksi sovelleta perussopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaista ilmoitusvelvollisuutta, jos ne täyttävät tässä asetuksessa vahvistetut edellytykset.

2.   Jäsenvaltion yhdelle yritykselle myöntämän vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa olla yli 200000 euroa minkään kolmen verovuoden jakson aikana.

– –

4.   Vähämerkityksinen tuki katsotaan myönnetyksi sillä hetkellä, kun yritykselle annetaan laillinen oikeus tukeen asiaan sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla, riippumatta ajankohdasta, jolloin vähämerkityksinen tuki maksetaan yritykselle.

5.   Edellä 2 kohdassa vahvistettuja enimmäismääriä sovelletaan riippumatta vähämerkityksisen tuen muodosta tai tarkoituksesta – –. Kolmen verovuoden jakso määräytyy yrityksen kyseisessä jäsenvaltiossa soveltamien verovuosien perusteella.

6.   Edellä 2 kohdassa vahvistettujen enimmäismäärien soveltamiseksi tuki ilmaistaan käteisavustuksena. Kaikkien käytettävien lukujen on oltava bruttomääriä, toisin sanoen ne on ilmoitettava ennen verojen tai muiden maksujen vähentämistä. Jos tukea myönnetään muussa muodossa kuin avustuksena, tuen määrä on tuen bruttoavustusekvivalentti.

Useassa erässä maksettava tuki diskontataan myöntämisajankohdan mukaiseen arvoon. Diskonttauksessa käytettävä korko on myöntämisen aikaan sovellettava diskonttokorko.

7.   Jos 2 kohdassa vahvistettu asianomainen enimmäismäärä ylittyisi seurauksena uuden vähämerkityksisen tuen myöntämisestä, kyseisen uuden tuen mihinkään osaan ei saa soveltaa tätä asetusta.

– –”

5

Mainitun asetuksen 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Seuranta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltio aikoo myöntää yritykselle vähämerkityksistä tukea tämän asetuksen mukaisesti, sen on ilmoitettava yritykselle kirjallisesti aiotusta tuen määrästä (bruttoavustusekvivalenttina ilmaistuna) ja siitä, että tuki on luonteeltaan vähämerkityksistä. – – Ennen tuen myöntämistä jäsenvaltion on saatava kyseiseltä yritykseltä kirjallisessa tai sähköisessä muodossa ilmoitus kaikesta muusta sille tämän asetuksen tai muiden vähämerkityksisestä tuesta annettujen asetusten nojalla kahden edeltävän verovuoden ja kuluvan verovuoden aikana myönnetystä vähämerkityksisestä tuesta.

2.   Jos jäsenvaltio on perustanut vähämerkityksisen tuen keskusrekisterin, jossa on täydelliset tiedot kaikesta jäsenvaltion viranomaisten myöntämästä vähämerkityksisestä tuesta, 1 kohtaa ei enää sovelleta siitä alkaen, kun rekisteri kattaa kolme verovuotta.

3.   Jäsenvaltio saa myöntää uuden vähämerkityksisen tuen tämän asetuksen mukaisesti vasta varmistuttuaan siitä, ettei tuen myöntäminen nosta kyseiselle yritykselle myönnetyn vähämerkityksisen tuen kokonaismäärää yli 3 artiklan 2 kohdassa vahvistetun asianomaisen enimmäismäärän ja että kaikkia tässä asetuksessa säädettyjä edellytyksiä noudatetaan.

4.   Jäsenvaltioiden on taltioitava ja koottava kaikki tämän asetuksen soveltamista koskevat tiedot. Näihin tallenteisiin on sisällyttävä kaikki tarvittavat tiedot sen osoittamiseksi, että tämän asetuksen edellytyksiä on noudatettu. Yksittäistä vähämerkityksistä tukea koskevat asiakirjat on säilytettävä kymmenen verovuoden ajan tuen myöntämispäivästä. Vähämerkityksisen tuen ohjelmaa koskevat asiakirjat on säilytettävä kymmenen verovuoden ajan siitä päivästä, jolloin ohjelmasta myönnetään viimeinen yksittäinen tuki.

