1.   Tässä direktiivissä vahvistetaan yhteiset puitteet maakaasu- ja vetymarkkinoiden hiilestä irtautumiselle, jotta voidaan edistää unionin ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista.

2.   Tässä direktiivissä vahvistetaan yhteiset säännöt maakaasuverkkoa hyödyntävälle maakaasun siirrolle, jakelulle, toimitukselle ja varastoinnille sekä kuluttajansuojaa koskevat säännökset, jotta voidaan luoda yhdentyneet, kilpailuun perustuvat ja avoimet maakaasumarkkinat unionissa. Siinä annetaan säännöt, jotka koskevat kyseisen alan järjestämistä ja toimintaa, markkinoille pääsyä sekä maakaasuverkkoa hyödyntävään maakaasun siirtoon, jakeluun, toimitukseen, varastointiin ja kyseisen verkon käyttöön sovellettavien lupien myöntämisperusteita ja menettelyjä.

3.   Tässä direktiivissä vahvistetaan yhteiset säännöt, jotka koskevat maakaasun siirtoa, toimitusta ja varastointia sekä maakaasuverkon siirtymistä uusiutuviin ja vähähiilisiin kaasuihin perustuvaan integroituun ja erittäin tehokkaaseen järjestelmään.

4.   Tässä direktiivissä vahvistetaan yhteiset säännöt, jotka koskevat vetyjärjestelmää käyttäen tapahtuvaa vedyn siirtoa, toimitusta ja varastointia. Siinä annetaan säännöt, jotka koskevat kyseisen alan järjestämistä ja toimintaa, markkinoille pääsyä sekä vetyverkkoihin, vedyn toimitukseen ja varastointiin sekä kyseisen verkon käyttöön sovellettavia lupien myöntämisperusteita ja menettelyjä.

5.   Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt sellaisen unionin laajuisen yhteenliitetyn vetyjärjestelmän asteittaiselle perustamiselle, jolla edistetään sähköjärjestelmän pitkän aikavälin joustavuutta ja kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähentämistä aloilla, joilla hiilestä irtautuminen on vaikea toteuttaa, ottaen huomioon kasvihuonekaasujen vähentämispotentiaalin sekä energian ja kustannustehokkuuden muihin vaihtoehtoihin verrattuna, ja tuetaan siten unionin energiajärjestelmän hiilestä irtautumista.

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla asiakkailla on vapaus ostaa maakaasua ja vetyä valitsemaltaan toimittajalta ja että kaikilla asiakkailla on vapaus tehdä samanaikaisesti useampi kuin yksi maakaasun tai vedyn toimitussopimus edellyttäen, että luodaan vaadittavat liitäntä- ja mittauspisteet.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden kansallinen lainsäädäntö ei aiheettomasti haittaa maakaasun ja vedyn kauppaa yli rajojen, likvidin maakaasu- ja vetykaupan toimintaa ja syntymistä, kuluttajien osallistumista, investointeja etenkin uusiutuvaan ja vähähiiliseen kaasuun tai energian varastointia jäsenvaltioiden välillä, ja niiden on varmistettava, että maakaasun ja vedyn hinnat vastaavat tosiasiallista kysyntää ja tarjontaa.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että maakaasun ja vedyn sisämarkkinoilla ei ole markkinoille pääsyyn, markkinoilta poistumiseen, kaupankäyntiin ja toimintaan liittyviä perusteettomia esteitä.

4.   Jäsenvaltioiden ja sääntelyviranomaisten on varmistettava, että energia-alan yrityksiin sovelletaan avoimia, oikeasuhteisia ja syrjimättömiä sääntöjä, maksuja ja kohtelua, erityisesti verkkoon liittämisen, tukkumarkkinoille pääsyn, tietojen saatavuuden, toimittajan vaihtamisen ja laskutusta koskevien järjestelyjen sekä soveltuvin osin toimilupien osalta.

5.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kolmansista maista olevien markkinaosapuolten on maakaasun ja vedyn sisämarkkinoilla toimiessaan noudatettava sovellettavaa unionin oikeutta ja kansallista lainsäädäntöä, myös ympäristön ja turvallisuuden aloilla.

6.   Jäsenvaltioiden on varmistettava asiakaskeskeinen ja energiatehokas lähestymistapa vetymarkkinoilla. Vedyn käyttö on kohdennettava asiakkaille aloilla, joilla hiilestä irtautuminen on vaikeaa ja kasvihuonekaasujen vähentämispotentiaali on suuri ja joilla ei ole muita energiavaihtoehtoja ja kustannustehokkaita vaihtoehtoja.

7.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämä direktiivi pannaan täytäntöön tavalla, joka edistää energiajärjestelmän integrointia syrjimättä kohtuuttomasti energiatehokkaampia ratkaisuja, kuten suoraa sähköistämistä, energiatehokkuus etusijalle -periaatteen mukaisesti.

1.   Toimittajilla on oltava vapaus määrittää hinta, jolla ne toimittavat maakaasua ja vetyä asiakkaille. Jäsenvaltioiden on toteutettava aiheelliset toimet varmistaakseen tehokkaan kilpailun toimittajien välillä ja kohtuulliset hinnat loppukäyttäjille.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava 26–29 artiklan mukainen energiaköyhyydestä kärsivien asiakkaiden ja heikossa asemassa olevien kotitalousasiakkaiden suojelu sosiaalipolitiikalla tai muilla keinoin kuin puuttumalla julkisin toimin maakaasu- ja vetytoimitusten hinnoitteluun.

3.   Poiketen siitä, mitä 1 ja 2 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot saavat soveltaa energiaköyhyydestä kärsiville asiakkaille tai heikossa asemassa oleville kotitalousasiakkaille toimitettavan maakaasun hinnoitteluun julkisia toimia. Tällaisiin julkisiin toimiin sovelletaan 4 ja 5 kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

4.   Kaasuntoimitusten hinnoitteluun sovellettavien julkisten toimien on oltava seuraavanlaisia:

5.   Jäsenvaltioiden, jotka soveltavat kaasuntoimitusten hinnoitteluun julkisia toimia tämän artiklan 3 kohdan mukaisesti, on myös noudatettava asetuksen (EU) 2018/1999 3 artiklan 3 kohdan d alakohtaa ja 24 artiklaa riippumatta siitä, onko kyseisessä jäsenvaltiossa merkittävä määrä energiaköyhyydestä kärsiviä kotitalousasiakkaita. Ennen maakaasun toimitusten hinnoitteluun liittyvien julkisten toimien poistamista jäsenvaltioiden on varmistettava asianmukaiset tukitoimenpiteet energiaköyhyydestä kärsiville asiakkaille ja heikossa asemassa oleville kotitalousasiakkaille tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti.

6.   Jotta mahdollistetaan tehokas toimittajien välinen kilpailu maakaasun toimitussopimuksista ja jotta saavutetaan täysin markkinapohjainen ja kohtuuhintainen maakaasun vähittäishinnoittelu 1 kohdan mukaisesti, jäsenvaltiot saavat siirtymäkauden ajan soveltaa julkisia toimia kotitalousasiakkaille, jotka eivät ole 3 kohdan nojalla julkisten toimien edunsaajia, ja mikroyrityksille toimitettavan maakaasun hinnoitteluun.

7.   Edellä olevan 6 kohdan mukaisten julkisten toimien on oltava 4 kohdassa säädettyjen edellytysten mukaisia, ja

8.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava 3 ja 6 kohdan mukaisesti toteutetut toimenpiteet komissiolle kuukauden kuluessa niiden hyväksymisestä, ja ne saavat soveltaa toimenpiteitä välittömästi. Ilmoitukseen on liitettävä selvitys siitä, miksi asetettua tavoitetta ei ole voitu saavuttaa riittävän tehokkaasti muilla keinoilla, miten varmistetaan 4, 5 ja 7 kohdassa asetettujen vaatimusten noudattaminen ja mitä vaikutuksia ilmoitetuilla toimenpiteillä on kilpailuun. Ilmoituksessa on kuvattava toimenpiteiden edunsaajat, erityisesti energiaköyhyydestä kärsivät asiakkaat ja heikossa asemassa olevat kotitalousasiakkaat sekä mahdolliset muut edunsaajat, ja toimenpiteiden kesto ja niiden kohteena olevien kotitalousasiakkaiden lukumäärä ja selitettävä, miten säännellyt hinnat on määritetty.

9.   Jäsenvaltioiden on viimeistään 15 päivänä maaliskuuta 2025 ja sen jälkeen joka toinen vuosi toimitettava osana yhdennettyjä kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia koskevia edistymiskertomuksia komissiolle kertomukset, joissa käsitellään tämän artiklan täytäntöönpanoa sekä tämän artiklan nojalla toteutettujen julkisten toimien tarpeellisuutta ja oikeasuhteisuutta ja arvioidaan edistymistä toimittajien välisen tehokkaan kilpailun saavuttamisessa ja siirtymisessä markkinapohjaisiin hintoihin. Säänneltyjä hintoja 6 kohdan mukaisesti soveltavien jäsenvaltioiden on raportoitava 7 kohdassa asetettujen edellytysten noudattamisesta, mukaan lukien siitä, miten toimittajat, jotka ovat velvollisia soveltamaan tällaisia toimia, noudattavat niitä, sekä säänneltyjen hintojen vaikutuksesta kyseisten toimittajien taloustilanteeseen.

10.   Komissio tarkastelee tämän artiklan täytäntöönpanoa maakaasun markkinapohjaisen vähittäishinnoittelun saavuttamiseksi ja antaa siitä Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen. Kertomukseen on tarvittaessa sisällytettävä arvio siitä, miten kyseiset toimenpiteet ovat vaikuttaneet edistymiseen unionin ilmastoneutraaliustavoitteen ja muiden energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Kertomus voidaan yhdistää direktiivin (EU) 2019/944 5 artiklan 10 kohdassa tarkoitettuun kyseisen artiklan täytäntöönpanoa koskevaan kertomukseen. Kertomuksen yhteydessä tai sen antamisen jälkeen annetaan tarvittaessa lainsäädäntöehdotus. Lainsäädäntöehdotukseen voi sisältyä säänneltyjen hintojen päättymispäivä.

1.   Neuvosto voi komission ehdotuksesta julistaa täytäntöönpanopäätöksellä alueellisen tai unionin laajuisen maakaasun hintakriisin, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa täytäntöönpanopäätöksessä täsmennetään sen voimassaoloaika, joka voi olla enintään yksi vuosi. Tätä ajanjaksoa voidaan jatkaa 8 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen peräkkäisillä enintään vuoden pituisilla jaksoilla.

3.   Alueellisen tai unionin laajuisen maakaasun hintakriisin julistamisella 1 kohdan nojalla on varmistettava tasapuolinen kilpailu ja kauppa kaikissa jäsenvaltioissa, joihin täytäntöönpanopäätös vaikuttaa, jotta sisämarkkinat eivät vääristy perusteettomasti.

4.   Kun 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät, komissio antaa ehdotuksen alueellisen tai unionin laajuisen maakaasun hintakriisin julistamisesta, johon sisältyy täytäntöönpanopäätöksen voimassaoloaikaa koskeva ehdotus.

5.   Neuvosto voi määräenemmistöllä muuttaa komission 4 tai 8 kohdan mukaisesti toimittamaa ehdotusta.

6.   Jos neuvosto on hyväksynyt tämän artiklan 1 kohdan mukaisen täytäntöönpanopäätöksen, jäsenvaltiot voivat päätöksen voimassaoloajan soveltaa väliaikaisia kohdennettuja julkisia toimia pienille ja keskisuurille yrityksille, jäljempänä pk-yritykset’, kotitalousasiakkaille sekä asetuksen (EU) 2017/1938 2 artiklan 4 alakohdassa määritellyille keskeisille sosiaalipalveluille toimitettavan maakaasun hinnoitteluun. Tällaisten julkisten toimien on

7.   Jos neuvosto on tehnyt tämän artiklan 1 kohdan mukaisen täytäntöönpanopäätöksen, jäsenvaltiot voivat kyseisen päätöksen voimassaoloaikana poiketen siitä, mitä 4 artiklan 7 kohdan c alakohdassa säädetään, soveltaessaan kohdennettuja julkisia toimia maakaasutoimitusten hinnoitteluun 4 artiklan 6 kohdan tai tämän artiklan 6 kohdan mukaisesti, poikkeuksellisesti ja väliaikaisesti asettaa maakaasutoimitukselle kustannuksia alhaisemman hinnan edellyttäen, että seuraavat edellytykset täyttyvät:

8.   Komissio arvioi hyvissä ajoin ennen 2 kohdan mukaisesti määritetyn voimassaoloajan päättymistä, täyttyvätkö 1 kohdassa säädetyt edellytykset edelleen. Jos komissio katsoo, että 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät edelleen, se antaa neuvostolle ehdotuksen 1 kohdan nojalla annetun täytäntöönpanopäätöksen voimassaoloajan pidentämisestä. Jos neuvosto päättää pidentää voimassaoloaikaa, tällaisen pidennyksen aikana sovelletaan 6 ja 7 kohtaa.

Komissio arvioi ja seuraa jatkuvasti julistetun maakaasun hintakriisin yhteydessä mahdollisten hyväksyttyjen toimenpiteiden vaikutuksia ja julkaisee säännöllisesti tällaisten arviointien tulokset.

1.   Jäsenvaltioiden on oman institutionaalisen järjestelmänsä mukaisesti ja toissijaisuusperiaate asianmukaisesti huomioon ottaen varmistettava, että maakaasu- ja vetyalan yritykset toimivat tämän direktiivin periaatteiden mukaisesti siten, että saadaan aikaan kilpailulle avoimet, varmat ja ympäristön kannalta kestävät maakaasu- ja vetymarkkinat, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista. Jäsenvaltiot eivät saa harjoittaa syrjintää kyseisten yritysten välillä niiden oikeuksien tai velvollisuuksien suhteen.

2.   Ottaen täysimääräisesti huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen asiaa koskevat määräykset ja erityisesti sen 106 artiklan jäsenvaltiot voivat yleisen taloudellisen edun nimissä asettaa maakaasu- ja vetyalan yrityksille julkisen palvelun velvoitteita, jotka voivat koskea varmuutta, mukaan lukien toimitusvarmuus, toimitusten säännöllisyyttä ja laatua sekä ympäristönsuojelua, mukaan lukien energiatehokkuus, uusiutuvista lähteistä saatu energia ja ilmastonsuojelu, ja maakaasun toimituksen hintaa. Näiden velvoitteiden on oltava selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, ja niillä on turvattava se, että unionin maakaasu- ja vetyalan yritykset voivat tarjota kansallisille kuluttajille palvelujaan tasapuolisesti. Julkisen palvelun velvoitteiden, jotka koskevat maakaasun toimituksen hinnoitteluun sovellettavia julkisia toimia, on oltava tämän direktiivin 4 ja 5 artiklassa asetettujen vaatimusten mukaisia.

3.   Kaasun toimitusvarmuuteen liittyvissä julkisen palvelun velvoitteissa on varmistettava, että maakaasualan yritykset noudattavat asetuksen (EU) 2017/1938 6 artiklan mukaista kaasun toimitusnormia, ja niiden on oltava yhdenmukaisia mainitun asetuksen 7 artiklan 3 kohdan nojalla tehtyjen kansallisten riskinarviointien tulosten kanssa, sellaisina kuin ne on esitetty yksityiskohtaisesti mainitun asetuksen 9 artiklan 1 kohdan c, d ja k alakohdan mukaisesti laadituissa ennaltaehkäisysuunnitelmissa. Julkisen palvelun velvoitteiden, jotka ylittävät sen, mikä on tarpeen asetuksen (EU) 2017/1938 6 artiklan noudattamisen varmistamiseksi, on vastattava kyseisen asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa asetettuja vaatimuksia.

4.   Jos jäsenvaltio myöntää tässä artiklassa esitettyjen velvoitteiden täyttämisestä rahallisen korvauksen tai muunlaisia korvauksia, tämä on toteutettava syrjimättömällä ja avoimella tavalla.

5.   Siinä yhteydessä, kun tätä direktiiviä saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikki julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseksi hyväksytyt toimenpiteet, mukaan lukien kuluttajansuojelu ja ympäristönsuojelu, ja niiden mahdolliset vaikutukset kansalliseen ja kansainväliseen kilpailuun riippumatta siitä, edellyttävätkö tällaiset toimenpiteet poikkeamista tästä direktiivistä. Niiden on sen jälkeen ilmoitettava komissiolle kahden vuoden välein kaikista tällaisia toimenpiteitä koskevista muutoksista riippumatta siitä, edellyttävätkö ne poikkeamista tämän direktiivin säännöksistä.

6.   Asettaessaan 2 kohdan mukaisia julkisen palvelun velvoitteita jäsenvaltioiden on kuultava asianomaisia sidosryhmiä varhaisessa vaiheessa avoimella, osallistavalla ja läpinäkyvällä tavalla. Kaikki kuulemisiin liittyvät viralliset asiakirjat ja julkisen palvelun velvoitteen kehittämisessä käytetyt asiakirjat on julkistettava säilyttäen samalla kaupallisesti arkaluonteisten tietojen luottamuksellisuus ja tietosuoja.