5.   Asianomaisen jäsenvaltion on kirjallisesta pyynnöstä toimitettava komissiolle – – kaikki tiedot, joita komissio pitää tarpeellisina sen arvioimiseksi, onko tämän asetuksen edellytyksiä noudatettu, ja erityisesti yksittäisen yrityksen saaman – – vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä.”

6

Zennaro-yhtiö toimii puun ja siitä saatavien tuotteiden alalla. Se jätti 16.6.2014 INAIL:lle rahoitushakemuksen saadakseen INAIL:n vuoden 2013 julkisen puiteilmoituksen, jonka kohteena oli ”Kannustimet yrityksille työterveys- ja työturvallisuuden alan toimien toteuttamiseksi” (jäljempänä julkinen ilmoitus), mukaisen avustuksen.

7

Kyseisessä julkisessa ilmoituksessa säänneltyyn hankepyyntöä koskevaan menettelyyn liittyi neljä vaihetta eli ensinnäkin hakemusten telemaattinen toimittaminen, toiseksi hakemuksen viimeistelevien asiakirjojen lähettäminen, kolmanneksi INAIL:n suorittama toimitettujen tietojen tarkastaminen ja hakemuksen hyväksyminen sekä lopulta neljänneksi tutkinta ja sellaisen lausunnon antaminen, jonka nojalla avustus voidaan tosiasiallisesti maksaa. Tämän viimeksi mainitun vaiheen aikana yrityksen oli annettava niin sanottu vähämerkityksistä tukea koskeva ilmoitus, jolla osoitetaan, että yritykselle voidaan myöntää haettu määrä avustusta. Jos yritys ei ole avustuskelpoinen, sille myönnetyt tuet oli peruutettava.

8

INAIL ilmoitti 30.10.2014 tekemällään päätöksellä Zennaro-yhtiölle hankkeen hyväksymisestä 130000 euron suuruisen summan osalta; kyseiseen päätökseen oli liitetty mahdollisuus saada 65000 euroa ennakkoa, jota myöskin haettiin, sillä edellytyksellä, että ensin esitetään pankkitakaus.

9

Menettelyn kuluessa kävi kuitenkin ilmi, että Regione Veneto (Veneton alue, Italia) oli myöntänyt Zennaro-yhtiölle, joka oli muodostanut muiden yritysten kanssa tilapäisen yhteisyrityksen, erään toisen avustuksen, jonka kokonaismäärä oli 64483,93 euroa ja joka oli maksettu sille. Kyseinen yhtiö oli lisäksi saanut myös muuta julkista rahoitusta 18985,26 euroa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että näiden kahden rahamäärän lisääminen INAIL:n hyväksymään 130000 euron määrään olisi merkinnyt 213469,17 euron suuruista summaa ja johtanut vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän ylittymiseen.

10

Zennaro-yhtiö tiedusteli INAIL:ltä 12.6.2015 päivätyllä kirjeellä, olisiko sen tällaisen ylittymisen välttämiseksi tarpeen joko pienentää avustuksen määrää lausunnon antamisvaiheessa tai esittää hankkeen muunnelma, jolla suunnitellun hankkeen määrää ja siis avustuksen määrää pienennetään.

11

Koska Zennaro-yhtiö ei saanut vastausta tähän kirjeeseen, se päätyi 12.8.2015 päivätyssä kirjeessä jälkimmäiseen ratkaisuun ja esitti INAIL:lle hankkeen muunnelman, jolla hankkeen kokonaiskustannukset vähennettiin 171386,40 euroon ja avustuksen määrä pieneni siis 111401,16 euroon.