1.   Jäsenvaltioiden ja sääntelyviranomaisten on toimittava keskenään yhteistyössä kansallisten markkinoidensa yhdentämiseksi yhdellä tai useammalla aluetasolla, jotta voidaan luoda alueelliset markkinat, kun jäsenvaltiot tai niiden sääntelyviranomaiset niin päättävät, ja edetä kohti täydellisesti vapautettujen sisämarkkinoiden luomista. Jäsenvaltioiden tai, kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, sääntelyviranomaisten on erityisesti tuettava ja edistettävä maakaasun siirtoverkonhaltijoiden ja vedyn siirtoverkonhaltijoiden yhteistyötä aluetasolla muun muassa rajat ylittävissä kysymyksissä ja verkko-omaisuuden käytöstä poistamisessa, kustannustehokkaan hiilestä irtautumisen varmistamiseksi unionin ilmastoneutraaliustavoitteen mukaisesti ja kilpailulle avointen maakaasun ja vedyn sisämarkkinoiden luomiseksi ja edistettävä oikeudellisten, teknisten ja sääntelykehystensä yhdenmukaisuutta sekä edistettävä sellaisten eristyksissä toimivien maakaasualan saarekkeita muodostavien järjestelmien yhdentymistä, joita edelleen on unionin alueella. Tällaisen alueellisen yhteistyön piiriin on kuuluttava yhteistyö niillä maantieteellisillä alueilla, jotka on määritelty asetuksen (EU) 2024/1789 31 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Tällaisen yhteistyön piiriin voi kuulua muita maantieteellisiä alueita. Jos komissio katsoo, että unionin tason säännöt ovat merkityksellisiä maakaasu- ja vetymarkkinoiden alueellisen yhdentymisen kannalta, se antaa asianmukaista ei-sitovaa ohjausta, jossa otetaan huomioon kyseisten markkinoiden erityispiirteet ja vaikutus lähimarkkinoihin.

2.   Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto (ACER) toimii yhteistyössä sääntelyviranomaisten ja siirtoverkonhaltijoiden sekä vedyn siirtoverkonhaltijoiden kanssa, jotta varmistetaan sääntelykehysten yhteensopivuus eri alueiden välillä ja niiden sisällä kilpailulle avointen maakaasun ja vedyn sisämarkkinoiden luomiseksi. Jos ACER katsoo yhteistyön edellyttävän sitovia sääntöjä, se antaa asianmukaisia suosituksia.

3.   Jos vertikaalisesti integroitunut siirtoverkonhaltija osallistuu yhteisyritykseen, joka on perustettu tällaisen yhteistyön toteuttamiseksi, yhteisyrityksen on laadittava ja pantava täytäntöön sääntöjen noudattamista koskeva ohjelma, jossa esitetään toteutettavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, ettei syrjintää ja kilpailunvastaista toimintaa esiinny. Sääntöjen noudattamista koskevassa ohjelmassa on esitettävä työntekijöiden erityiset velvoitteet syrjinnän ja kilpailunvastaisen toiminnan estämistä koskevan tavoitteen saavuttamiseksi. Se edellyttää ACERin hyväksyntää. Vertikaalisesti integroituneiden siirtoverkonhaltijoiden seurannasta vastaavien toimihenkilöiden on seurattava ohjelman noudattamista riippumattomasti.

1.   Silloin kun maakaasun käsittelylaitosten, vedyntuotantolaitosten ja vetyjärjestelmäinfrastruktuurin rakentamiseen tai käyttöön vaaditaan lupa, kuten toimilupa, lupa, suostumus tai hyväksyntä, jäsenvaltiot tai niiden nimeämät toimivaltaiset viranomaiset myöntävät 2–11 kohdan mukaisesti lupia tällaisten laitosten, infrastruktuurin, putkistojen tai niihin liittyvien laitteiden rakentamiseen tai käyttöön alueellaan. Jäsenvaltiot tai niiden nimeämät toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää lupia samoin perustein myös maakaasun ja vedyn toimittajille ja tukkuasiakkaille.

2.   Jos jäsenvaltiossa on käytössä lupajärjestelmä, jäsenvaltion on vahvistettava puolueettomat ja syrjimättömät perusteet ja avoimet menettelyt, joita on noudatettava, kun yritys hakee lupaa maakaasun ja vedyn toimitukseen tai maakaasun käsittelylaitosten, vedyntuotantolaitosten tai vetyjärjestelmäinfrastruktuurin rakentamiseen tai käyttöön. Lupien myöntämisperusteet ja lupamenettely on julkistettava. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tällaisten laitosten, infrastruktuurien, putkien tai niihin liittyvien laitteiden lupamenettelyissä otetaan tarvittaessa huomioon hankkeen merkitys maakaasun ja vedyn sisämarkkinoille. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vetyjärjestelmäinfrastruktuuria koskeva lupajärjestelmä on yhdenmukainen 55 ja 56 artiklan nojalla hyväksyttyjen, vedyn siirto- ja jakeluverkkoja koskevien verkon kehittämissuunnitelmien kanssa.

3.   Maakaasun toimittajien osalta jäsenvaltiot voivat arvioida hakijoiden taloudellista vahvuutta ja teknistä kapasiteettia lupaperusteina. Tällaisten perusteiden on oltava täysin läpinäkyviä ja syrjimättömiä.

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tässä artiklassa tarkoitettua lupamenettelyä koskevat kansalliset säännöt ovat oikeasuhteisia ja tarpeellisia ja ne edistävät maakaasun ja vedyn markkinajärjestelyä ja infrastruktuurin käyttöoikeutta koskevien yleisten sääntöjen täytäntöönpanoa, energiatehokkuus etusijalle -periaatetta, unionin ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista ja jäsenvaltioiden yhdennettyjen kansallisten energia- ja ilmastosuunnitelmien sekä niiden asetuksen (EU) 2018/1999 mukaisesti hyväksyttyjen pitkän aikavälin strategioiden täytäntöönpanoa.

5.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja toimintoja koskevat lupamenettelyt saavat kestää enintään kaksi vuotta, mukaan lukien kaikki toimivaltaisten viranomaisten asiaankuuluvat menettelyt. Kyseistä kahden vuoden määräaikaa voidaan jatkaa enintään yhdellä vuodella, kun se on poikkeuksellisten olosuhteiden perusteella asianmukaisesti perusteltua.

6.   Jäsenvaltioiden on arvioitava, mitkä kansalliset lainsäädännölliset ja muut toimenpiteet ovat tarpeen lupamenettelyjen virtaviivaistamiseksi, mukaan lukien kaikki ympäristövaikutusten arviointimenettelyihin ja julkisiin kuulemisiin liittyvät menettelyvaiheet ja niitä vaikeuttamatta. Jäsenvaltioiden on raportoitava tällaisen arvioinnin tuloksista komissiolle osana asetuksen (EU) 2018/1999 3 artiklassa tarkoitettuja yhdennettyjä kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmiaan ja kyseisen asetuksen 7–12 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti ja osana kyseisen asetuksen 17 artiklan mukaisia yhdennettyjä kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia koskevia edistymiskertomuksiaan.

7.   Tämän artiklan 5 kohdassa vahvistettujen määräaikojen soveltaminen ei vaikuta voimassa olevan unionin ympäristö- ja energialainsäädännön, mukaan lukien direktiivi (EU) 2018/2001, mukaisiin velvoitteisiin, kanteiden nostamiseen, oikeussuojakeinoihin ja muihin menettelyihin tuomioistuimissa eikä vaihtoehtoisiin riitojenratkaisumenettelyihin, mukaan lukien valitusmenettelyt sekä menettelyt ja muutoksenhaku tuomioistuinten ulkopuolella, ja niitä voidaan jatkaa enintään tällaisten menettelyjen keston verran.

8.   Jäsenvaltioiden on perustettava tai nimettävä yksi tai useampi yhteyspiste. Näiden yhteyspisteiden on annettava hakijan pyynnöstä ja maksutta neuvoja ja apua hakijalle koko lupamenettelyn ajan 1 kohdassa tarkoitettujen toimintojen osalta siihen saakka, kunnes vastuuviranomaiset ilmoittavat menettelyn tuloksesta menettelyn päätteeksi. Hakijan ei tarvitse koko prosessin aikana olla yhteydessä useampaan kuin yhteen yhteyspisteeseen.

9.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisen lainsäädännön mukaisia maakaasun verkkoinfrastruktuurin rakentamista ja käyttöä koskevia lupia sovelletaan myös vetyjärjestelmäinfrastruktuuriin. Tämä ei rajoita jäsenvaltioiden oikeutta peruuttaa nämä luvat, jos vetyinfrastruktuuri ei ole unionin tai kansallisessa lainsäädännössä vahvistettujen vetyjärjestelmäinfrastruktuuria koskevien teknisten turvallisuussääntöjen mukainen.

10.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että maakaasuputkiston ja muun verkko-omaisuuden rakentamista ja käyttöä koskevia voimassa olevia maankäyttöoikeuksia sovelletaan myös vedyn siirtoon tarkoitettuihin putkistoihin ja muuhun verkko-omaisuuteen.

11.   Jos infrastruktuurin omistus siirretään saman yrityksen sisällä 69 artiklan vaatimusten täyttämiseksi, kyseistä infrastruktuuria koskevat luvat ja maankäyttöoikeudet on myös siirrettävä uudelle omistajalle.

12.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luvan epäämisen syyt ovat puolueettomia ja syrjimättömiä ja että ne toimitetaan hakijalle. Komissiolle on annettava tiedoksi syyt lupien epäämiseen. Jäsenvaltioiden on vahvistettava menettely, jonka mukaisesti hakijat voivat hakea muutosta epäämispäätökseen.

13.   Niiden alueiden kehittämiseksi, joille on vasta äskettäin alettu toimittaa kaasua, ja verkon toiminnan tehostamiseksi yleensä, jäsenvaltiot voivat kieltäytyä myöntämästä uutta lupaa maakaasun jakeluputkistojen rakentamiseen ja käyttöön tietyllä alueella sen jälkeen, kun tällaisten putkistojen rakentamiselle on myönnetty tai aiotaan myöntää lupa kyseisellä alueella, ja jos nykyinen tai rakennettavaksi ehdotettu kapasiteetti ei ole täysimääräisesti käytössä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 34 artiklan soveltamista.

14.   Jäsenvaltioiden on kieltäydyttävä myöntämästä lupaa maakaasun siirto- tai jakeluinfrastruktuurin rakentamiseen ja käyttöön alueilla, joilla 55 artiklan mukaisessa verkon kehittämissuunnitelmassa edellytetään siirtoverkon tai sen olennaisten osien käytöstä poistamisesta taikka jakeluverkon käytöstä poistamista koskeva suunnitelma on hyväksytty 57 artiklan mukaisesti.

15.   Jos tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettu lupa kuuluu direktiivin (EU) 2018/2001 15 artiklan ja 15 b–17 artiklan soveltamisalaan, sovelletaan ainoastaan kyseisiä säännöksiä.

1.   Uusiutuvat kaasut on sertifioitava direktiivin (EU) 2018/2001 29, 29 a ja 30 artiklan mukaisesti. Vähähiiliset polttoaineet on sertifioitava tämän artiklan mukaisesti.

2.   Sen varmistamiseksi, että vähähiilisen vedyn ja vähähiilisten polttoaineiden käytöstä saatavat kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset ovat vähintään 70 prosenttia, jäsenvaltioiden on edellytettävä, että talouden toimijat osoittavat, että tätä vähimmäisrajaa ja tämän artiklan 5 kohdassa tarkoitetussa menetelmässä vahvistettuja vaatimuksia on noudatettu. Niiden on tätä varten edellytettävä, että talouden toimijat käyttävät direktiivin (EU) 2018/2001 30 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaista ainetasejärjestelmää.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että talouden toimijat toimittavat luotettavat tiedot 2 kohdassa tarkoitetun kasvihuonekaasupäästöjen vähennysten 70 prosentin vähimmäisrajan ja 5 kohdassa tarkoitetun kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskevan menetelmän noudattamisesta ja että talouden toimijat asettavat pyynnöstä asianomaisen jäsenvaltion saataville tietojen toimittamisessa käytetyt lähtötiedot. Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että talouden toimijat ottavat käyttöön riittävän tason täyttävän riippumattoman tarkastuksen toimitetuille tiedoille ja esittävät näytön siitä, että näin on tehty. Tarkastuksessa on varmistettava, että talouden toimijoiden käyttämät järjestelmät ovat tarkkoja, luotettavia ja suojattu väärinkäytöksiltä.

4.   Edellä 2 kohdassa säädettyjä velvoitteita sovelletaan riippumatta siitä, ovatko vähähiiliset polttoaineet unionissa tuotettuja vai tuotuja. Tiedot kunkin polttoaineen toimittajan vähähiilisten polttoaineiden tai vähähiilisen vedyn maantieteellisestä alkuperästä ja raaka-ainetyypistä on asetettava kuluttajien saataville talouden toimijoiden, toimittajien tai asiaankuuluvien toimivaltaisten viranomaisten verkkosivustoilla, ja ne on saatettava ajan tasalle vuosittain.

5.   Komissio antaa viimeistään 5 päivänä elokuuta 2025 90 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla täydennetään tätä direktiiviä täsmentämällä menetelmä vähähiilisistä polttoaineista saatavien kasvihuonekaasupäästövähennysten arvioimiseksi. Kyseisellä menetelmällä on varmistettava, ettei vältettyjä päästöjä koskevaa hyvitystä anneta fossiilisista lähteistä peräisin olevalle hiilidioksidille, jonka talteenotosta on jo saatu päästöhyvitystä muiden säännösten nojalla, ja että se kattaa kasvihuonekaasupäästöjen elinkaaren ja siinä otetaan huomioon joustamattomien tuotantopanosten uudelleensuuntaamisesta aiheutuvat epäsuorat päästöt. Kyseisen menetelmän on oltava johdonmukainen muuta kuin biologista alkuperää olevista uusiutuvista nestemäisistä ja kaasumaisista liikenteen polttoaineista ja kierrätetyistä hiilipitoisista polttoaineista saatavien kasvihuonekaasupäästöjen vähennysten arviointimenetelmän kanssa, mukaan lukien vetyvuodoista aiheutuvien päästöjen käsittely, ja siinä on otettava huomioon metaanipäästöt tuotantoketjun alkupäässä ja tosiasialliset hiilidioksidin talteenottoasteet.

6.   Komissio antaa tarvittaessa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen, jossa arvioidaan vetyvuotoa, mukaan lukien ympäristö- ja ilmastoriskit, tekniset erityispiirteet ja asianmukaiset vetyvuotojen enimmäismäärät. Kyseisen kertomuksen perusteella komissio esittää tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksen, jolla otetaan käyttöön toimenpiteitä, joilla minimoidaan mahdolliset vetyvuodon riskit sekä vahvistetaan vetyvuotojen enimmäismäärät ja vaatimusten noudattamista koskevat mekanismit. Asiaankuuluvat vetyvuotojen enimmäismäärät on sisällytettävä 5 kohdassa tarkoitettuun menetelmään.

7.   Komissio voi hyväksyä päätöksiä, joissa tunnustetaan, että vapaaehtoiset kansalliset tai kansainväliset järjestelmät, joissa asetetaan vaatimuksia vähähiilisten polttoaineiden tai vähähiilisen vedyn tuotannolle, antavat tarkkoja tietoja kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä tämän artiklan soveltamiseksi ja osoittavat, että tämän artiklan 5 kohdassa tarkoitettua menetelmää on noudatettu. Komissio tekee tällaisia päätöksiä vain, jos kyseinen järjestelmä täyttää asianmukaiset luotettavuutta, avoimuutta ja riippumattomia tarkastuksia koskevat standardit komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2022/996 (42) vahvistettujen uusiutuvien polttoaineiden sertifiointia koskevien vaatimusten mukaisesti.

8.   Jos talouden toimija esittää todisteita tai tietoja, jotka on saatu 7 kohdan nojalla tunnustetun järjestelmän mukaisesti, jäsenvaltio ei saa edellyttää, että talouden toimija toimittaa lisänäyttöä niiden perusteiden noudattamisesta, joiden suhteen komissio on tunnustanut järjestelmän.

9.   Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on valvottava sellaisten sertifiointielinten toimintaa, jotka suorittavat riippumattomia tarkastuksia vapaaehtoisessa järjestelmässä. Sertifiointielinten on toimivaltaisten viranomaisten pyynnöstä toimitettava kaikki asiaankuuluvat tiedot, jotka ovat tarpeen tarkastuksen valvomiseksi, mukaan lukien tarkastusten tarkat päivämäärät, ajankohdat ja paikat. Jos jäsenvaltiot havaitsevat, että toiminta ei ole vaatimustenmukaista, niiden on ilmoitettava tästä viipymättä vapaaehtoiselle järjestelmälle.

10.   Komissio tutkii jäsenvaltion pyynnöstä, joka voi perustua talouden toimijan pyyntöön, saatavilla olevan näytön perusteella, onko tässä artiklassa säädettyjä kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä koskevia kriteerejä, tämän artiklan 5 kohdan mukaisesti kehitettyä menetelmää ja 2 artiklan 11, 12 ja 13 kohdassa mainittuja kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä koskevia vähimmäisrajoja noudatettu. Komissio päättää kuuden kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta, voiko asianomainen jäsenvaltio:

11.   Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että asianomaiset talouden toimijat tallentavat direktiivin (EU) 2018/2001 31 a artiklan 1 kohdan nojalla perustettuun unionin tietokantaan tai kyseiseen unionin tietokantaan kyseisen direktiivin 31 a artiklan 2 kohdan mukaisesti yhdistettyihin kansallisiin tietokantoihin tiedot toteutetuista liiketoimista ja uusiutuvien kaasujen ja vähähiilisten polttoaineiden kestävyysominaisuuksista kyseisen direktiivin 31 a artiklassa vahvistettujen uusiutuvia polttoaineita koskevien vaatimusten mukaisesti. Jos vähähiilisten kaasujen erän tuotannolle on myönnetty alkuperätakuut, niihin sovelletaan samoja sääntöjä kuin kyseisessä artiklassa uusiutuvan kaasun tuotannolle myönnettävien alkuperätakuiden osalta esitetyt säännöt.

12.   Komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksillä tämän artiklan 7 kohdan mukaiset tunnustamista koskevat päätökset. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 91 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. Tällaiset päätökset ovat voimassa rajoitetun ajan, enintään viisi vuotta.

1.   Jäsenvaltioiden tai, kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, sääntelyviranomaisten on varmistettava, että tekniset turvallisuusperusteet vahvistetaan ja että tekniset säännöt, joilla asetetaan nesteytetyn maakaasun käsittelylaitosten, maakaasuvarastojen, muiden siirto- ja jakeluverkkojen, erillisten linjojen tai vetyjärjestelmien verkkoon liittämisen suunnittelua ja käyttöä koskevat tekniset vähimmäisvaatimukset, laaditaan ja julkaistaan. Kyseisillä teknisillä säännöillä varmistetaan verkkojen yhteentoimivuus, ja niiden on oltava puolueettomia ja syrjimättömiä. ACER voi tarvittaessa esittää asianmukaisia suosituksia kyseisten sääntöjen yhteensopivuuden saavuttamiseksi. Kyseiset säännöt on ilmoitettava komissiolle Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/1535 (43) 5 artiklan mukaisesti.

2.   Jäsenvaltioiden tai, kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, sääntelyviranomaisten on tarvittaessa edellytettävä, että niiden alueella toimivat siirtoverkonhaltijat, jakeluverkonhaltijat ja vetyverkonhaltijat julkaisevat tämän artiklan mukaiset tekniset säännöt, erityisesti verkkoon liittämistä koskevat säännöt, joihin sisältyvät kaasun laatua, kaasun hajustamista ja kaasun painetta koskevat vaatimukset. Jäsenvaltioiden on myös edellytettävä, että siirto- ja jakeluverkonhaltijat julkaisevat uusiutuvista lähteistä peräisin olevan kaasun liittämistä koskevat liittymismaksut, jotka perustuvat puolueettomiin, läpinäkyviin ja syrjimättömiin kriteereihin.

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla loppukäyttäjillä on oikeus saada maakaasua ja vetyä niiden toimittajalta tämän kanssa sovitun mukaisesti riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa tällä on toimilupa, edellyttäen, että toimittaja noudattaa sovellettavia kauppaa, tasehallintaa ja toimitusvarmuutta koskevia sääntöjä sekä 8 artiklan 2 kohdan mukaisia perusteita. Jäsenvaltioiden on tältä osin toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että hallinnolliset menettelyt eivät syrji toimittajia, joilla jo on toimilupa toisessa jäsenvaltiossa.

2.   Rajoittamatta kuluttajansuojaa koskevien unionin sääntöjen ja erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU (44) ja neuvoston direktiivin 93/13/ETY (45) soveltamista jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjillä on tämän artiklan 3–11 kohdassa säädetyt oikeudet.

3.   Loppukäyttäjillä on oikeus tehdä toimittajansa kanssa sopimus, jossa eritellään seuraavat tiedot:

4.   Loppukäyttäjille on annettava ajoissa tieto kaikista sopimusehtojen muuttamista koskevista aikomuksista ja niille on tiedotettava niiden oikeudesta irtisanoa sopimus saadessaan tietää ehtojen muuttuvan. Toimittajien on ilmoitettava avoimella ja ymmärrettävällä tavalla loppukäyttäjilleen suoraan toimitushintojen muutokset sekä muutoksen syyt, edellytykset ja laajuus viimeistään kaksi viikkoa ja kotitalousasiakkaiden kohdalla viimeistään kuukautta ennen ajankohtaa, jona muutokset tulevat voimaan. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjät voivat vapaasti irtisanoa sopimuksen, jos ne eivät hyväksy uusia sopimusehtoja tai toimitushinnan muutoksia, joista toimittaja on niille ilmoittanut.

5.   Toimittajien on annettava loppukäyttäjillä kaasun ja vedyn osalta avoimet tiedot palvelujen saantiin ja käyttöön sovellettavista hinnoista ja tariffeista sekä niitä koskevien sopimusten vakioehdoista, erityisesti tiedot siitä, onko hinta kiinteä vai vaihtuva, ja soveltuvin osin myynninedistämistoimista ja alennuksista. Toimittajan on korostettava keskeisiä sopimustietoja.

6.   Toimittajien on annettava loppukäyttäjien valita useista eri maksutavoista. Maksutavat eivät saa olla syrjiviä eri asiakkaiden välillä. Tämän direktiivin 26 artiklassa tarkoitetuille heikossa asemassa oleville asiakkaille ja energiaköyhyydestä kärsiville asiakkaille voidaan myöntää suotuisampi kohtelu. Maksuissa maksutapojen tai ennakkomaksujärjestelmien vuoksi olevien mahdollisten erojen on oltava puolueettomia, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia, eivätkä ne saa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/2366 (46) 62 artiklan mukaisesti ylittää suoria kustannuksia, joita maksunsaajalle on aiheutunut tietyn maksutavan tai ennakkomaksujärjestelmän käytöstä.

7.   Kotitalousasiakkaat, joiden on käytettävissä ennakkomaksujärjestelmiä, eivät saa joutua epäedulliseen asemaan ennakkomaksujärjestelmien vuoksi.

8.   Toimittajien on tarjottava loppukäyttäjille oikeudenmukaiset ja avoimet yleiset ehdot, jotka on esitettävä selvällä ja yksiselitteisellä kielellä, eikä niihin saa sisältyä sopimuksen ulkopuolisia esteitä asiakkaiden oikeuksien toteutumiselle, kuten kohtuuttoman laajaa sopimusaineistoa. Asiakkaita on suojeltava epäoikeudenmukaisilta tai harhaanjohtavilta myyntimenetelmiltä.

9.   Loppukäyttäjillä on oikeus toimittajiltaan saamansa palvelun ja valitusten käsittelyn hyvään tasoon. Toimittajien on käsiteltävä valitukset yksinkertaisesti, oikeudenmukaisesti ja ripeästi.

10.   Toimittajien on annettava maakaasun kotitalousasiakkaille riittävät tiedot toimista, jotka ovat vaihtoehtoisia kaasuverkosta irtikytkeminen keskeyttämisen välttämiseksi, riittävän ajoissa ennen suunniteltua irtikytkemistä. Tällaiset vaihtoehtoiset toimet voivat liittyä lähteisiin, joista saa tukea irtikytkemisen välttämiseksi, ennakkomaksujärjestelmiin, energiakatselmuksiin, energia-alan konsultointipalveluihin, vaihtoehtoisiin maksusuunnitelmiin, velkaneuvontaan tai irtikytkemisen lykkäämiseen, eikä niistä saisi aiheutua ylimääräisiä kustannuksia asiakkaille, joita irtikytkeminen koskee.

11.   Toimittajien on annettava loppukäyttäjille tasoitusloppulasku toimittajan vaihduttua viimeistään kuuden viikon kuluttua tällaisesta toimittajan vaihtumisesta.

1.   Asiakkailla on oltava oikeus vaihtaa maakaasun ja vedyn toimittajaa tai maakaasun ja vedyn markkinaosapuolia. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asiakkaalla, joka haluaa sopimusehtoja noudattaen vaihtaa toimittajaa tai markkinaosapuolta, on oikeus vaihtoon mahdollisimman lyhyessä ajassa ja joka tapauksessa kolmen viikon kuluessa pyynnön esittämisestä. Viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2026 toimittajan tai markkinaosapuolen vaihtamiseen liittyvä tekninen prosessi saa kestää enintään 24 tuntia, ja sen on oltava mahdollinen kaikkina arkipäivinä.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeus vaihtaa toimittajaa tai markkinaosapuolta turvataan kustannusten, aiheutuvan vaivannäön ja tarvittavan ajan osalta syrjimättömästi kaikille asiakkaille.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että maakaasun ja vedyn osalta ainakaan kotitalousasiakkailta, mikroyrityksiltä ja pieniltä yrityksiltä ei peritä vaihtamiseen liittyviä maksuja, mukaan lukien tapauksissa, joissa kaasun toimitus on sidottu tai yhdistetty muihin palveluihin, laitteisiin tai tuotteisiin. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin sallia, että toimittajat tai markkinaosapuolet perivät sellaisilta asiakkailtaan sopimuksen irtisanomisesta maksun, jotka irtisanovat vapaaehtoisesti määräaikaiset, kiinteähintaiset toimitussopimukset ennen niiden määräajan päättymistä, edellyttäen, että tällainen maksu

4.   Maakaasun ja vedyn kotitalousasiakkaille on annettava oikeus osallistua kollektiivisiin vaihtojärjestelmiin. Jäsenvaltioiden on poistettava kaikki kollektiivisten vaihtojen sääntelyesteet tai hallinnolliset esteet ja tarjottava puitteet, jotka takaavat kuluttajasuojan väärinkäytöksiä vastaan.

5.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tieto toimittajan vaihtamisesta annetaan loppukäyttäjille käyttäjämyönteisessä muodossa, myös 24 artiklassa tarkoitettujen keskitettyjen palvelupisteiden kautta.

6.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että asiakkaille annetaan oikeus irtisanoa kaasuntoimitussopimuksensa lyhyellä varoitusajalla.

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että ainakin maakaasun kotitalousasiakkailla sekä mikroyrityksillä ja pienillä yrityksillä, joiden vuosittaisen kulutuksen odotetaan olevan alle 100 000 kWh, on maksutta käytettävissään vähintään yksi väline toimittajien tarjousten, myös yhdistettyjen tarjousten, vertailuun. Asiakkaille on tiedotettava tällaisten välineiden saatavuudesta laskuissa tai niiden mukana taikka muilla keinoin. Tällaisten välineiden on täytettävä vähintään seuraavat vaatimukset:

2.   Välineiden ylläpitämisestä voi vastata mikä tahansa taho, myös yksityiset yritykset taikka viranomaiset tai julkiset elimet.

3.   Jäsenvaltiot voivat edellyttää, että 1 kohdassa tarkoitettuihin vertailuvälineisiin sisältyy toimittajien tarjoamien palvelujen luonnetta koskevat vertailukriteerit, mukaan lukien yhtenäinen yksikköhinta, kaikki maksut sekä tiedot alennuksista ja tapauksen mukaan ympäristötehokkuudesta.

Jäsenvaltioiden on kriteerejä vahvistaessaan kuultava asiaankuuluvia sidosryhmiä.

4.   Jäsenvaltioiden on nimitettävä toimivaltainen viranomainen, joka vastaa luotettavuusmerkkien antamisesta 1 kohdassa vahvistetut vaatimukset täyttäville vertailuvälineille ja sen varmistamisesta, että tällaisen luotettavuusmerkin saaneet vertailuvälineet täyttävät jatkuvasti kyseiset vaatimukset. Kyseisen toimivaltaisen viranomaisen on oltava riippumaton markkinaosapuolista ja vertailuvälineiden ylläpitäjistä.

5.   Mille tahansa markkinaosapuolten tarjouksia vertailevalle välineelle on voitava hakea 4 kohdassa tarkoitettua luotettavuusmerkkiä vapaaehtoiselta ja syrjimättömältä pohjalta.

6.   Poiketen siitä, mitä 4 ja 5 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat päättää olla säätämättä luotettavuusmerkkien antamisesta vertailuvälineille, jos viranomainen tai julkinen elin tarjoaa käyttöön 1 kohdassa vahvistetut vaatimukset täyttävän vertailuvälineen.

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjillä, erityisesti maatalousalan tai julkisen sektorin loppukäyttäjillä, on oikeus toimia aktiivisina asiakkaina ilman niihin kohdistuvia kohtuuttomia tai syrjiviä teknisiä vaatimuksia, hallinnollisia vaatimuksia, menettelyjä ja maksuja sekä verkkomaksuja, jotka eivät vastaa kustannuksia, samalla kun säilytetään heidän oikeutensa loppukäyttäjinä tässä direktiivissä vahvistetulla tavalla.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että

3.   Jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä voidaan soveltaa erilaisia säännöksiä yksittäisille ja yhdessä toimiville aktiivisille asiakkaille edellyttäen, että kaikkia tämän artiklan mukaisia oikeuksia ja velvoitteita sovelletaan kaikkiin aktiivisiin asiakkaisiin. Yhdessä toimivien aktiivisten asiakkaiden erilaisen kohtelun on oltava oikeasuhteista ja asianmukaisesti perusteltua.

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että laskut ja laskutustiedot ovat täsmällisiä, helposti ymmärrettäviä, selkeitä, ytimekkäitä ja käyttäjämyönteisiä, ne esitetään tavalla, joka helpottaa loppukäyttäjien vertailumahdollisuuksia, ja että ne täyttävät liitteessä I vahvistetut vähimmäisvaatimukset. Loppukäyttäjien on pyynnöstä saatava selkeä ja ymmärrettävä selvitys siitä, mistä näiden lasku muodostuu, erityisesti jos laskut eivät perustu tosiasialliseen kulutukseen.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjät saavat kaikki laskunsa ja laskutustietonsa maksutta.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjille tarjotaan mahdollisuus saada laskut ja laskutustiedot sähköisinä sekä joustavia järjestelyjä varsinaista laskujen maksua varten.

4.   Jos sopimuksessa määrätään myöhemmästä tuotteen tai hinnan muutoksesta taikka alennuksesta, muutoksesta tai alennuksesta sekä sen ajankohdasta on mainittava laskussa.

5.   Jäsenvaltioiden on kuultava kuluttaja-asioista vastaavia elimiä, kun ne harkitsevat muutoksia laskujen sisältöä koskeviin vaatimuksiin.

1.   Direktiivien (EU) 2023/1791 ja (EU) 2024/1275 nojalla hyväksyttyjen energiatehokkuustoimenpiteiden täydentämiseksi ja loppukäyttäjien vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi entisestään jäsenvaltioiden tai, kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, sääntelyviranomaisten on vahvasti suositeltava, että maakaasualan yritykset optimoivat maakaasun käytön, muun muassa tarjoamalla energianhallintapalveluja ja ottamalla tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti käyttöön erityisesti kuluttajien energianhallintajärjestelmien ja älykkäiden verkkojen kanssa yhteentoimivia älykkäitä mittausjärjestelmiä sovellettavien unionin tietosuojasääntöjen mukaisesti.

2.   Jäsenvaltioiden on ryhdyttävä ottamaan älykkäitä mittausjärjestelmiä käyttöön alueellaan vasta sen jälkeen, kun on tehty kustannus-hyötyarvio, joka on toteutettava liitteessä II vahvistettuja periaatteita noudattaen ja jossa määritetään älymittareiden käytöstä ja älymittareihin perustuvien tarjousten hyväksymisestä asiakkaille koituvat nettohyödyt. Jäsenvaltiot voivat kustannus-hyötyarviossaan tehdä erillisiä arviointeja ja arvioida älymittarien käyttöönoton vaikutusta eri asiakas- ja asiakasryhmäluokkiin, kuten kotitalousasiakkaisiin, mikroyrityksiin, pk-yrityksiin ja teollisuuteen.

3.   Älykkäitä mittausjärjestelmiä käyttöön ottavien jäsenvaltioiden on hyväksyttävä ja julkaistava toiminnalliset ja tekniset vähimmäisvaatimukset alueellaan käyttöön otettaville älykkäille mittausjärjestelmille 19 artiklan ja liitteen II mukaisesti. Jäsenvaltioiden on varmistettava näiden älykkäiden mittausjärjestelmien yhteentoimivuus ja niiden kyky tuottaa tietoja kuluttajien energianhallintajärjestelmiä varten. Jäsenvaltioiden on tältä osin otettava asianmukaisesti huomioon saatavilla olevien sovellettavien standardien, myös yhteentoimivuuden mahdollistavien standardien, käyttö ja parhaat käytännöt sekä älykkäiden verkkojen kehittämisen ja maakaasun sisämarkkinoiden kehittämisen tärkeys.

4.   Älykkäitä mittausjärjestelmiä käyttöön ottavien jäsenvaltioiden on kuluttajajärjestöjä ja muita asiaankuuluvia organisaatioita kuultuaan varmistettava, että asiakkaille annetaan selkeitä ja ymmärrettäviä tietoja ja neuvontaa älymittareiden hyödyistä. Kyseisten tietojen on vähintään:

5.   Älykkäitä mittausjärjestelmiä käyttöön ottavien jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjät osallistuvat käyttöönoton kustannuksiin avoimesti ja syrjimättömästi, ja otettava samalla huomioon koko arvoketjulle, myös verkkotoiminnoille, koituvat pitkän aikavälin hyödyt, kun lasketaan asiakkaisiin sovellettavia verkkomaksuja tai heidän maksamiaan maksuja. Jäsenvaltioiden tai kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, nimettyjen toimivaltaisten viranomaisten on seurattava säännöllisesti tällaista käyttöönottoa alueellaan siten, että niillä on tieto asiakkaille koituneista hyödyistä.

6.   Jos 2 kohdassa tarkoitetun kustannus-hyötyarvion perusteella esitetään kielteinen arvio älykkäiden mittausjärjestelmien käyttöönotosta, jäsenvaltioiden on varmistettava, että arviota tarkistetaan vastauksena merkittäviin muutoksiin taustaoletuksissa sekä vastauksena teknologian ja markkinoiden kehittymiseen. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ajantasaistetun kustannus-hyötyarvionsa tulos, kun se on saatavilla.

7.   Älykkäitä mittausjärjestelmiä koskevia tämän direktiivin säännöksiä sovelletaan tuleviin laitteisiin sekä laitteisiin, joilla korvataan vanhempia älymittareita. Älykkäät mittausjärjestelmät, jotka on jo asennettu tai joiden osalta ”töiden alkaminen” tapahtui ennen 4 päivää elokuuta 2024, voivat olla käytössä niiden käyttöiän ajan. Älykkäät mittausjärjestelmät, jotka eivät täytä 19 artiklan ja liitteessä II olevia vaatimuksia, eivät kuitenkaan saa olla käytössä 5 päivän elokuuta 2036 jälkeen.

8.   Edellä olevaa 7 kohtaa sovellettaessa ”töiden alkamisella” tarkoitetaan joko investointiin liittyvien rakennustöiden alkamista tai ensimmäistä laillisesti velvoittavaa sitoumusta tilata laitteita tai muuta sitoumusta, joka tekee investoinnista peruuttamattoman, riippuen siitä, kumpi tapahtuu ensin. Maan ostoa ja valmistelutöitä, kuten lupien hankkimista ja alustavien toteutettavuustutkimusten tekemistä, ei pidetä ”töiden alkamisena”. Yrityskaupoissa ”töiden alkamisella” tarkoitetaan hankittuun laitokseen suoraan liittyvien omaisuuserien hankintahetkeä.