12

INAIL totesi 5.10. ja 18.11.2015 tekemillään päätöksillä, että hankkeen muunnelma oli teknisesti hyväksyttävissä; se katsoi kuitenkin, ettei se voinut myöntää Zennaro-yhtiölle kyseistä rahoitusta ja ettei rahoitusta voida myöntää osittain, jollei kyseinen yhtiö luovu kokonaisuudessaan aikaisemmasta rahoituksesta. INAIL totesi siten jälkimmäisessä päätöksessä, että ”avustus voidaan maksaa pelkästään sillä edellytyksellä, että yritys luopuu muun tahon myöntämästä aikaisemmasta avustuksesta”.

13

Zennaro-yhtiö nosti siis Tribunale amministrativo regionale per il Venetossa (Veneton alueellinen hallintotuomioistuin, Italia) kanteen, jossa vaadittiin 18.11.2015 tehdyn päätöksen kumoamista.

14

Zennaro-yhtiö toimitti 27.4.0216 päivätyllä varmennetulla sähköpostilla INAIL:lle asiakirja-aineiston, jolla todistetaan, että se on luopunut Veneton alueen maksamasta avustuksesta sellaisen 15000 euron suuruisen summan osalta, joka oli siirretty tilapäisen yhteisyrityksen muille jäsenille, ja osoitti siten, että saadun valtiontuen määrä ei ylittänyt vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää.

15

INAIL vahvisti 6.6.2016 tehdyllä päätöksellä, ettei se voinut haetun avustuksen määrän vuoksi maksaa avustusta, koska kolmen julkisen rahoituksen yhteismäärä ylittäisi tällöin vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän ja koska avustuksen osittainen maksaminen olisi asetuksen N:o 1407/2013 3 artiklan 7 kohdan vastaista. INAIL otti huomioon todisteet, joissa vahvistetaan aikaisemmasta alueellisesta avustuksesta luopuminen ja sen jakaminen uudelleen tilapäisen yhteisyrityksen muille jäsenille, mutta kiisti sen merkityksellisyyden täsmentämällä, että ”ei ole ilmeistä, että kyseinen yritys olisi luopunut aiemmin saadusta avustuksesta ja palauttanut tämän avustuksen sen maksaneelle taholle, ja [että] sen uudelleen jakamisella tilapäisen yhteisyrityksen jäsenten kesken ei ole merkitystä”. INAIL vaati näistä syistä jo maksetun 65000 euron suuruisen ennakon palauttamista, koska muussa tapauksessa se vaatisi pankkitakauksen täytäntöönpanoa.

16

Zennaro-yhtiö vaati 26.6.2016 lisäperusteluin myös 6.6.2016 tehdyn INAIL:n päätöksen kumoamista.

17

Tribunale amministrativo regionale per il Veneto hyväksyi 7.9.2016 antamallaan tuomiolla Zennaro-yhtiön kanteen Euroopan komission kilpailun pääosaston (DG COMP) Zennaro-yhtiön sille asetuksen N:o 1407/2013 3 artiklan 7 kohdan tulkinnasta esittämästä kysymyksestä omaksuman kannan valossa. DG COMP huomautti vastauksessaan, että avustuksen maksava julkinen yksikkö voi pienentää avustusta suhteellisesti vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän huomioon ottamiseksi ja että kansallisten viranomaisten on päätettävä, kumpi vaihtoehto on parempi, koska molemmat ratkaisut – avustuksen suhteellinen pienentäminen ja avustuksen epääminen kokonaisuudessaan – ovat teoreettisesti tämän asetuksen mukaisia.