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava sellaisten älykkäiden mittausjärjestelmien käyttöönotto, joilla voidaan tarkasti mitata kulutusta ja antaa tietoa todellisesta käyttöajasta ja jotka pystyvät lähettämään ja vastaanottamaan tietoa sähköisen viestinnän keinoin tiedonsaanti-, seuranta- ja valvontatarkoituksiin.

2.   Sen estämättä, mitä tämän artiklan 1 kohdassa säädetään, tällaisesta käyttöönottovelvoitteesta voidaan tehdä ainakin kotitalousasiakkaiden osalta kustannus-hyötyarvio, joka on toteutettava liitteessä II vahvistettuja periaatteita noudattaen.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava älykkäiden mittausjärjestelmien ja asiaankuuluvan tiedonsiirron turvallisuus ja loppukäyttäjien yksityisyydensuoja tietosuojaa ja yksityisyydensuojaa koskevan unionin lainsäädännön mukaisesti sekä järjestelmien yhteentoimivuus ja asianmukaisten standardien käyttö.

4.   Komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksillä älykkään mittauksen yhteentoimivuusvaatimukset ja menettelyt, joilla varmistetaan vaatimukset täyttävien henkilöiden pääsy älykkäistä mittausjärjestelmistä peräisin oleviin tietoihin. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 91 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen.

5.   Älykkäitä mittausjärjestelmiä käyttöön ottavien jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjät osallistuvat käyttöönoton kustannuksiin avoimesti ja syrjimättömästi, ja otettava samalla huomioon koko arvoketjulle, myös verkkotoiminnoille, koituvat pitkän aikavälin hyödyt, kun lasketaan asiakkaisiin sovellettavia verkkomaksuja tai heidän maksamiaan maksuja. Jäsenvaltioiden on seurattava säännöllisesti tällaista käyttöönottoa alueellaan asiakkaille koituvien hyötyjen havaitsemiseksi.

6.   Jos 2 kohdassa tarkoitetun kustannus-hyötyarvion perusteella esitetään kielteinen arvio älykkäiden mittausjärjestelmien käyttöönotosta, jäsenvaltioiden on varmistettava, että tätä arviota tarkistetaan määräajoin vastauksena merkittäviin muutoksiin taustaoletuksissa sekä vastauksena teknologian ja markkinoiden kehittymiseen. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ajantasaistetun kustannus-hyötyarvionsa tulos, kun se on saatavilla.

1.   Jos 17 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kustannus-hyötyarvion perusteella on esitetty kielteinen arvio älykkäiden mittausjärjestelmien käyttöönotosta ja älykkäitä mittausjärjestelmiä ei ole otettu järjestelmällisesti käyttöön, jäsenvaltioiden on varmistettava, että asiakkailla on liitännäiskustannukset kattamalla oikeus saada pyynnöstä ja oikeudenmukaisin, kohtuullisin ja kustannustehokkain ehdoin asennutettua tai tapauksen mukaan uusittua älymittari,

2.   Kun asiakas pyytää älymittarin asennusta 1 kohdan mukaisesti, jäsenvaltioiden tai, kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, nimettyjen toimivaltaisten viranomaisten on:

1.   Jos maakaasun loppukäyttäjillä ei ole älymittareita, jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjille toimitetaan käyttäjäkohtaiset tavanomaiset mittarit, jotka mittaavat tarkasti tosiasiallista kulutusta. Jäsenvaltiot voivat jättää tämän vaatimuksen ulkopuolelle kotitalousasiakkaat, jotka eivät käytä maakaasua lämmitykseen, jos tällaisten mittareiden käyttöönotto ei ole teknisesti mahdollista, taloudellisesti järkevää tai oikeassa suhteessa mahdollisiin energiansäästöihin. Kyseinen poikkeus voidaan lisäksi ulottaa koskemaan muita kuin kotitalousasiakkaita rakennuksissa, joissa suurin osa asiakkaista edustaa poikkeuksen piiriin kuuluvia kotitalousasiakkaita, jos käyttöönotto ei ole teknisesti mahdollista.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että maakaasun loppukäyttäjät voivat lukea tavanomaiset mittarinsa helposti joko suoraan tai välillisesti verkossa olevan tai muun asianmukaisen käyttöliittymän välityksellä.

1.   Laatiessaan sääntöjä tiedonhallinnasta ja tietojen vaihtamisesta jäsenvaltioiden tai, kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, nimettyjen toimivaltaisten viranomaisten on täsmennettävä säännöt, jotka koskevat vaatimukset täyttävien osapuolten pääsyä loppukäyttäjän tietoihin tämän artiklan ja sovellettavan unionin lainsäädäntökehyksen mukaisesti. Tämän direktiivin soveltamiseksi tietoihin on katsottava sisältyvän mittaus- ja kulutustiedot sekä tiedot, joita asiakas tarvitsee toimittajan vaihtamiseen ja muihin palveluihin.

2.   Jäsenvaltioiden on järjestettävä tiedonhallinta siten, että voidaan turvata tietojen toimiva ja suojattu saatavuus ja vaihtaminen sekä tietosuoja ja tietoturva.

Riippumatta siitä, mikä tiedonhallintamalli kussakin jäsenvaltiossa on käytössä, tiedonhallinnasta vastaavien osapuolten on annettava vaatimukset täyttäville osapuolille pääsy loppukäyttäjän tietoihin 1 kohdan mukaisesti. Pyydettyjen tietojen on oltava vaatimukset täyttävien osapuolten saatavilla syrjimättömästi ja samanaikaisesti. Tietojen on oltava helposti käytettävissä ja tietoihin pääsyyn liittyvät menettelyt on julkistettava.

3.   Tätä direktiiviä sovellettaessa tietoihin pääsyä ja tietojen säilyttämistä koskevien sääntöjen on oltava asiaa koskevan unionin oikeuden mukaisia.

Tämän direktiivin puitteissa suoritettava henkilötietojen käsittely on toteutettava asetuksen (EU) 2016/679 mukaisesti.

4.   Jäsenvaltioiden tai, kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, nimettyjen toimivaltaisten viranomaisten on valtuutettava ja sertifioitava tiedonhallinnasta vastaavat osapuolet tai soveltuvissa tapauksissa valvottava niitä sen varmistamiseksi, että kyseiset osapuolet täyttävät tämän direktiivin vaatimukset.

Jäsenvaltiot voivat päättää edellyttää, että tiedonhallinnasta vastaavat osapuolet nimittävät noudattamisen seurannasta vastaavat toimihenkilöt, jotka vastaavat niiden toimenpiteiden täytäntöönpanon seurannasta, joita kyseiset osapuolet toteuttavat turvatakseen tietojen syrjimättömän saatavuuden ja tämän direktiivin vaatimusten noudattamisen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksessa (EU) 2016/679 säädetyn tietosuojavastaavan tehtäviä.

Jäsenvaltiot voivat nimittää 46 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettuja ohjelman noudattamisen seurannasta vastaavia henkilöitä tai elimiä tämän kohdan mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi.

5.   Loppukäyttäjiä ei saa periä lisäkustannuksia pääsystä näitä koskeviin tietoihin tai pyynnöstä asettaa saataville näitä koskevat tiedot.

Jäsenvaltiot ovat vastuussa niiden maksujen määrittämisestä, joita aiheutuu siitä, että tiedot ovat vaatimukset täyttävien osapuolten saatavilla.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tietopalveluja tarjoavien säänneltyjen yksiköiden veloittamat maksut ovat kohtuullisia ja asianmukaisesti perusteltuja.

1.   Kilpailun edistämiseksi maakaasun vähittäismarkkinoilla ja vaatimukset täyttäville osapuolille aiheutuvien liiallisten hallinnollisten kustannusten välttämiseksi jäsenvaltioiden on helpotettava energiapalvelujen täyttä yhteentoimivuutta unionissa.

2.   Komissio hyväksyy täytäntöönpanosäädöksillä yhteentoimivuusvaatimukset sekä syrjimättömät ja avoimet menettelyt 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen saamiseksi. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 91 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että maakaasualan yritykset soveltavat 2 kohdassa tarkoitettuja yhteentoimivuusvaatimuksia ja menettelyjä tietojen saamiseksi. Kyseisten vaatimusten ja menettelyjen on perustuttava olemassa oleviin kansallisiin käytäntöihin.

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjillä on käytettävissään yksinkertaiset, oikeudenmukaiset, kohtuulliset, avoimet, riippumattomat, kustannustehokkaat ja toimivat tuomioistuinten ulkopuoliset menettelyt tämän direktiivin mukaisesti vahvistettuja oikeuksia ja velvollisuuksia koskevien riitojen ratkaisemiseksi riippumattoman mekanismin, kuten energia-asioiden oikeusasiamiehen tai kuluttajansuojaelimen tai sääntelyviranomaisen, avulla. Jos loppukäyttäjä on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2013/11/EU (48) tarkoitettu kuluttaja, tällaisten tuomioistuinten ulkopuolisten riitojenratkaisumenettelyjen on täytettävä mainitussa direktiivissä vahvistetut laatuvaatimukset ja tarvittaessa niihin on sisällytettävä korvaus- ja hyvitysjärjestelmiä.

2.   Jäsenvaltioiden on tarvittaessa varmistettava, että vaihtoehtoiset riitojenratkaisuelimet tekevät yhteistyötä tarjotakseen yksinkertaiset, oikeudenmukaiset, avoimet, riippumattomat, tehokkaat ja toimivat tuomioistuinten ulkopuoliset riitojenratkaisumenettelyt riidoissa, jotka koskevat tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan tuotteeseen tai palveluun liittyviä tai yhdistettyjä tuotteita tai palveluja.

3.   Maakaasualan yritysten osallistuminen kotitalousasiakkaiden osalta tuomioistuinten ulkopuolisiin riitojenratkaisumenettelyihin on pakollista, ellei jäsenvaltio osoita komissiolle, että muut menettelyt ovat yhtä tehokkaita.

4.   Jäsenvaltioiden on arvioitava tässä artiklassa tarkoitettujen tuomioistuinten ulkopuolisten riitojenratkaisumenettelyjensä toimintaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 2013/11/EU soveltamista.

1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä loppukäyttäjien suojelemiseksi ja varmistettava erityisesti, että heikossa asemassa olevia asiakkaita ja energiaköyhyydestä kärsiviä asiakkaita suojellaan asianmukaisilla toimenpiteillä. Tässä yhteydessä kunkin jäsenvaltion on määriteltävä heikossa asemassa olevien asiakkaiden käsite, jolla voidaan viitata energiaköyhyyteen. Heikossa asemassa olevien asiakkaiden määritelmän on oltava yhdenmukainen jäsenvaltion direktiivin (EU) 2019/944 28 artiklan mukaisesti määrittelemän heikossa asemassa olevan asiakkaan käsitteen kanssa.

2.   Jäsenvaltioiden on erityisesti toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä sellaisten syrjäseuduilla asuvien loppukäyttäjien suojelemiseksi, jotka on liitetty maakaasuverkkoon tai vetyjärjestelmään. Jäsenvaltioiden on varmistettava kuluttajansuojan korkea taso erityisesti sopimusehtojen läpinäkyvyyden sekä kilpailukykyisten, läpinäkyvien ja syrjimättömien hintojen, yleisen tiedottamisen ja riitojenratkaisumenettelyjen osalta.

1.   Jäsenvaltion on toteutettava toimenpiteitä heikossa asemassa olevien asiakkaiden ja energiaköyhyydestä kärsivien asiakkaiden verkosta irtikytkemisen estämiseksi. Heikossa asemassa olevien asiakkaiden osalta kyseisiin toimenpiteisiin sovelletaan 26 artiklaa.

Ilmoittaessaan komissiolle toimenpiteistä, joilla tämä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, jäsenvaltioiden on selitettävä ensimmäisen alakohdan ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimittajat eivät irtisano asiakkaiden kanssa tehtyjä sopimuksia tai kytke asiakkaita irti verkosta syistä, joiden osalta asianomainen toimittaja käsittelee 11 artiklan 9 kohdan mukaisesti valitusta tai joihin sovelletaan tuomioistuimen ulkopuolista riitojenratkaisua 25 artiklan mukaisesti, ja että ne pidättäytyvät vaikuttamasta osapuolten sopimukseen perustuviin oikeuksiin ja velvoitteisiin. Jäsenvaltiot voivat toteuttaa asiamukaisia toimenpiteitä menettelyn väärinkäytön välttämiseksi.

3.   Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä, jotta asiakkaat voivat välttää toimitusten keskeyttämisen ja joihin voi kuulua seuraavaa:

1.   Jäsenvaltioiden on otettava käyttöön viimesijaista toimittajaa koskeva järjestely tai toteutettava vastaavat toimenpiteet toimitusten jatkuvuuden varmistamiseksi ainakin kotitalousasiakkaille. Viimesijaiset toimittajat on nimettävä oikeudenmukaisella, läpinäkyvällä ja syrjimättömällä menettelyllä.

2.   Loppukäyttäjät, jotka siirretään viimesijaisille toimittajille, nauttivat edelleen oikeuksistaan asiakkaina.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että viimesijaiset toimittajat ilmoittavat viipymättä ehtonsa siirretyille asiakkaille ja varmistavat palvelujen saumattoman jatkuvuuden tällaisten asiakkaiden osalta uuden toimittajan löytämiseen tarvittavaksi ajaksi.

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että loppukäyttäjät saavat tietoa ja heitä kannustetaan siirtymään markkinapohjaiseen tarjontaan.

5.   Jäsenvaltiot voivat edellyttää, että viimesijainen toimittaja toimittaa maakaasua sellaisille kotitalousasiakkaille ja pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka eivät saa markkinapohjaisia tarjouksia, myös 28 artiklan 3 kohtaa sovellettaessa. Tällaisessa tapauksessa sovelletaan 4 artiklassa asetettuja vaatimuksia.

1.   Kunkin maakaasun siirtoverkon, varastointilaitteiston tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan on:

2.   Kunkin siirtoverkonhaltijan on rakennettava riittävästi rajat ylittävää kapasiteettia eurooppalaisen siirtoinfrastruktuurin integroimiseksi, niin että voidaan tyydyttää kaikki taloudelliselta kannalta kohtuullinen ja teknisesti toteuttamiskelpoinen kapasiteettia koskeva kysyntä ja ottaa huomioon kaasun toimitusvarmuus.

3.   Siirtoverkonhaltijoiden on tehtävä yhteistyötä jakeluverkonhaltijoiden kanssa sen varmistamiseksi, että verkkoon liitetyt markkinaosapuolet voivat tosiasiallisesti osallistua vähittäis-, tukku- ja tasehallintamarkkinoille.

4.   Siirtoverkonhaltijoiden on varmistettava laitoksissaan tehokas kaasun laadunhallinta sovellettavien kaasun laatustandardien mukaisesti.

5.   Siirtoverkonhaltijoiden kaasun siirtoverkon tasehallintaa varten vahvistamien sääntöjen on oltava tasapuolisia, avoimia ja syrjimättömiä, ja niihin on sisällyttävä säännöt verkon käyttäjiltä energian tasepoikkeamista veloitettavista maksuista. Siirtoverkonhaltijoiden tällaisten palvelujen tarjontaan soveltamat ehdot ja edellytykset, tariffit ja säännöt mukaan luettuina, on vahvistettava syrjimättömällä ja kustannuksia vastaavalla tavalla 78 artiklan 7 kohdan mukaista menetelmää noudattaen, ja ne on julkaistava.

6.   Jäsenvaltiot tai, kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, sääntelyviranomaiset voivat edellyttää, että siirtoverkonhaltijat noudattavat siirtoverkon, mukaan lukien yhteenliittämiskapasiteetti, ylläpidon ja kehittämisen osalta tiettyjä vähimmäisnormeja.

7.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että yksi tai useampi tämän artiklan 1 kohdassa luetelluista tehtävistä osoitetaan siirtoverkonhaltijalle, joka ei ole sen siirtoverkon omistaja, johon kyseisiä vastuualueita muutoin sovellettaisiin. Siirtoverkonhaltijan, jolle tehtäviä osoitetaan, on oltava sertifioitu omistuksen eriyttämistä, riippumatonta järjestelmävastaavaa tai riippumatonta siirtoverkonhaltijaa koskevan mallin mukaan ja täytettävä 60 artiklassa säädetyt vaatimukset, mutta sen ei tarvitse omistaa vastuullaan olevaa siirtoverkkoa.

8.   Siirtoverkon omistavan siirtoverkonhaltijan on täytettävä IX luvussa säädetyt vaatimukset ja oltava sertifioitu 71 artiklan mukaisesti. Tämä ei rajoita sellaisten siirtoverkonhaltijoiden, jotka on sertifioitu omistuksen eriyttämistä, riippumatonta järjestelmävastaavaa tai riippumatonta siirtoverkonhaltijaa koskevan mallin mukaan, mahdollisuutta siirtää omasta aloitteestaan ja omassa valvonnassaan tiettyjä tehtäviä muille siirtoverkonhaltijoille, jotka on sertifioitu omistuksen eriyttämistä, riippumatonta järjestelmävastaavaa tai riippumatonta siirtoverkonhaltijaa koskevan mallin mukaan, jos tehtävien siirtäminen ei vaaranna tehtäviä siirtävän siirtoverkonhaltijan tosiasiallista ja riippumatonta päätöksenteko-oikeutta.

9.   Nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen, siirtoverkon ja maakaasun varastointilaitteistojen haltijoiden on tehtävä yhteistyötä yhden jäsenvaltion sisällä ja alueellisesti, jotta voidaan varmistaa laitosten kapasiteetin mahdollisimman tehokas käyttö ja synergia kyseisten laitosten välillä ottaen huomioon verkon toiminta ja välttäen luomasta rajoitteita nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen ja maakaasuvarastojen toiminnalle.

10.   Siirtoverkonhaltijoiden on hankittava toimintojensa toteuttamiseen käyttämänsä energia avointen, syrjimättömien ja markkinaehtoisten menettelyjen mukaisesti.

1.   Kunkin maakaasun siirtoverkon, varastointilaitteiston tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijan ja kunkin siirtoverkon omistajan on pidettävä toimintansa harjoittamisen yhteydessä saadut kaupallisesti arkaluonteiset tiedot luottamuksellisina, ja sen on estettävä omaa toimintaansa koskevien, mahdollisesti kaupallista etua tuottavien tietojen luovuttaminen syrjivällä tavalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 74 artiklan soveltamista tai muun lakiin perustuvan tietojen luovutusvelvollisuuden täyttämistä. Jos maakaasun siirtoverkon, varastointilaitteiston tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltija tai siirtoverkon omistaja on osa vertikaalisesti integroitunutta yritystä, se ei saa luovuttaa etenkään kaupallisesti arkaluonteisia tietoja vertikaalisesti integroituneen yrityksen muille jäljelle jääneille osille kuin siirtoverkon-, jakeluverkon- tai vetyverkonhaltijoille, jollei tämä ole tarpeellista liiketoimen suorittamiseksi. Tietojen eriyttämistä koskevien sääntöjen täydellisen noudattamisen varmistamiseksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että siirtoverkon omistaja ja, jos on kyse yhdistetystä siirto- ja jakeluverkonhaltijasta, jakeluverkonhaltija ja yrityksen jäljelle jäänyt osa, joka on muu kuin siirto- tai jakeluverkonhaltija tai vetyverkonhaltija, eivät käytä yhteisiä palveluja, kuten esimerkiksi yhteistä oikeudellista yksikköä, lukuun ottamatta puhtaasti hallinnollisia tai tietotekniikkapalveluja.

2.   Maakaasun siirtoverkon, varastointilaitteiston tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston haltijat eivät saa niihin omistussuhteessa olevien yritysten suorittaman maakaasun myynnin tai oston yhteydessä käyttää väärin kaupallisesti arkaluonteisia tietoja, joita ne ovat saaneet kolmansilta osapuolilta verkkoon pääsyä järjestettäessä tai siitä neuvoteltaessa.

3.   Tehokkaan kilpailun ja markkinoiden tehokkaan toiminnan edellyttämät tiedot on julkistettava. Kyseinen velvoite ei estä suojaamasta kaupallisesti arkaluonteisia tietoja.

1.   Siirtoverkonhaltijan on laadittava ja julkaistava avoimet ja tehokkaat menettelyt uusiutuvan kaasun ja vähähiilisen kaasun tuotantolaitosten liittämiseksi siirtoverkkoon syrjimättömällä tavalla 55 artiklassa tarkoitetussa kymmenvuotisessa verkon kehittämissuunnitelmassa yksilöityjen kapasiteettien mukaisesti. Kyseiset menettelyt edellyttävät sääntelyviranomaisen hyväksyntää. Jäsenvaltiot voivat asettaa biometaanin tuotantolaitosten verkkoon liittämisen etusijalle.

2.   Siirtoverkonhaltijat eivät saa kieltäytyä hyväksymästä uusien tai olemassa olevien verkkoon vielä liittämättömien uusiutuvan kaasun ja vähähiilisen kaasun tuotantolaitoksen liittämistä koskevia taloudellisesti järkeviä ja teknisesti toteutettavissa olevia pyyntöjä muuten kuin 38 artiklassa vahvistetuin edellytyksin.

3.   Jotta biometaanin tuotannon verkkoon liittäminen voidaan toteuttaa nopeasti, jäsenvaltioiden on pyrittävä varmistamaan, että siirtoverkonhaltija noudattaa kohtuullisia määräaikoja arvioidakseen biometaanin syöttämistä koskevat pyynnöt, tehdäkseen tarjouksen ja toteuttaakseen liitännän sääntelyviranomaisten 78 artiklan 1 kohdan t alakohdan mukaisesti suorittamassa seurannassa.

1.   Siirtoverkonhaltijan ja vedyn siirtoverkonhaltijan on laadittava ja julkaistava avoimet ja tehokkaat menettelyt ja tariffit maakaasun ja vedyn varastojen, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitosten, vetyterminaalien ja teollisuusasiakkaiden liittämiseksi siirtoverkkoon ja vedyn siirtoverkkoon syrjimättömällä tavalla. Kyseiset menettelyt edellyttävät sääntelyviranomaisen hyväksyntää.

2.   Siirtoverkonhaltija ja vedyn siirtoverkonhaltija eivät saa kieltäytyä hyväksymästä uusien maakaasun tai vedyn varastojen, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitosten, vetyterminaalien tai teollisuusasiakkaiden liittämistä verkkoon vetoamalla käytettävissä olevassa verkkokapasiteetissa myöhemmin mahdollisesti ilmeneviin rajoituksiin tai verkkokapasiteetin välttämättömään lisäämiseen liittyviin lisäkustannuksiin. Siirtoverkonhaltijan ja vedyn siirtoverkonhaltijan on varmistettava uudelle liitännälle riittävä syöttö- ja ottokapasiteetti.

1.   Kunkin jakeluverkonhaltijan velvollisuutena on varmistaa verkon pitkän aikavälin valmiudet vastata maakaasun jakelua koskevaan kohtuulliseen kysyntään tämän direktiivin 55 ja 57 artiklan mukaisesti, myös biometaanin syöttämisen osalta, sekä käyttää, ylläpitää ja kehittää tai poistaa käytöstä taloudellisten edellytysten mukaisesti turvallista, luotettavaa ja tehokasta verkkoa alueellaan ottaen ympäristö, asetuksessa (EU) 2024/1787 säädetyt velvoitteet ja energiatehokkuuden edistäminen asianmukaisesti huomioon.

2.   Jos sääntelyviranomaiset niin päättävät, jakeluverkonhaltijat voivat olla vastuussa tehokkaan kaasun laadunhallinnan varmistamisesta verkoissaan sovellettavien kaasun laatustandardien mukaisesti, jos se on järjestelmän hallinnan kannalta tarpeellista uusiutuvan kaasun ja vähähiilisen kaasun syöttämisen vuoksi.

3.   Jakeluverkonhaltija ei saa missään tapauksessa harjoittaa syrjintää verkon käyttäjien tai käyttäjäryhmien välillä eikä varsinkaan siihen omistussuhteessa olevia yrityksiä suosivalla tavalla.

4.   Kunkin jakeluverkonhaltijan on toimitettava mille tahansa toiselle jakeluverkonhaltijalle, siirtoverkonhaltijalle sekä nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston tai maakaasun varastointilaitteiston haltijalle tarpeelliset tiedot sen varmistamiseksi, että maakaasun siirto ja varastointi voi tapahtua yhteenliitetyn verkon varman ja tehokkaan käytön kanssa yhteensopivalla tavalla.

5.   Kunkin jakeluverkonhaltijan on toimitettava verkon käyttäjille tiedot, joita nämä tarvitsevat päästäkseen tehokkaasti verkkoon ja käyttääkseen sitä tehokkaasti.

6.   Jos jakeluverkonhaltija on vastuussa jakeluverkon tasehallinnasta, sen tätä varten vahvistamien sääntöjen on oltava tasapuolisia, avoimia ja syrjimättömiä ja niihin on sisällyttävä säännöt verkon käyttäjiltä energian tasepoikkeamista veloitettavista maksuista. Jakeluverkonhaltijoiden näiden palvelujen tarjontaan soveltamat ehdot ja edellytykset, tariffit ja säännöt mukaan luettuina, on vahvistettava syrjimättömällä ja kustannuksia vastaavalla tavalla 78 artiklan 7 kohdan mukaista menetelmää noudattaen, ja ne on julkaistava.

7.   Jakeluverkonhaltijoiden on tehtävä yhteistyötä siirtoverkonhaltijoiden kanssa sen varmistamiseksi, että niiden infrastruktuuriin liitetyt markkinaosapuolet voivat tosiasiallisesti osallistua vähittäis-, tukku- ja tasehallintamarkkinoille siinä syöttö-ottojärjestelmässä, johon jakeluverkko kuuluu tai johon se on liitetty.

8.   Jakeluverkonhaltijat eivät saa kieltäytyä hyväksymästä uusien tai olemassa olevien verkkoon vielä liittämättömien uusiutuvan kaasun ja vähähiilisen kaasun tuotantolaitosten liittämistä koskevia taloudellisesti järkeviä ja teknisesti toteutettavissa olevia pyyntöjä muuten kuin 38 artiklassa vahvistetuin edellytyksin.

1.   Jos jakeluverkonhaltija tai vedyn jakeluverkonhaltija kuuluu vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen, sen on oltava riippumaton muista jakeluverkkoon tai vedyn jakeluverkkoon liittymättömistä toiminnoista ainakin oikeudellisen muotonsa, organisaationsa ja päätöksentekonsa osalta. Nämä säännöt eivät velvoita erottamaan jakeluverkon tai vedyn jakeluverkon omaisuuserien omistajuutta vertikaalisesti integroituneesta yrityksestä. Jäsenvaltiot voivat säätää, että vedyn jakeluverkonhaltijoiden on mahdollista vuokrata tai liisata vetyverkon omaisuuseriä muilta samaan yritykseen kuuluvilta jakeluverkon omistajilta, jakeluverkonhaltijoilta tai vedyn jakeluverkonhaltijoilta. Tällainen vuokraus tai liisaus ei saa johtaa eri toimijoiden välisiin ristisubventioihin.

2.   Edellä 1 kohdassa vahvistettujen vaatimusten lisäksi jakeluverkonhaltijan tai vedyn jakeluverkonhaltijan, joka kuuluu vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen, on oltava organisaationsa ja päätöksentekonsa osalta riippumaton muusta jakeluverkkoon tai vedyn jakeluverkkoon liittymättömästä toiminnasta. Tämän saavuttamiseksi on sovellettava seuraavia vähimmäisvaatimuksia:

3.   Jos jakeluverkonhaltija tai vedyn jakeluverkonhaltija kuuluu vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen, jäsenvaltioiden on varmistettava, että sääntelyviranomaiset tai muut toimivaltaiset elimet seuraavat jakeluverkonhaltijan tai vedyn jakeluverkonhaltijan toimintaa, jotta se ei voi hyötyä vertikaalisesta integroitumisestaan kilpailun vääristämiseksi. Vertikaalisesti integroituneet jakeluverkonhaltijat tai vedyn jakeluverkonhaltijat eivät etenkään viestinnässään ja tuotemerkeissään saa aiheuttaa epäselvyyttä siitä, että vertikaalisesti integroituneen yrityksen toimituksista huolehtiva liiketoimintahaara on erillinen yksikkö.

4.   Jäsenvaltiot voivat päättää, ettei 1, 2 ja 3 kohtaa sovelleta sellaisiin jakeluverkonhaltijoihin, jotka ovat osa integroitunutta maakaasualan yritystä, jolla on alle 100 000 verkkoon liitettyä asiakasta. Jos jakeluverkonhaltijaan sovelletaan tämän kohdan mukaista poikkeusta 4 päivänä elokuuta 2024, jäsenvaltiot voivat päättää, ettei 1, 2 ja 3 kohtaa sovelleta samaan yritykseen kuuluvaan vedyn jakeluverkonhaltijaan edellyttäen, että jakeluverkonhaltijan ja vedyn jakeluverkonhaltijan verkkoon liitettyjen asiakkaiden yhteenlaskettu määrä on edelleen alle 100 000.

1.   Kunkin jakeluverkonhaltijan on pidettävä liiketoiminnan harjoittamisen yhteydessä saadut kaupallisesti arkaluonteiset tiedot luottamuksellisina ja estettävä omaa toimintaansa koskevien, mahdollisesti kaupallista etua tuottavien tietojen luovuttaminen syrjivällä tavalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 74 artiklan soveltamista tai muun lakiin perustuvan tietojen luovutusvelvollisuuden täyttämistä.

2.   Jakeluverkonhaltijat eivät saa niihin omistussuhteessa olevien yritysten maakaasun myynnin tai oston yhteydessä käyttää väärin kaupallisesti arkaluonteisia tietoja, joita ne ovat saaneet kolmansilta osapuolilta verkkoon pääsyä järjestettäessä tai siitä neuvoteltaessa.

1.   Jäsenvaltiot voivat sallia, että sääntelyviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset luokittelevat suljetuksi jakeluverkoksi verkon, jossa jaetaan maakaasua maantieteellisesti rajatulla teollisuus- tai elinkeinoalueella tai yhteisiä palveluja tarjoavalla alueella ja jossa ei toimiteta maakaasua kotitalousasiakkaille, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 kohdan soveltamista, edellyttäen, että:

2.   Jäsenvaltiot voivat sallia, että sääntelyviranomaiset vapauttavat suljetun maakaasun jakeluverkon haltijan 31 artiklan 1 kohdassa säädetystä vaatimuksesta, jonka mukaan tariffit tai niiden laskentamenetelmät hyväksytään 78 artiklan mukaisesti ennen niiden voimaantuloa.

3.   Jos myönnetään vapautus tämän artiklan 2 kohdan nojalla, sovellettavat tariffit tai niiden laskentamenetelmät on tarkistettava ja hyväksyttävä 78 artiklan mukaisesti suljetun maakaasun jakeluverkon käyttäjän pyynnöstä.

4.   Satunnainen käyttö pienessä määrässä kotitalousasiakkaita, joilla on työsuhteeseen perustuvia tai vastaavia yhteyksiä jakeluverkon omistajaan ja jotka sijaitsevat suljetun jakeluverkon piiriin kuuluvalla alueella, ei estä 2 kohdan nojalla myönnettävän vapautuksen myöntämistä.

5.   Suljettuja jakeluverkkoja pidetään tätä direktiiviä sovellettaessa jakeluverkkoina.

1.   Edellä oleva 46 artiklan 1 kohta ei estä yhdistetyn maakaasun siirto-, varastointi- tai nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteiston tai jakeluverkon haltijan toimintaa edellyttäen, että tämä verkonhaltija noudattaa IX luvun asiaankuuluvia säännöksiä.

2.   Edellä oleva 46 artiklan 1 kohta ei estä yhdistetyn vedyn siirtoverkkojen, vetyterminaalien, vetyvarastojen ja vedyn jakeluverkon haltijan toimintaa edellyttäen, että tämä verkonhaltija noudattaa 68 ja 69 artiklaa.

3.   Tämän artiklan 1 ja 2 kohta eivät estä yhdistetyn siirto- ja jakeluverkon haltijan toimintaa maakaasuverkoissa ja vetyjärjestelmissä, jollei 69 artiklan mukaisista vaatimuksista muuta johdu.

1.   Kukin vetyverkon, -varaston tai -terminaalin haltija vastaa seuraavista tehtävistä:

2.   Vedyn siirtoverkonhaltijoiden on pyrittävä varmistamaan riittävä rajat ylittävä kapasiteetti eurooppalaisen vetyinfrastruktuurin integroimiseksi, niin että voidaan tyydyttää koko taloudelliselta kannalta kohtuullinen ja teknisesti toteuttamiskelpoinen kapasiteettia koskeva kysyntä, joka on määritelty tämän direktiivin 55 artiklassa tarkoitetussa kymmenvuotisessa verkon kehittämissuunnitelmassa ja asetuksen (EU) 2024/1789 60 artiklassa tarkoitetussa unionin laajuisessa vetyverkon kehittämissuunnitelmassa, ja ottaa huomioon vedyn toimitusvarmuus. Tämän direktiivin 71 artiklan ja asetuksen (EU) 2024/1789 14 artiklan mukaisen sertifioinnin pohjalta jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää antaa yhdelle vedyn siirtoverkonhaltijalle tai rajoitetulle määrälle vedyn siirtoverkonhaltijoita vastuun rajatylittävän kapasiteetin varmistamisesta.

3.   Sääntelyviranomaisen on, jos se on järjestelmän hallinnan ja loppukäyttäjien kannalta asianmukaista, annettava vetyverkonhaltijoille vastuu tehokkaan vedyn laadunhallinnan ja vedyn tasaisen laadun varmistamisesta verkoissaan noudattaen sovellettavia vedyn laatustandardeja.

4.   Vetyverkonhaltijoiden on vastattava verkkojensa tasehallinnasta 1 päivästä tammikuuta 2033 alkaen tai aikaisemmasta päivämäärästä alkaen, jos sääntelyviranomainen niin säätää. Vetyverkonhaltijoiden vetyverkon tasehallintaa varten vahvistamien sääntöjen on oltava tasapuolisia, avoimia ja syrjimättömiä, ja niihin on sisällyttävä säännöt kyseisten verkkojen käyttäjiltä energian tasepoikkeamista veloitettavista maksuista.

1.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että sääntelyviranomaiset myöntävät poikkeuksen tämän direktiivin 35, 46, 68, 69, 70 ja 71 artiklassa – joko yhdessä näistä artikloista tai useammassa niistä – sekä asetuksen (EU) 2024/1789 7 ja 65 artiklassa säädetyistä vaatimuksista vetyverkoille, jotka kuuluivat vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen 4 päivänä elokuuta 2024.

2.   Edellä olevan 1 kohdan nojalla myönnettyjen poikkeusten voimassaolo päättyy, jos

3.   Sääntelyviranomaisen on joka seitsemäs vuosi 1 kohdan mukaisen poikkeuksen myöntämispäivästä lukien julkaistava arvio poikkeuksen vaikutuksista kilpailuun, vetyinfrastruktuuriin sekä vetymarkkinoiden kehitykseen ja toimintaan unionissa tai jäsenvaltiossa.

4.   Sääntelyviranomaiset voivat pyytää olemassa olevien vetyverkkojen haltijoita toimittamaan niille kaikki tiedot, joita ne tarvitsevat tehtäviensä suorittamiseksi.