18

Kyseisen tuomioistuimen mukaan siis ”[INAIL:n] asetuksen N:o 1407/2013 3 artiklan 7 kohdasta omaksuma tulkinta, jonka mukaan rahoitusta ei ole mahdollista pienentää sen avustuksen osan määrällä, joka ylittää mainitussa asetuksessa vahvistetun enimmäismäärän, joka on 200000 euroa, olisi pitänyt, vaikka se on teoreettisesti vähämerkityksistä tukea koskevan unionin säännöstön mukainen, mainita nimenomaisesti [julkisessa ilmoituksessa], jotta sitä olisi voitu soveltaa asianmukaisesti käsiteltävässä asiassa”, etenkin osanottajien perustellun luottamuksen suojaamiseksi. Se katsoi siten, että rajoitukset, joihin INAIL oli vedonnut, olivat sitä vastoin ennalta arvaamattomia julkisessa ilmoituksessa esitettyihin perusteisiin nähden, ja ne voitiin ”sivuuttaa unionin säännöstöstä omaksuttavan muodollisesti vähemmän rajoittavan ja [julkisen ilmoituksen] tavoitteen, jona on ’kannustaa yrityksiä toteuttamaan hankkeita, joilla parannetaan työterveyden ja ‑turvallisuuden tasoa’, kanssa yhdenmukaisemman tulkinnan valossa”.

19

INAIL valitti tästä tuomiosta Consiglio di Statoon (ylin hallintotuomioistuin, Italia).

20

INAIL väittää nojautumalla etenkin asetuksen N:o 1407/2013 3 artiklan 2, 4 ja 7 kohdan säännöksiin yhdessä luettuina, että vähämerkityksisen tuen on katsottava olevan myönnetty silloin, kun yritykselle myönnetään laillinen oikeus sen saamiseen, siitä riippumatta, milloin se tosiasiallisesti maksetaan. Nämä säännökset sisältävät pakottavia vaatimuksia, joita sovelletaan välittömästi kansallisessa oikeusjärjestyksessä. Se, onko vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää otettu huomioon, on siis tarkastettava avustuksen myöntämisajankohtana eli nyt käsiteltävässä asiassa hakemuksen hyväksymisvaiheessa. Hakijan on siis INAIL:n mukaan tehtävä mahdolliset korjaukset tämän vaiheen aikana.

21

Zennaro-yhtiö riitauttaa INAIL:n esittämän tulkinnan. Se väittää ensinnäkin, että pelkästään julkisen ilmoituksen määräyksiä voidaan soveltaa, koska asetuksen N:o 1407/2013 3 artiklan 4 kohdasta ilmenee, että ajankohta, jolloin ”yritykselle annetaan laillinen oikeus tukeen” on määritettävä ”asiaan sovellettava[ssa] kansallise[ssa] lainsäädännö[ssä]”. Se väittää toiseksi, että kyseisen asetuksen 6 artiklan 5 kohta, joka koskee jäsenvaltion velvollisuutta toimittaa komissiolle kaikki tämän tarpeellisina pitämät tiedot, kattaa kaikki yrityksen tosiasiallisesti saamat tuet eikä pelkästään ensimmäisen myöntämistoimen perusteella myönnettyjä tukia. Se katsoo lopulta kolmanneksi, ettei vähämerkityksistä tukea koskevaa säännöstöä ole annettu yritysten rankaisemiseksi vaan hallinnollisen rasitteen lieventämiseksi silloin, kun tuki on määrältään vähäistä, ja että INAIL:n ehdottama suppea tulkinta johtaisi siihen, että kyseistä säännöstöä sovellettaisiin rankaisevasti ja sen hengen vastaisella tavalla.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sitä mieltä, että kumpikin pääasian asianosaisten tarkastelemista tulkinnoista voidaan hyväksyä. Yhtäältä INAIL:n esittämä tulkinta on menettelyn kulun sujuvuuden kannalta suotuisampi siltä osin kuin avustuksen saamisen edellytykset tutkitaan ainoastaan hakemuksen hyväksymisajankohtana. Toisaalta Zennaro-yhtiön esittämä tulkinta mahdollistaa avustuksen saamisen edellytysten väljemmän soveltamisen myös sellaisten kilpailijoiden osalta, jotka eivät voi muuttaa hakemustaan siten, ettei enimmäismäärä ylity, koska ne eivät vielä ole varmoja siitä, voidaanko niille myöntää avustusta. Rahoitushakemukseen mahdollisesti tehtävien muutosten hallinnointi on näet vaikeampi toteuttaa, jos se tehdään hakemusten tutkintavaiheessa, sillä tämä vaikuttaisi siihen mennessä vahvistettuun paremmuusjärjestykseen.