1.   Jäsenvaltiot voivat säätää, että sääntelyviranomaiset myöntävät poikkeuksen 68 ja 71 artiklasta tai 46 artiklasta vetyverkoille, joissa siirretään vetyä maantieteellisesti rajatulla teollisuus- tai elinkeinoalueella. Poikkeuksen voimassaolon ajan tällaisen verkon on täytettävä kaikki seuraavat edellytykset:

2.   Sääntelyviranomaisen on hyväksyttävä päätös 1 kohdan mukaisen poikkeuksen lakkauttamisesta, jo se katsoo, että poikkeuksen soveltamisen jatkaminen saattaisi estää kilpailua tai vaikuttaa kielteisesti vetyinfrastruktuurin tehokkaaseen käyttöönottoon tai vetymarkkinoiden kehitykseen ja toimintaan unionissa tai jäsenvaltiossa taikka kun jokin 1 kohdassa luetelluista edellytyksistä ei enää täyty.

Sääntelyviranomaisen on joka seitsemäs vuosi 1 kohdan mukaisen poikkeuksen myöntämispäivästä lukien julkaistava arvio poikkeuksen vaikutuksista kilpailuun, vetyinfrastruktuuriin sekä vetymarkkinoiden kehitykseen ja toimintaan unionissa tai jäsenvaltiossa.

Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että vedyntuottajien verkkoon pääsyä koskevat pyynnöt sekä teollisuusasiakkaiden verkkoon liittämistä koskevat pyynnöt ilmoitetaan sääntelyviranomaiselle, julkistetaan ja käsitellään 42 artiklan mukaisesti. Julkaistaessa verkkoon pääsyä koskevia pyyntöjä kaupallisesti arkaluonteiset tiedot on pidettävä luottamuksellisina.

1.   Unioni tekee ennen kunkin vety-yhdysputken käytön aloittamista kunkin jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisen vety-yhdysputken osalta asianomaisten siihen liitettyjen kolmansien maiden kanssa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan mukaisen kansainvälisen sopimuksen, jossa vahvistetaan kyseessä olevaa vety-yhdysputkea koskevat käyttösäännöt tarvittaessa yhdenmukaisuuden ja johdonmukaisuuden varmistamiseksi tässä direktiivissä ja asetuksessa (EU) 2024/1789 säädettyjen vetyverkkoihin sovellettavien sääntöjen kanssa. Kansainvälistä sopimusta ei pidetä tarpeellisena, kun jäsenvaltio, joka on liittynyt vety-yhdysputkeen tai aikoo liittyä vety-yhdysputkeen, neuvottelee ja tekee siihen liitettyjen asianomaisten kolmansien maiden kanssa tämän direktiivin 89 artiklan mukaisen hallitustenvälisen sopimuksen, jossa vahvistetaan kyseistä vety-yhdysputkea koskevat käyttösäännöt yhdenmukaisuuden ja johdonmukaisuuden varmistamiseksi tässä direktiivissä ja asetuksessa (EU) 2024/1789 säädettyjen vetyverkkoihin sovellettavien sääntöjen kanssa.

2.   Tämän artiklan 1 kohta ei rajoita 85 artiklan soveltamista eikä unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallan jakoa.

3.   Edellä oleva 1 kohta ei myöskään rajoita unionin ja jäsenvaltioiden mahdollisuutta aloittaa toimivaltansa nojalla ja sovellettavia menettelyjä noudattaen vuoropuhelua verkkoon liitettyjen kolmansien maiden kanssa, mukaan lukien yhteistyön käynnistäminen vedyn tuotannon kannalta merkityksellisissä asioissa, kuten sosiaali- ja ympäristöasioissa.

1.   Kunkin vetyverkon, vetyvaraston tai vetyterminaalinhaltijan ja kunkin vetyverkon omistajan on pidettävä toimintansa harjoittamisen yhteydessä saadut kaupallisesti arkaluonteiset tiedot luottamuksellisina, ja sen on estettävä omaa toimintaansa koskevien, mahdollisesti kaupallista etua tuottavien tietojen luovuttaminen syrjivällä tavalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta lakiin perustuvien tietojen luovutusvelvollisuuksien täyttämistä. Varsinkin jos vetyverkon, vetyvaraston tai vetyterminaalinhaltija tai vetyverkon omistaja kuuluu vertikaalisesti integroituneeseen yritykseen, se ei saa luovuttaa kaupallisesti arkaluonteisia tietoja vertikaalisesti integroituneen yrityksen jäljelle jääneille osille, jotka ovat muita kuin siirtoverkonhaltijoita, jakeluverkonhaltijoita tai vetyverkonhaltijoita, jollei tämä ole tarpeellista liiketoimen suorittamiseksi.

2.   Vetyverkon, vetyvaraston tai vetyterminaalinhaltijat eivät saa niihin omistussuhteessa olevien yritysten suorittaman vedyn myynnin tai oston yhteydessä käyttää väärin kaupallisesti arkaluonteisia tietoja, joita ne ovat saaneet kolmansilta osapuolilta verkkoon pääsyä järjestettäessä tai siitä neuvoteltaessa.

3.   Tehokkaan kilpailun ja markkinoiden tehokkaan toiminnan edellyttämät tiedot on julkistettava. Tämä velvoite ei estä suojaamasta kaupallisesti arkaluonteisia tietoja.

1.   Kaikkien siirtoverkonhaltijoiden ja vedyn siirtoverkonhaltijoiden on asianomaisia sidosryhmiä 2 kohdan f alakohdan mukaisesti kuultuaan toimitettava vähintään joka toinen vuosi asianomaiselle sääntelyviranomaiselle kymmenvuotinen verkon kehittämissuunnitelma, joka perustuu nykyisiin ja ennakoituihin toimituksiin ja kysyntään. Kullakin jäsenvaltiolla on oltava yksi maakaasua koskeva verkon kehittämissuunnitelma ja yksi vetyä koskeva verkon kehittämissuunnitelma tai yksi yhteinen maakaasua ja vetyä koskeva suunnitelma.

Jäsenvaltioiden, jotka sallivat yhden yhteisen suunnitelman laatimisen, on varmistettava, että tällainen suunnitelma on riittävän avoin, jotta sääntelyviranomainen voi selkeästi yksilöidä suunnitelmassa käsiteltävät maakaasualan erityistarpeet ja vetyalan erityistarpeet. Kunkin asiaan liittyvän energiankantajan osalta on toteutettava erilliset mallinnukset, joiden erillisissä luvuissa esitetään maakaasua ja vetyä koskevat verkkokartat.

Jäsenvaltioiden, joissa laaditaan erilliset maakaasua ja vetyä koskevat suunnitelmat, on varmistettava, että siirtoverkonhaltijat ja vedyn siirtoverkonhaltijat tekevät tiivistä yhteistyötä silloin, kun on tarpeen tehdä päätöksiä direktiivin (EU) 2023/1791 2 artiklan 4 alakohdassa määritellyn järjestelmän tehokkuuden varmistamiseksi eri energiankantajien osalta, esimerkiksi käyttötarkoituksen muuttamiseksi.

Vedyn siirtoverkonhaltijoiden on tehtävä tiivistä yhteistyötä sähkön siirtoverkonhaltijoiden ja tapauksen mukaan sähkön jakeluverkonhaltijoiden kanssa, jotta voidaan koordinoida yhteisiä infrastruktuurivaatimuksia, kuten elektrolyysilaitteiden sijaintia ja asiaankuuluvaa siirtoinfrastruktuuria, ja otettava niiden näkemykset mahdollisimman tarkasti huomioon.

Jäsenvaltioiden on pyrittävä varmistamaan maakaasua, vetyä ja sähköä koskevien kymmenvuotisten verkon kehittämissuunnitelmien koordinoidut suunnitteluvaiheet.

Infrastruktuurin haltijoiden, mukaan lukien nesteytetyn maakaasun terminaalien haltijat, maakaasun varastointilaitteistojen haltijat, jakeluverkonhaltijat, vedyn jakeluverkon haltijat, vetyterminaalien haltijat, vetyvarastojen haltijat, kaukolämpöinfrastruktuurin haltijat ja sähköverkonhaltijat, on toimitettava siirtoverkonhaltijoille ja vedyn siirtoverkonhaltijoille ja vaihdettava niiden kanssa kaikki merkitykselliset tiedot kymmenvuotista verkon kehittämissuunnitelmaa varten. Tähän maakaasua koskevaan verkon kymmenvuotiseen kehittämissuunnitelmaan on sisällyttävä tehokkaita toimenpiteitä, joilla varmistetaan maakaasuverkon suorituskyvyn riittävyys ja toimitusvarmuus, erityisesti asetuksessa (EU) 2017/1938 säädettyjen infrastruktuurinormien noudattaminen. Kymmenvuotiset verkon kehittämissuunnitelmat on julkaistava ja asetettava saataville verkkosivustolla yhdessä sidosryhmien kuulemisen tulosten kanssa. Kyseistä verkkosivustoa on päivitettävä säännöllisesti sen varmistamiseksi, että kaikki asiaankuuluvat sidosryhmät saavat tietoa siitä, milloin, millä tavalla ja missä laajuudessa kuuleminen tapahtuu.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa kymmenvuotisissa verkon kehittämissuunnitelmissa on erityisesti:

Ensimmäisen alakohdan f alakohdassa tarkoitettujen yhteisten skenaarioiden on perustuttava kohtuullisiin oletuksiin tuotannon, tarjonnan ja kulutuksen kehityksestä, erityisesti sellaisten alojen tarpeista, joilla hiilestä irtautuminen on vaikeaa, ottaen huomioon kasvihuonekaasupäästöjen vähentämispotentiaali sekä energia- ja kustannustehokkuus suhteessa muihin vaihtoehtoihin, ja niissä on otettava huomioon kysyntäpuolen ratkaisut, jotka eivät edellytä uusia infrastruktuuri-investointeja. Niissä on myös otettava huomioon rajat ylittävä kauppa, myös kolmansien maiden kanssa, sekä vedyn varastoinnin ja vetyterminaalien integroinnin rooli. Infrastruktuurin haltijoiden on järjestettävä tällaisista skenaarioista laaja kuulemisprosessi, joka on avoin asianomaisille sidosryhmille, mukaan lukien maakaasun ja sähkön jakeluverkonhaltijat, vedyn jakeluverkonhaltijat, sähkö-, maakaasu-, vety-, lämmitys- ja jäähdytysmarkkinoilla toimivat järjestöt, toimitus- ja tuotantoyritykset, riippumattomat aggregaattorit, kulutusjoustoalan toimijat, energiatehokkuusratkaisuihin liittyvät organisaatiot, energia-alan kuluttajajärjestöt ja kansalaisyhteiskunnan edustajat. Kuulemiset on järjestettävä hyvissä ajoin ennen kymmenvuotisen verkon kehittämissuunnitelman laatimista avoimella, osallistavalla ja läpinäkyvällä tavalla. Kaikki asiakirjat, jotka infrastruktuurin haltijat ovat toimittaneet kuulemisten helpottamiseksi, samoin kuin sidosryhmien kuulemisen tulokset, on julkistettava. Asiaankuuluvaa verkkosivustoa on päivitettävä nopeasti, kun kyseiset asiakirjat ovat saatavilla, jotta asiaankuuluvat sidosryhmät saavat riittävästi tietoa, jotta ne voivat osallistua kuulemiseen tehokkaasti.

Tämän kohdan ensimmäisen alakohdan f alakohdassa tarkoitettujen yhteisten skenaarioiden on oltava linjassa asetuksen (EU) 2022/869 12 artiklan mukaisesti laadittujen unionin laajuisten skenaarioiden sekä asetuksen (EU) 2018/1999 mukaisen yhdennetyn kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman ja sen päivitysten kanssa, ja niillä on tuettava asetuksen (EU) 2021/1119 2 artiklan 1 kohdassa ja 4 artiklan 1 kohdassa vahvistettua ilmastoneutraaliustavoitetta. Toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on hyväksyttävä tällaiset yhteiset skenaariot. Asetuksen (EY) N:o 401/2009 10 a artiklan nojalla perustettu ilmastonmuutosta käsittelevä eurooppalainen tieteellinen neuvottelukunta voi omasta aloitteestaan antaa lausunnon yhteisten skenaarioiden yhteensopivuudesta vuoteen 2030 ulottuvien unionin energia- ja ilmastotavoitteiden ja sen vuotta 2050 koskevan ilmastoneutraaliustavoitteen kanssa. Toimivaltaisen kansallisen viranomaisen on otettava kyseisen lausunto huomioon.

3.   Siirtoverkonhaltijan ja vedyn siirtoverkonhaltijan on kymmenvuotisia verkon kehittämissuunnitelmia laatiessaan otettava täysimääräisesti huomioon mahdollisuus käyttää muun muassa kulutusjoustoa vaihtoehtona järjestelmän laajentamiselle sekä direktiivin (EU) 2023/1791 27 artiklan mukaisesti energiatehokkuus ensin -periaatteen soveltamisesta seuraava odotettu kulutus, muiden maiden kanssa käytävä kauppa ja unionin laajuiset verkon kehittämissuunnitelmat. Energiajärjestelmän integrointi huomioon ottaen siirtoverkonhaltijan ja vedyn siirtoverkonhaltijan on arvioitava, miten sähköverkoissa ja tilanteen mukaan lämmitysverkoissa sekä maakaasu- ja vetyverkoissa esiintyviin tarpeisiin voidaan mahdollisuuksien mukaan vastata, mukaan lukien tiedot energian varastoinnin ja sähkön kaasuksi muuntamisen resurssien optimaalisesta sijainnista ja koosta sekä vedyn tuotannon ja kulutuksen yhteen paikkaan sijoittamisesta. Vedyn siirtoverkonhaltijan on sisällytettävä tiedot loppukäyttäjien sijainnista aloilla, joilla hiilestä irtautuminen on vaikea toteuttaa, jotta voidaan kohdentaa uusiutuvan ja vähähiilisen vedyn käyttö kyseisillä aloilla.

4.   Sääntelyviranomaisen on kuultava kaikkia tosiasiallisia tai mahdollisia verkonkäyttäjiä kymmenvuotisesta verkon kehittämissuunnitelmasta julkisella ja avoimella tavalla. Henkilöitä tai yrityksiä, jotka väittävät olevansa mahdollisia käyttäjiä, voidaan pyytää perustelemaan väitteensä. Sääntelyviranomaisen on julkaistava kuulemisprosessin tulokset, mukaan lukien mahdolliset investointitarpeet, kohteiden käytöstäpoisto ja kysyntäpuolen ratkaisut, jotka eivät edellytä uusia infrastruktuuri-investointeja.

5.   Sääntelyviranomaisen on tarkasteltava, onko kymmenvuotinen verkon kehittämissuunnitelma tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohdan mukainen, kattaako se kaikki kuulemisprosessissa esille tulleet investointitarpeet ja tarvittaessa, onko se johdonmukainen maakaasun siirtoverkonhaltijoiden eurooppalaisessa verkostossa (Kaasu-ENTSO) asetuksen (EU) 2017/1938 7 artiklan mukaisesti tekemän viimeisimmän unionin laajuisen häiriöskenaarioiden simulaation, asetuksen (EU) 2017/1938 7 artiklan mukaisesti tekemien alueellisten ja kansallisten riskinarviointien ja asetuksen (EU) 2019/943 30 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen ei-sitovien unionin laajuisten kymmenvuotisten verkon kehittämissuunnitelmien, jäljempänä ”unionin laajuiset verkon kehittämissuunnitelmat”, ja asetuksen (EU) 2024/1789 32 ja 60 artiklan kanssa. Jos suunnitelman johdonmukaisuutta unionin laajuisten verkon kehittämissuunnitelmien kanssa epäillään, sääntelyviranomaisen on neuvoteltava ACERin kanssa. Sääntelyviranomainen voi edellyttää, että siirtoverkonhaltija muuttaa kymmenvuotista verkon kehittämissuunnitelmaansa.

Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on tarkasteltava kymmenvuotisen verkon kehittämissuunnitelman johdonmukaisuutta asetuksen (EU) 2021/1119 2 artiklan 1 kohdassa vahvistetun ilmastoneutraaliustavoitteen, asetuksen (EU) 2018/1999 mukaisesti toimitetun kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman ja sen päivitysten ja yhdennettyjä kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia koskevien edistymisraporttien kanssa, ja jos se on epäjohdonmukainen, ne voivat antaa sääntelyviranomaiselle perustellun lausunnon, jossa vahvistetaan epäjohdonmukaisuus ja joka on otettava asianmukaisesti huomioon.

6.   Sääntelyviranomaisen on seurattava ja arvioitava kymmenvuotisen verkon kehittämissuunnitelman täytäntöönpanoa.

7.   Jos kyseessä ei ole ylivoimainen este ja riippumaton järjestelmävastaava tai riippumaton siirtoverkonhaltija tai integroitu vedyn siirtoverkonhaltija tai riippumaton vedyn siirtoverkonhaltija ei tee investointia, joka kymmenvuotisen verkon kehittämissuunnitelman mukaan olisi pitänyt tehdä seuraavien kolmen vuoden kuluessa, jäsenvaltioiden on varmistettava, että sääntelyviranomainen on velvollinen toteuttamaan ainakin yhden seuraavista toimenpiteistä sen varmistamiseksi, että kyseessä oleva investointi tehdään, jos tällä investoinnilla on vielä merkitystä viimeisimmän kymmenvuotisen verkon kehittämissuunnitelman perusteella:

Jos sääntelyviranomainen on käyttänyt ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaista toimivaltaansa, se voi velvoittaa siirtoverkonhaltijan tai vedyn siirtoverkonhaltijan hyväksymään yhden tai useita seuraavista:

Siirtoverkonhaltijan tai vedyn siirtoverkonhaltijan on annettava investoijille kaikki investoinnin tekemiseksi tarvittavat tiedot, liitettävä uusia kohteita siirtoverkkoon tai vedyn siirtoverkkoon ja yleisesti pyrittävä helpottamaan investointihankkeen täytäntöönpanoa parhaalla mahdollisella tavalla.