23

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa asetuksen N:o 1407/2013 merkityksellisistä säännöksistä aluksi, että kyseisen asetuksen 3 artiklan 4 kohta, jonka mukaan tuki katsotaan ”myönnetyksi sillä hetkellä, kun yritykselle annetaan laillinen oikeus tukeen – –, riippumatta ajankohdasta, jolloin – – tuki maksetaan”, yhtäältä ei näytä olevan ristiriidassa sellaisen menettelykaavion kanssa, jossa hyväksymistä koskevaa ensimmäistä vaihetta seuraa yksityiskohtaisempi tutkinta, jonka päätteeksi oikeutta avustukseen voidaan lopulta pitää ”myönnettynä”. Toisaalta tässä samassa säännöksessä täsmennetään, että tilanne, jossa tuki on ”myönnetty”, ymmärretään ”asiaan sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla”, minkä johdosta voidaan ajatella, että kyseinen lainsäädäntö voi pitää sisällään erilaisia menettelykaavioita, joita ei ole ennalta määritetty. Se huomauttaa tämän jälkeen, että mainitun asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan tuki maksetaan sen jälkeen, kun on varmistettu, että enimmäismäärä on otettu huomioon, minkä perusteella voidaan myös katsoa, että oikeus saada avustus ”annetaan” lopullisesti vasta tällaisen varmistuksen jälkeen. Tämän saman asetuksen 6 artiklan 1 kohdan viimeisen virkkeen sanamuodosta ja erityisesti viittauksesta ”muu[hun] – – myönnet[tyyn] vähämerkityksise[en] tu[keen]”, seuraa lopuksi, että ilmoituksessa on yksilöitävä kaikki saadut tuet. On ratkaistava, onko päätös aikaisemmasta avustuksesta luopumisesta tehtävä välttämättä ennen kuin avustus tosiasiallisesti maksetaan.

24

Tässä tilanteessa Consiglio di Stato päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 1407/2013 3 ja 6 artiklaa tulkittava siten, että yritys, jonka sijoittautumisjäsenvaltio aikoo myöntää sille vähämerkityksisen tuen, jonka johdosta kyseiselle yritykselle myönnettyjen tukien kokonaismäärä ylittäisi aikaisempien tukien olemassaolon vuoksi vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän, voi päättää kyseisen tuen tosiasialliseen maksamiseen saakka, että haettua rahoitusta pienennetään tai jo saaduista aikaisemmista tuista luovutaan kokonaan tai osittain, jottei kyseinen enimmäismäärä ylity.

26

Yhtäältä on huomautettava, että asetuksen N:o 1407/2012 3 ja 6 artikla on nähtävä osana koko kyseisen asetuksen – jolla sallitaan määrältään vähäisten valtiontukien osalta poikkeaminen säännöstä, jonka mukaan kaikista tuista on ennen täytäntöönpanoa ilmoitettava komissiolle – asiayhteyttä (ks. vastaavasti tuomio 28.2.2018, ZPT, C‑518/16, EU:C:2018:126, 50 ja 51 kohta).

27

Tästä seuraa, että kyseisen asetuksen 3 artiklaa, jolla määritellään vähämerkityksiset tuet, joiden osalta poiketaan perussopimuksessa asetetusta tuen kieltoa koskevasta periaatteesta, sekä mainitun asetuksen 6 artiklaa, joka koskee jäsenvaltioiden suorittamaa tarkastusta tällaista tukea myönnettäessä, on tulkittava suppeasti.