Asiaankuuluville rahoitusjärjestelyille on saatava sääntelyviranomaisen hyväksyntä.

8.   Jos sääntelyviranomainen on käyttänyt 7 kohdan mukaista toimivaltaansa, sääntelyviranomaisen vahvistamien tai hyväksymien asiaankuuluvien verkkoonpääsytariffien on katettava kyseessä olevan investoinnin kustannukset.

1.   Vedyn jakeluverkonhaltijoiden on toimitettava sääntelyviranomaiselle joka neljäs vuosi suunnitelma, jossa esitetään vetyverkkoinfrastruktuuri, jota ne pyrkivät kehittämään. Suunnitelma on laadittava tiiviissä yhteistyössä maakaasun ja sähkön jakeluverkonhaltijoiden sekä tapauksen mukaan kaukolämmitys- ja -jäähdytysjärjestelmien haltijoiden kanssa siten, että varmistetaan energiajärjestelmän tehokas integrointi ja otetaan niiden näkemykset mahdollisimman tarkasti huomioon. Jäsenvaltiot voivat sallia, että tämän artiklan mukaiset vedyn jakeluverkonhaltijat ja 57 artiklan mukaiset jakeluverkonhaltijat, jotka toimivat samalla alueella, laativat yhteisen suunnitelman.

Jäsenvaltioiden, jotka sallivat yhden yhteisen suunnitelman laatimisen, on varmistettava, että suunnitelma on riittävän avoin, jotta voidaan selkeästi yksilöidä suunnitelmassa käsiteltävät maakaasualan erityistarpeet ja vetyalan erityistarpeet. Kunkin asiaan liittyvän energiankantajan osalta on toteutettava erilliset mallinnukset, joiden erillisissä luvuissa esitetään maakaasua ja vetyä koskevat verkkokartat.

Jäsenvaltioiden, joissa laaditaan erilliset maakaasua ja vetyä koskevat suunnitelmat, on varmistettava, että jakeluverkonhaltijat ja vedyn jakeluverkonhaltijat tekevät tiivistä yhteistyötä silloin, kun on tarpeen tehdä päätöksiä järjestelmän tehokkuuden varmistamiseksi eri energiankantajien osalta, esimerkiksi käyttötarkoituksen muuttamiseksi.

2.   Vedyn jakeluverkon kehittämissuunnitelman on erityisesti täytettävä seuraavat vaatimukset:

3.   Vedyn jakeluverkonhaltijoiden on vaihdettava kaikki suunnitelman laatimiseksi tarvittavat merkitykselliset tiedot muiden vetyverkonhaltijoiden kanssa, mukaan lukien naapurijäsenvaltioiden vetyverkonhaltijat, jos on olemassa suora liitäntä.

4.   Sääntelyviranomaisen on arvioitava, onko vedyn jakeluverkon kehittämissuunnitelma tämän artiklan 1 kohdan mukainen. Sääntelyviranomaisen on tarkasteltava suunnitelmaa, ja se voi pyytää suunnitelman muuttamista arvioinnin mukaisesti. Sen on kyseisessä tarkastelussa otettava huomioon vetyverkon yleinen energiataloudellinen tarve sekä 55 artiklan 2 kohdan f alakohdan mukaisesti laadittu yhteinen skenaariokehys. Sääntelyviranomainen voi sellaisista vetyverkoista, joihin sovelletaan 51 tai 52 artiklan mukaista poikkeusta, toimitettujen suunnitelmien osalta pidättyä tarkastelemasta suunnitelmaa ja antamasta muutoksia koskevia suosituksia.

5.   Sääntelyviranomaisen on otettava vedyn jakeluverkon kehittämissuunnitelman tarkastelu huomioon hyväksyessään asetuksen (EU) 2024/1789 5 artiklassa tarkoitettuja kohdennettuja maksuja.

6.   Jäsenvaltiot voivat 31 päivään joulukuuta 2032 saakka ja rajoittamatta sääntelyviranomaisen toimivaltaa valvoa verkkoonpääsyä koskevia sääntöjä antaa toisen toimivaltaisen viranomaisen tehtäväksi vedyn jakeluverkon kehittämissuunnitelman tarkastelun ja suositusten antamisen vedyn jakeluverkonhaltijan toimittamaa suunnitelmaa koskeviksi muutoksiksi, jotta varmistetaan johdonmukaisuus yhdennettyjen kansallisten energia- ja ilmastosuunnitelmien ja niiden päivitysten kanssa.

7.   Poiketen siitä, mitä tämän artiklan 1–5 kohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat päättää soveltaa vedyn jakeluverkonhaltijoihin 55 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia 4 päivästä elokuuta 2024.

1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että jakeluverkonhaltijat laativat verkon käytöstäpoistosuunnitelmia, jos maakaasun kysynnän väheneminen edellyttää maakaasun jakeluverkkojen tai tällaisten verkkojen osien käytöstäpoistoa. Tällaiset suunnitelmat on laadittava tiiviissä yhteistyössä vedyn jakeluverkonhaltijoiden, sähkön jakeluverkonhaltijoiden sekä kaukolämmitys- ja -jäähdytysjärjestelmien haltijoiden kanssa siten, että varmistetaan energiajärjestelmän tehokas integrointi ja otetaan huomioon maakaasun vähentynyt käyttö rakennusten lämmityksessä ja jäähdytyksessä, jos saatavilla on energia- ja kustannustehokkaampia vaihtoehtoja. Jäsenvaltiot voivat sallia, että tämän artiklan mukaiset jakeluverkonhaltijat ja 56 artiklan mukaiset vedyn jakeluverkonhaltijat, jotka toimivat samalla alueella, laativat yhteisen suunnitelman, jos maakaasuinfrastruktuurin osien käyttötarkoitusta muutetaan. Jäsenvaltioiden, jotka sallivat yhden yhteisen suunnitelman laatimisen, on varmistettava, että suunnitelma on riittävän avoin, jotta voidaan selkeästi yksilöidä maakaasualan erityistarpeet ja suunnitelmassa käsiteltävät vetyalan erityistarpeet. Kunkin asiaan liittyvän energiankantajan osalta on tapauksen mukaan toteutettava erilliset mallinnukset, joiden erillisissä luvuissa esitetään verkkokartat maakaasun ja vedyn osalta.

Jäsenvaltioiden, joissa laaditaan erilliset maakaasua ja vetyä koskevat suunnitelmat, on varmistettava, että jakeluverkonhaltijat ja vedyn jakeluverkonhaltijat tekevät tiivistä yhteistyötä silloin, kun on tarpeen tehdä päätöksiä järjestelmän tehokkuuden varmistamiseksi eri energiankantajien osalta, esimerkiksi käyttötarkoituksen muuttamiseksi.

2.   Jakeluverkon käytöstäpoistosuunnitelmissa on noudatettava vähintään seuraavia periaatteita:

3.   Asiaankuuluvien kansallisten viranomaisten on arvioitava, ovatko jakeluverkon käytöstäpoistosuunnitelmat 2 kohdassa säädettyjen periaatteiden mukaisia. Niiden on hyväksyttävä tai hylättävä jakeluverkon käytöstäpoistosuunnitelma, ja ne voivat edellyttää siihen muutoksia.

4.   Jakeluverkon käytöstäpoistosuunnitelmien laatimisen on helpotettava loppukäyttäjiensuojelua 13 artiklan mukaisesti, ja siinä on otettava huomioon heidän 38 artiklan 6 kohdan mukaiset oikeutensa.

5.   Jäsenvaltiot voivat kuitenkin päättää, etteivät ne sovella 1–4 kohdassa säädettyjä velvoitteita jakeluverkonhaltijoihin, joilla on alle 45 000 verkkoon liitettyä asiakasta viimeistään 4 päivänä elokuuta 2024. Jos jakeluverkonhaltijat on vapautettu jakeluverkon käytöstäpoistosuunnitelman toimittamisesta, niiden on ilmoitettava sääntelyviranomaiselle jakeluverkkojen tai niiden osien käytöstäpoistosta.

6.   Jos maakaasun jakeluverkon osat saattavat edellyttää käytöstäpoistoa ennen niille alun perin ennustetun elinkaaren päättymistä, sääntelyviranomaisen on laadittava ohjeet, jotka koskevat rakenteellista lähestymistapaa tällaisen omaisuuden arvon alenemiseen ja tariffien vahvistamiseen 78 artiklan 7 kohdan mukaisesti. Tällaisia ohjeita laatiessaan sääntelyviranomaisten on kuultava asiaankuuluvia sidosryhmiä, erityisesti jakeluverkonhaltijoita ja kuluttaja-asioista vastaavia elimiä.

1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä biometaanin tuotantolaitokset mahdollistavasta sääntelykehyksestä, joka koskee liitäntämaksuja ja -kustannuksia, jotka aiheutuvat niiden liittämisestä siirto- tai jakeluverkkoihin. Tällaisella sääntelykehyksellä on varmistettava, että:

2.   Vahvistaessaan tai hyväksyessään tariffeja tai menetelmiä, joita siirtoverkonhaltijoiden ja jakeluverkonhaltijoiden on käytettävä, sääntelyviranomaiset voivat ottaa huomioon kustannukset, joita kyseisille verkonhaltijoille on aiheutunut, ja investoinnit, joita ne ovat tehneet velvoitteidensa noudattamiseksi ja joita ei saada suoraan takaisin liitäntäkustannuksista ja -maksuista, siltä osin kuin kustannukset ovat verrattavissa tehokkaan ja rakenteeltaan vastaavan verkonhaltijan kustannuksiin.

1.   Jos jäsenvaltiot soveltavat 35 artiklan 1 kohdan mukaista kolmansien osapuolten säänneltyä pääsyä vedyn siirtoverkkoihin ja jos vety-yhdysputkihanke ei ole Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2022/869 (49) II luvussa ja liitteessä I olevassa 3 kohdassa tarkoitettu yhteistä etua koskeva hanke, vierekkäisten vedyn siirtoverkonhaltijoiden, joihin vaikutukset kohdistuvat, on vastattava hankkeen kustannuksista, ja ne voivat sisällyttää ne omiin tariffijärjestelmiinsä, jos sääntelyviranomainen on antanut tälle hyväksyntänsä. Jos vedyn siirtoverkonhaltijat havaitsevat huomattavan eron hyötyjen ja kustannusten välillä, ne voivat laatia hankesuunnitelman, johon sisältyy rajat ylittävää kustannusten jakamista koskeva pyyntö, ja toimittaa sen yhdessä asianomaisille sääntelyviranomaisille yhteistä hyväksyntää varten.

2.   Jos vedyn siirtoverkonhaltijat toimittavat 1 kohdassa esitetyn hankesuunnitelman, kyseiseen hankesuunnitelmaan ja rajat ylittävää kustannusten jakamista koskevaan pyyntöön on liitettävä hankekohtainen kustannus-hyötyanalyysi, jossa otetaan huomioon hyödyt asianomaisten jäsenvaltioiden rajojen ulkopuolella, ja liiketoimintasuunnitelma, jossa arvioidaan hankkeen taloudellista elinkelpoisuutta ja johon on sisällyttävä rahoitusratkaisu ja jossa täsmennetään, hyväksyvätkö asianomaiset vedyn siirtoverkonhaltijat perustellun ehdotuksen kustannusten jakamisesta rajojen yli.

Asianomaisten sääntelyviranomaisten on vedyn siirtoverkonhaltijoita kuultuaan tehtävä yhteinen päätös hankkeesta kullekin vedyn siirtoverkonhaltijalle aiheutuvien investointikustannusten jakautumisesta.

3.   Kaikkien asianomaisten vedyn siirtoverkonhaltijoiden on 1 päivästä tammikuuta 2033 alkaen neuvoteltava taloudellisen korvauksen järjestelmä rajat ylittävän vetyinfrastruktuurin rahoituksen varmistamiseksi siinä tapauksessa, että vedyn siirtoverkkoihin pääsystä jäsenvaltioiden välisissä yhteenliitäntäpisteissä ei peritä tariffeja asetuksen (EU) 2024/1789 7 artiklan 8 kohdan mukaisesti. Kyseistä järjestelmää kehittäessään vedyn siirtoverkonhaltijoiden on järjestettävä laaja kuulemisprosessi, johon osallistuvat kaikki asianomaiset markkinaosapuolet.

4.   Asianomaisten vedyn siirtoverkonhaltijoiden on sovittava taloudellisen korvauksen järjestelmästä viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2035 ja toimitettava se asianomaisille sääntelyviranomaisille yhteisesti hyväksyttäväksi. Jos sopimukseen ei päästä tämän määräajan kuluessa, asianomaisten sääntelyviranomaisten on yhdessä päätettävä asiasta kahden vuoden kuluessa. Jos asianomaiset sääntelyviranomaiset eivät pääse sopimukseen kahden vuoden kuluessa, ACER tekee päätöksen asetuksen (EU) 2019/942 6 artiklan 10 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen.

5.   Taloudellisen korvauksen järjestelmä on pantava täytäntöön 78 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti.

6.   Kun siirrytään taloudelliseen korvausjärjestelmään, perustettu taloudellinen korvausmekanismi ei vaikuta olemassa oleviin kapasiteettisopimuksiin.

7.   Tässä artiklassa säädetyn prosessin toteuttamiseksi tarvittavat tarkemmat tiedot, mukaan lukien vaaditut prosessit ja määräajat, sekä prosessi taloudellisen korvausjärjestelmän uudelleentarkastelua ja tarvittaessa muuttamista varten, jotta voidaan ottaa huomioon tariffien ja vetyverkkojen kehitys, vahvistetaan asetuksen (EU) 2024/1789 72 artiklan nojalla laaditussa verkkosäännössä.

1.   Kunkin jäsenvaltion on nimettävä yksi sääntelyviranomainen kansallisella tasolla.

2.   Tämän artiklan 1 kohta ei estä nimeämästä muita sääntelyviranomaisia jäsenvaltioiden aluetasolla, edellyttäen että unionin tasolla on edustus- ja yhteydenpitotarkoituksia varten yksi korkean tason edustaja ACERin sääntelyneuvostossa asetuksen (EU) 2019/942 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

3.   Poiketen siitä, mitä tämän artiklan 1 kohdassa säädetään, jäsenvaltio voi nimetä sääntelyviranomaisia pieniä verkkoja varten maantieteellisesti eristyksissä olevilla alueilla, joilla kulutus on vuonna 2008 alle kolme prosenttia sen jäsenvaltion kokonaiskulutuksesta, johon alue kuuluu. Kyseinen poikkeus ei estä nimittämästä yhtä korkean tason edustajaa unionin tasolla edustus- ja yhteydenpitotarkoituksia varten ACERin sääntelyneuvostoon asetuksen (EU) 2019/942 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

4.   Jäsenvaltioiden on taattava sääntelyviranomaisen riippumattomuus ja varmistettava, että se käyttää toimivaltuuksiaan puolueettomasti ja avoimesti. Tätä varten jäsenvaltioiden on varmistettava, että sääntelyviranomainen tässä direktiivissä ja siihen liittyvissä säädöksissä sille asetettuja viranomaistehtäviä suorittaessaan

5.   Sääntelyviranomaisen riippumattomuuden suojelemiseksi jäsenvaltioiden on erityisesti varmistettava, että:

Edellä olevan ensimmäisen alakohdan d alakohdan osalta jäsenvaltioiden on varmistettava, että käyttöön otetaan johtokunnan tai ylimpien johtohenkilöiden asianmukainen kiertojärjestelmä. Johtokunnan jäsenet tai jos johtokuntaa ei ole, ylimmät johtohenkilöt voidaan vapauttaa tehtävistään kesken toimikautensa ainoastaan, jos he eivät enää täytä tässä artiklassa asetettuja vaatimuksia tai ovat syyllistyneet rikkomukseen kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että riippumaton tilintarkastaja suorittaa sääntelyviranomaisen tilinpäätöksen jälkitarkastuksen.

6.   Komissio esittää viimeistään 5 päivänä heinäkuuta 2026 ja sen jälkeen joka neljäs vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen siitä, miten kansalliset viranomaiset noudattavat tässä artiklassa säädettyä riippumattomuusperiaatetta. Komissio asettaa tällaiset kertomukset julkisesti saataville.

1.   Sääntelyviranomaisen tehtävänä on:

2.   Kun jäsenvaltiot ovat niin säätäneet, muu viranomainen kuin sääntelyviranomainen voi hoitaa 1 kohdassa säädetyt seurantatehtävät. Tällöin tästä seurannasta saadut tiedot on saatettava sääntelyviranomaisen käyttöön niin pian kuin mahdollista.

Sääntelyviranomaisen on riippumattomuutensa säilyttäen ja parempaa sääntelyä koskevien periaatteiden mukaisesti 1 kohdassa säädettyjä tehtäviä suorittaessaan tarvittaessa kuultava maakaasun siirtoverkonhaltijoita ja vetyverkonhaltijoita ja tehtävä tarvittaessa tiivistä yhteistyötä muiden asiaankuuluvien kansallisten viranomaisten kanssa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta niiden omia erityisiä toimivaltuuksia.

Sääntelyviranomaisen tai ACERin tämän direktiivin mukaisesti antamat hyväksynnät eivät estä sääntelyviranomaista käyttämästä asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa myöhemmin toimivaltuuksiaan tämän artiklan mukaisesti eivätkä rajoita muiden asiaankuuluvien viranomaisten tai komission määräämiä seuraamuksia.

3.   Jos 61 tai 68 artiklan nojalla on nimetty riippumaton järjestelmävastaava tai riippumaton vedyn siirtoverkonhaltija, sääntelyviranomaisen on sille tämän artiklan 1 kohdan nojalla asetettujen tehtävien lisäksi

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sääntelyviranomaisille annetaan toimivaltuudet, joiden nojalla ne voivat suorittaa 1, 3 ja 6 kohdassa tarkoitetut tehtävät tehokkaasti ja joutuisasti. Tätä varten sääntelyviranomaisella on oltava vähintään toimivaltuudet

5.   Siinä jäsenvaltiossa, jossa Sähkö-ENTSOn, ENNOHin tai EU DSO -elimen toimipaikka sijaitsee, sijaitsevalla sääntelyviranomaisella on oltava toimivalta määrätä tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia kyseisille elimille, jos ne eivät täytä velvoitteitaan, jotka johtuvat tästä direktiivistä, asetuksesta (EU) 2024/1789 tai asiaan liittyvistä oikeudellisesti sitovista sääntelyviranomaisen tai ACERin päätöksistä, tai ehdottaa toimivaltaiselle tuomioistuimelle, että tämä määräisi tällaisia seuraamuksia.

6.   Kun riippumaton siirtoverkonhaltija tai integroitu vedyn siirtoverkonhaltija on nimetty IX luvun 3 jakson mukaisesti, sääntelyviranomaiselle osoitetaan tämän artiklan 1 ja 4 kohdan mukaisesti annettujen tehtävien ja toimivaltuuksien lisäksi ainakin seuraavat tehtävät ja toimivaltuudet:

7.   Sääntelyviranomaisilla on oltava velvollisuus vahvistaa tai hyväksyä riittävän ajoissa ennen niiden voimaantuloa ainakin menetelmät, joita käytetään seuraavien seikkojen laskennassa tai niitä koskevien ehtojen ja edellytysten vahvistamisessa:

8.   Edellä 7 kohdassa tarkoitetut menetelmät tai ehdot ja edellytykset on julkistettava.

9.   Sääntelyviranomaisten on tariffeja tai menetelmiä sekä 7 kohdassa tarkoitettuja tasehallintapalveluja määrittäessään tai hyväksyessään varmistettava, että siirto- ja jakeluverkonhaltijoille ja, rajoittamatta 35 artiklan 4 kohdan mukaisen jäsenvaltion päätöksen soveltamista, vetyverkonhaltijoille annetaan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä asianmukaisia kannustimia parantaa tehokkuutta, edistää markkinoiden yhdentymistä ja toimitusvarmuutta sekä tukea asiaan liittyviä tutkimustoimia.

10.   Sääntelyviranomaisten on seurattava kansallisten siirtoverkkojen ja vedyn siirtoverkkojen, mukaan lukien yhdysputket ja vety-yhdysputket, siirtorajoitusten hallintaa sekä siirtorajoitusten hallintaa koskevien sääntöjen soveltamista. Tätä varten siirtoverkonhaltijoiden, vedyn siirtoverkonhaltijoiden tai markkinoiden ylläpitäjien on toimitettava siirtorajoitusten hallintaa ja myös kapasiteetin jakoa koskevat sääntönsä sääntelyviranomaisille. Sääntelyviranomaiset voivat pyytää kyseisten sääntöjen muuttamista.

1.   Sääntelyviranomaisilla on oltava oikeus edellyttää, että maakaasun siirtoverkon, maakaasun varastointilaitosten, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitosten ja jakeluverkon haltijat sekä vetyvarastojen ja vetyterminaalien haltijat ja vetyverkonhaltijat tarvittaessa muuttavat tässä artiklassa tarkoitettuja ehtoja ja edellytyksiä, myös tariffeja ja menetelmiä, sen varmistamiseksi, että ne ovat oikeasuhteisia ja että niitä sovelletaan syrjimättömällä tavalla. Kyseiseen tehtävään ei kuulu tariffien tarkistaminen, jos maakaasuvaraston käyttöä koskeva järjestelmä on vahvistettu 33 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Jos vetyverkkojen, vedyn käsittelylaitosten tai vetyvaraston käyttöä koskeva järjestelmä perustuu 35 artiklan 4 kohdan, 36 artiklan 1 kohdan tai 37 artiklan 2 kohdan mukaiseen neuvoteltuun kolmannen osapuolen pääsyyn, kyseiseen tehtävään ei sisälly tariffien tarkistaminen. Jos maakaasun siirto- ja jakelutariffien ja, tapauksen mukaan, vedyn verkkotariffien vahvistaminen viivästyy, sääntelyviranomaisilla on valtuudet määrittää tai hyväksyä alustavat siirto- ja jakelutariffit tai niiden laskentamenetelmät ja vedyn verkkotariffit tai niiden laskentamenetelmät ja päättää asiaankuuluvista korvaustoimenpiteistä, mikäli lopulliset tariffit tai menetelmät eroavat alustavista tariffeista tai menetelmistä.

2.   Jos jokin osapuoli haluaa tehdä valituksen maakaasun siirtoverkon, maakaasun varastointilaitteiston, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitoksen tai jakeluverkon haltijasta tai vetyverkon, -varaston tai -terminaalin haltijasta niiden velvoitteiden suhteen, joita kyseisellä haltijalla on tämän direktiivin mukaisesti, se voi osoittaa valituksensa sääntelyviranomaiselle, joka tekee riitojenratkaisuviranomaisena asiasta päätöksen kahden kuukauden kuluessa valituksen vastaanottamisesta. Kyseistä määräaikaa voidaan pidentää kahdella kuukaudella, jos sääntelyviranomainen pyytää lisätietoja. Kyseistä pidennettyä määräaikaa voidaan pidentää lisää valituksen tekijän suostumuksella. Sääntelyviranomaisen päätös on sitova, paitsi jos ja siihen asti kun se kumotaan muutoksenhaussa.

3.   Kuka tahansa haittaa kärsinyt osapuoli, jolla on oikeus tehdä valitus tämän artiklan mukaisesti tehdystä menetelmiä koskevasta päätöksestä tai, jos sääntelyviranomaisella on velvollisuus neuvotella, ehdotetuista tariffeista tai menetelmistä, voi kahden kuukauden kuluessa tai jäsenvaltioiden asettaman lyhyemmän ajanjakson kuluessa päätöksen tai päätösehdotuksen julkaisemisesta esittää valituksen vaatien päätöksen uudelleentarkastelua. Valituksella ei ole lykkäävää vaikutusta.

4.   Jäsenvaltioiden on luotava sellaiset asianmukaiset ja tehokkaat menetelmät sääntelyn, valvonnan ja avoimuuden turvaamiseksi, joilla vältetään määräävän aseman väärinkäyttö etenkin kuluttajien etujen vastaisella tavalla sekä kaikenlainen markkinoiden valtaukseen tähtäävä toiminta. Näissä menetelmissä on otettava huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen määräykset ja erityisesti sen 102 artikla.

5.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vastuussa olevia luonnollisia tai oikeushenkilöitä vastaan toteutetaan asianmukaiset toimenpiteet, muun muassa niiden kansallisen lainsäädännön mukaiset hallinnolliset toimet tai rikosoikeudelliset menettelyt, jos tässä direktiivissä säädettyjä luottamuksellisuussääntöjä ei ole noudatettu.

6.   Edellä 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut valitukset eivät rajoita unionin tai kansallisen lainsäädännön mukaisen muutoksenhakuoikeuden käyttöä.

7.   Sääntelyviranomaisten tekemät päätökset on joka suhteessa perusteltava muutoksenhakumenettelyn mahdollistamiseksi tuomioistuimessa. Päätösten on oltava yleisön saatavilla siten, että kaupallisesti arkaluonteisten asioiden luottamuksellisuus ei vaarannu.

8.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansallisella tasolla on olemassa sopivat järjestelmät, joiden mukaisesti osapuoli, jota sääntelyviranomaisen päätös koskee, voi hakea siihen muutosta elimeltä, joka on riippumaton asianomaisista osapuolista ja hallituksista.

1.   Sääntelyviranomaisten on kuultava toisiaan ja tehtävä tiivistä yhteistyötä keskenään, erityisesti ACERin puitteissa, sekä annettava toisilleen ja ACERille kaikki tiedot, joita ne tarvitsevat tästä direktiivistä johtuvien tehtäviensä hoitamiseksi. Vastaanottavan viranomaisen on vaihdettavien tietojen osalta varmistettava sama luottamuksellisuuden taso kuin tiedot lähettäneeltä viranomaiselta edellytetään.

2.   Sääntelyviranomaisten on tehtävä yhteistyötä vähintään alueellisella tasolla

3.   Sääntelyviranomaisilla on oltava oikeus yhteistyöjärjestelyihin toistensa kanssa sääntely-yhteistyön edistämiseksi.

4.   Edellä 2 kohdassa tarkoitetut toimet on tarvittaessa suoritettava tiiviissä yhteydenpidossa muiden asiaankuuluvien kansallisten viranomaisten kanssa ja tämän rajoittamatta niiden toimivaltaa.

5.   Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 90 artiklan mukaisesti tämän direktiivin täydentämiseksi antamalla suuntaviivoja siitä, missä määrin sääntelyviranomaisten on tehtävä yhteistyötä toistensa ja ACERin kanssa.

6.   Sääntelyviranomaiset tai tarvittaessa muut toimivaltaiset viranomaiset voivat kuulla kolmansien maiden, myös energiayhteisön sopimuspuolten, asianomaisia viranomaisia ja tehdä yhteistyötä niiden kanssa kolmansiin maihin menevän ja niistä tulevan maakaasu- ja vetyinfrastruktuurin toimintaan liittyen varmistaakseen kyseessä olevan infrastruktuurin osalta, että tätä direktiiviä sovelletaan johdonmukaisesti jäsenvaltion alueella ja aluemerellä.

1.   Mikä tahansa sääntelyviranomainen tai komissio voi pyytää ACERilta lausuntoa siitä, onko jokin sääntelyviranomaisen tekemä päätös tämän direktiivin tai asetuksen (EU) 2024/1789 mukaisesti hyväksyttyjen verkkosääntöjen ja suuntaviivojen mukainen.

2.   ACER antaa lausuntonsa sitä pyytäneelle sääntelyviranomaiselle tai komissiolle sekä kyseisen päätöksen tehneelle sääntelyviranomaiselle kolmen kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta.

3.   Jos päätöksen tehnyt sääntelyviranomainen ei noudata ACERin lausuntoa neljän kuukauden kuluessa lausunnon vastaanottamisesta, ACER ilmoittaa asiasta komissiolle.

4.   Mikä tahansa sääntelyviranomainen, joka katsoo, ettei jokin toisen sääntelyviranomaisen tekemä rajat ylittävän kaupan kannalta merkityksellinen päätös ole tämän direktiivin tai asetuksen (EU) 2024/1789 mukaisesti hyväksyttyjen verkkosääntöjen ja suuntaviivojen mukainen, voi ilmoittaa asiasta komissiolle kahden kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä.

5.   Jos komissio kahden kuukauden kuluessa siitä, kun se on saanut ilmoituksen ACERilta 3 kohdan mukaisesti tai joltain sääntelyviranomaiselta 4 kohdan mukaisesti, tai omasta aloitteestaan kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä, katsoo, että sääntelyviranomaisen päätös herättää vakavia epäilyjä siitä, onko se tämän direktiivin tai asetuksen (EU) 2024/1789 mukaisesti hyväksyttyjen verkkosääntöjen ja suuntaviivojen mukainen, komissio voi päättää tutkia asiaa edelleen. Tällaisessa tapauksessa se pyytää sääntelyviranomaista ja menettelyn osapuolia esittämään huomautuksensa.

6.   Jos komissio päättää tutkia asiaa 5 kohdan mukaisesti, se tekee enintään neljän kuukauden kuluessa tällaisen päätöksen tekemisestä lopullisen päätöksen siitä, että se

7.   Jos komissio ei ole tehnyt päätöstä asian edelleen tutkimisesta tai lopullista päätöstä 5 ja 6 kohdassa tarkoitetuissa määräajoissa, sen katsotaan olleen vastustamatta sääntelyviranomaisen päätöstä.

8.   Sääntelyviranomaisen on noudatettava päätöksensä peruuttamista koskevaa komission päätöstä kahden kuukauden kuluessa ja ilmoitettava tästä komissiolle.

9.   Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 90 artiklan mukaisesti tämän direktiivin täydentämiseksi vahvistamalla suuntaviivat, joissa kuvataan yksityiskohtaisesti tämän artiklan soveltamiseksi noudatettava menettely.

1.   Jäsenvaltioiden on edellytettävä, että kaasuntoimittajat pitävät kansallisten viranomaisten, mukaan lukien sääntelyviranomainen ja kansalliset kilpailuviranomaiset, ja komission saatavilla niiden tehtävien suorittamiseksi vähintään viiden vuoden ajan merkitykselliset tiedot kaikista maakaasun ja vedyn toimitussopimuksiin ja maakaasu- ja vetyjohdannaisiin liittyvistä liiketoimista tukkuasiakkaiden ja siirtoverkonhaltijoiden, maakaasun varastointilaitteistojen ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen haltijoiden sekä vetyverkkojen, -varastojen ja -terminaalien haltijoiden kanssa.

2.   Tietoihin on sisällyttävät yksityiskohtaiset tiedot asiaankuuluvien liiketoimien ominaispiirteistä kuten kestosta ja toimitus- ja selvityssäännöistä, määristä, toteutuspäivistä ja -kellonajoista ja hinnoista sekä tiedot, joiden perusteella kyseinen tukkuasiakas voidaan yksilöidä, sekä määritellyt tiedot kaikista selvittämättä jääneistä maakaasun ja vedyn toimitussopimuksista ja maakaasu- ja vetyjohdannaisista.

3.   Sääntelyviranomainen voi päättää asettaa osia näistä tiedoista markkinaosallistujien saataville edellyttäen, ettei yksittäisiä markkinaosapuolia tai yksittäisiä liiketoimia koskevia kaupallisesti arkaluonteisia tietoja julkaista. Tätä kohtaa ei sovelleta direktiivin 2014/65/EU soveltamisalaan kuuluvia rahoitusvälineitä koskeviin tietoihin.

4.   Siirretään komissiolle valta antaa delegoituja säädöksiä 90 artiklan mukaisesti tämän direktiivin täydentämiseksi vahvistamalla suuntaviivat, joissa määritellään tietojen säilyttämiseen sovellettavat menettelyt ja järjestelyt sekä säilytettävien tietojen muoto ja sisältö.

5.   Niiden maakaasu- ja vetyjohdannaisiin liittyvien liiketoimien osalta, joita kaasuntoimittajat toteuttavat tukkuasiakkaiden ja maakaasun siirtoverkonhaltijoiden, maakaasun varastointilaitteistojen ja nesteytetyn maakaasun käsittelylaitteistojen haltijoiden sekä vetyverkon, -varastojen ja -terminaalien haltijoiden kanssa, tätä artiklaa sovelletaan vasta sen jälkeen kun komissio on antanut 4 kohdassa tarkoitetut suuntaviivat.

6.   Tämän artiklan säännöksillä ei aseteta direktiivin 2014/65/EU soveltamisalaan kuuluville toimijoille lisävelvollisuuksia tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja viranomaisia kohtaan.

7.   Jos tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen viranomaisten on saatava käyttöönsä tietoja, jotka ovat direktiivin 2014/65/EU soveltamisalaan kuuluvien toimijoiden hallussa, mainitun direktiivin nojalla toimivaltaisten viranomaisten on annettava kyseisille viranomaisille niiden tarvitsemat tiedot.

1.   Toimenpiteiden, joita jäsenvaltiot voivat toteuttaa tämän direktiivin nojalla tasapuolisten toimintaedellytysten takaamiseksi, on oltava Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, erityisesti sen 36 artiklan, ja muun unionin lainsäädännön mukaisia.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden on oltava oikeasuhteisia, syrjimättömiä ja avoimia. Kyseiset toimenpiteet saa panna täytäntöön vasta sen jälkeen, kun niistä on ilmoitettu komissiolle ja komissio on hyväksynyt ne.

3.   Komissio reagoi 2 kohdassa tarkoitettuun ilmoitukseen kahden kuukauden kuluessa sen vastaanottamispäivästä. Kyseinen määräaika alkaa täydellisten tietojen vastaanottamista seuraavasta päivästä. Jos komissio ei ole reagoinut tämän kahden kuukauden määräajan kuluessa, katsotaan, ettei komissio vastusta ilmoitettuja toimenpiteitä.

1.   Ne jäsenvaltiot, jotka eivät ole suoraan liittyneet minkään muun jäsenvaltion yhteenliitettyyn verkkoon, voivat poiketa 3, 8, 34 tai 60 artiklasta taikka 31 artiklan 1 kohdasta. Tällaisen mahdollisen poikkeuksen voimassaolo päättyy, kun ensimmäinen yhdysputki kyseiseen jäsenvaltioon on saatu valmiiksi. Tällaisesta mahdollisesta poikkeuksesta on ilmoitettava komissiolle.

2.   Jäsenvaltiot voivat hakea komissiolta poikkeusta 3, 8, 60 tai 31 artiklan soveltamisesta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 349 artiklassa tarkoitettuihin syrjäisimpiin alueisiin tai muihin maantieteellisesti eristyneisiin alueisiin. Tällaisen mahdollisen poikkeuksen voimassaolo päättyy, kun on saatu valmiiksi yhteys kyseiseltä alueelta jäsenvaltioon, jolla on yhteenliitetty verkko.

3.   Luxemburg voi poiketa 60 artiklasta. Tällaisesta mahdollisesta poikkeuksesta on ilmoitettava komissiolle.

4.   Komissio ilmoittaa jäsenvaltioille 2 kohdan mukaisista poikkeuksia koskevista hakemuksista ennen päätöksen tekemistä ottaen huomioon kaupallisesti arkaluonteisten tietojen luottamuksellisuutta koskevat perustellut pyynnöt.

5.   Komission 2 kohdan mukaisesti myöntämät poikkeukset ovat kestoltaan rajoitettuja ja niihin sovelletaan ehtoja, joilla pyritään lisäämään kilpailua sisämarkkinoilla ja sisämarkkinoiden yhdentymistä ja varmistamaan, että poikkeukset eivät haittaa siirtymistä uusiutuvaan energiaan tai energiatehokkuus etusijalle -periaatteen soveltamista.

6.   Direktiivin 