28

Toisaalta unionin oikeuden säännöksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys, johon se kuuluu, sekä toimella, jonka osa se on, tavoiteltavat päämäärät (ks. vastaavasti tuomio 9.10.2019, BGL BNP Paribas, C‑548/18, EU:C:2019:848, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Ensimmäiseksi on huomautettava asetuksen N:o 1407/2013 kyseessä olevien säännösten sanamuodosta ensinnäkin, että yhtäältä kyseisen asetuksen 3 artiklan 7 kohdassa säädetään, että ”jos – – [vähämerkityksisen tuen] enimmäismäärä ylittyisi seurauksena uuden vähämerkityksisen tuen myöntämisestä, kyseisen uuden tuen mihinkään osaan ei saa soveltaa [asetusta N:o 1407/2013]”. Kyseisen säännöksen sanamuodosta ilmenee, että ajankohta, jolloin on arvioitava, ylittyykö vähämerkityksisen tuen enimmäismäärä muiden vähämerkityksisten tukien kanssa kasautumisen vuoksi, on tuen ”myöntämisen” ajankohta.

30

Toisaalta asetuksen N:o 1407/2013 3 artiklan 4 kohdan sanamuodosta ilmenee myös, että vähämerkityksinen tuki katsotaan ”myönnetyksi sillä hetkellä, kun yritykselle annetaan laillinen oikeus tukeen asiaan sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla, riippumatta ajankohdasta, jolloin vähämerkityksinen tuki maksetaan yritykselle”.

31

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tältä osin määritettävä sovellettavan kansallisen oikeuden perusteella ajankohta, jolloin mainittu tuki on katsottava myönnetyksi (ks. vastaavasti tuomio 21.3.2013, Magdeburger Mühlenwerke, C‑129/12, EU:C:2013:200, 40 ja 41 kohta sekä tuomio 6.7.2017, Nerea, C‑245/16, EU:C:2017:521, 32 ja 33 kohta).

32

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tässä tarkoituksessa otettava huomioon kaikki kansallisessa oikeudessa kyseisen tuen myöntämiselle asetetut edellytykset (ks. vastaavasti tuomio 21.3.2013, Magdeburger Mühlenwerke, C‑129/12, EU:C:2013:200, 41 kohta).

33

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on siis nyt käsiteltävässä asiassa määritettävä pääasiassa kyseessä olevan tuen myöntämisajankohta julkisen ilmoituksen määräysten ja mahdollisesti siihen sovellettavan kansallisen säännöstön säännösten perusteella (ks. vastaavasti tuomio 21.3.2013, Magdeburger Mühlenwerke, C‑129/12, EU:C:2013:200, 40 kohta ja tuomio 6.7.2017, Nerea, C‑245/16, EU:C:2017:521, 32 kohta).

34

Tältä osin on täsmennettävä, että vaikka tuen myöntämisajankohdan määrittäminen voi vaihdella kyseessä olevan tuen luonteen mukaan, kun tukea ei ole myönnetty monivuotisen järjestelmän nojalla, tukea ei unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan voida katsoa myönnetyksi sen maksamisajankohtana (ks. vastaavasti tuomio 8.12.2011, France Télécom v. komissio, C‑81/10 P, EU:C:2011:811, 82 kohta).

35

Asetuksen N:o 1407/2013 6 artiklan niistä säännöksistä, jotka koskevat jäsenvaltioiden suorittamaa valvontaa sen varmistamiseksi, että kasautumista koskevia sääntöjä noudatetaan, on huomautettava toiseksi yhtäältä, ettei pääasiaan voida soveltaa kyseisen asetuksen 6 artiklan 2 kohtaa, jossa säädetään, että jos jäsenvaltio on perustanut vähämerkityksisen tuen keskusrekisterin, jossa on tiedot kaikesta jäsenvaltion viranomaisten myöntämästä tuesta, mainitun asetuksen 6 artiklan 1 kohtaa ei enää sovelleta. Italian tasavalta on näet perustanut vähämerkityksisen tuen keskusrekisterin vasta 12.8.2017 eli sen jälkeen, kun kyseessä oleva tukihakemus jätettiin.

36

Asetuksen N:o 1407/2013 6 artiklan 1 ja 3 kohdasta on todettava toisaalta, että näissä säännöksissä säädetään, että ”ennen tuen myöntämistä jäsenvaltion on saatava kyseiseltä yritykseltä – – ilmoitus kaikesta muusta sille – – kahden edeltävän verovuoden ja kuluvan verovuoden aikana myönnetystä vähämerkityksisestä tuesta” ja kaikissa muissa kieliversioissa kuin italiankielisessä versiossa, että ”jäsenvaltio saa myöntää uuden vähämerkityksisen tuen – – vasta varmistuttuaan siitä, ettei tuen myöntäminen nosta kyseiselle yritykselle myönnetyn vähämerkityksisen tuen kokonaismäärää yli [vähämerkityksisen tuen] enimmäismäärän”. Näistä säännöksistä ilmenee siis selkeästi, että jäsenvaltioiden suorittaman valvonnan sen varmistamiseksi, että kasautumista koskevia sääntöjä noudatetaan, on tapahduttava ”ennen tuen myöntämistä”.

37

Tätä tulkintaa ei kumoa se, että pelkästään kyseisen artiklan 3 kohdan italiankielisessä versiossa todetaan, että jäsenvaltio saa maksaa (eroga) uuden tuen, kun taas muissa versioissa käytetään verbiä, joka vastaa italiankielistä verbiä myöntää (concedere). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näet unionin oikeuden tekstin erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava etenkin sen säännöstön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on (tuomio 14.5.2019, M ym. (Pakolaisaseman peruuttaminen), C‑391/16, C‑77/17 ja C‑78/17, EU:C:2019:403, 88 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Mainitun asetuksen johdanto-osan 21 ja 22 perustelukappaleen – joissa viitataan pääosin kyseisen 6 artiklan 1 ja 3 kohtaan – italiankielisessä toisinnossa käytetään kuitenkin ilmaisuja aiuti concessi (myönnetyt tuet) ja prima di concedere (ennen myöntämistä). Asetuksen N:o 1407/2013 6 artiklan 3 kohdan kieliversioiden välinen ristiriita johtuu näin ollen kyseisen säännöksen italiankielistä versiota koskevasta käännösvirheestä.

38

Toiseksi on todettava siitä asiayhteydestä, johon asetuksen N:o 1407/2013 3 ja 6 artikla kuuluvat, että kyseisessä asetuksessa ei ole säännöksiä, joiden nojalla hakijayritykset voisivat tarvittaessa muuttaa tukihakemustaan pienentämällä tuen määrää tai luopumalla aikaisemmista tuista, jotta vähämerkityksisen tuen enimmäismäärä otetaan huomioon.

39

Koska tuen myöntämistä säännellään kyseisen asetuksen 3 artiklan 4 kohdan mukaan asiaan sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla, jäsenvaltioilla on siis laaja harkintavalta tällaisten tukien myöntämismenettelyn määrittämisessä.

40

Tältä osin on todettava, että mainitun asetuksen johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan, että SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun yhteistyöperiaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden olisi edistettävä valtiontukisääntöjen noudattamista ”ottamalla käyttöön tarvittavat välineet sen varmistamiseksi, ettei yhdelle yritykselle vähämerkityksistä tukea koskevan säännön nojalla myönnetyn vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ylitä sallittua enimmäismäärää”.

41

Kolmanneksi on todettava asetuksen N:o 1407/2013 tavoitteista, että vähämerkityksistä tukea koskevan säännöstön tarkoituksena on yksinkertaistaa yritysten, komission ja jäsenvaltioiden hallinnollista rasitusta (ks. vastaavasti tuomio 7.3.2002, Italia v. komissio, C‑310/99, EU:C:2002:143, 94 kohta) lähtemällä siitä kyseisen asetuksen johdanto-osan kolmannessa perustelukappaleessa mainitusta periaatteesta, jonka mukaan tuilla, joiden määrä ei ylitä vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää, ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eivätkä ne ole omiaan vääristämään kilpailua.

42

Näiden tavoitteiden perusteella jäsenvaltioilla oleva mahdollisuus myöntää hakijayrityksille oikeus muuttaa tukihakemustaan kyseisen tuen myöntämiseen saakka pienentämällä haetun rahoituksen määrää tai luopumalla jo saaduista aikaisemmista tuista ei haittaa niiden hakemusta koskevan tutkintamenettelyn kulkua, koska ne tuen saamisen edellytykset, jotka koskevat vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän huomioon ottamista, tarkastetaan vasta tukea myönnettäessä. Toisin kuin Zennaro-yhtiö sekä Italian ja Kreikan hallitukset väittävät, se, etteivät kyseiset yritykset voi muuttaa tukihakemustaan uuden tuen myöntämisen jälkeen, ei siis sinänsä voi merkitä kyseessä olevien yritysten ”rankaisemista”.

43

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1407/2013 3 ja 6 artiklaa on tulkittava siten, että yritys, jonka sijoittautumisjäsenvaltio aikoo myöntää sille vähämerkityksisen tuen, jonka johdosta kyseiselle yritykselle myönnettyjen tukien kokonaismäärä ylittäisi aikaisempien tukien olemassaolon vuoksi vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän, voi päättää kyseisen tuen myöntämiseen saakka, että haettua rahoitusta pienennetään tai jo saaduista aikaisemmista tuista luovutaan kokonaan tai osittain, jottei kyseinen enimmäismäärä ylity.

44

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 1407/2013 3 ja 6 artiklaa tulkittava siten, että tukea hakeva yritys voi muuttaa tukihakemustaan pienentämällä haettua rahoitusta tai luopumalla jo saaduista aikaisemmista tuista, jotta vähämerkityksisen tuen enimmäismäärä ei ylity, vaikka tästä ei säädetä sen jäsenvaltion säännöstössä, johon se on sijoittautunut.

45

Tämä kysymys edellyttää vastausta, joka liittyy erottamattomasti ensimmäiseen kysymykseen annettuun vastaukseen. Yhtäältä – kuten edellä 38 kohdassa on todettu – asetuksessa N:o 1407/2013 ei ole säännöksiä, joiden nojalla hakijayritykset voisivat tarvittaessa muuttaa tukihakemustaan pienentämällä tuen määrää tai luopumalla aikaisemmista tuista vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän huomioon ottamiseksi, eikä siinä siis aseteta jäsenvaltioille mitään tällaista velvollisuutta. Toisaalta – kuten tämän tuomion 42 ja 43 kohdasta ilmenee – jäsenvaltiot voivat antaa hakijayrityksille luvan muuttaa tukihakemustaan sen välttämiseksi, että uuden vähämerkityksisen tuen myöntämisen johdosta myönnettyjen tukien kokonaismäärä ylittää vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän, kun tällaiset muutokset tehdään ennen vähämerkityksisen tuen myöntämistä.

46

Toiseen kysymykseen on siis vastattava, että asetuksen N:o 1407/2013 3 ja 6 artiklaa on tulkittava siten, että jäsenvaltioiden ei tarvitse antaa hakijayrityksille lupaa muuttaa tukihakemustaan ennen tuen myöntämistä, jottei vähämerkityksisen tuen enimmäismäärä ylity. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on arvioitava siitä aiheutuvat oikeudelliset seuraukset, ettei yrityksillä ole mahdollisuutta tehdä tällaisia muutoksia, kunhan tarkennetaan, että tällaisia muutoksia voidaan tehdä ainoastaan vähämerkityksisen tuen myöntämisajankohtaa aikaisempana ajankohtana.

47

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kahdeksas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: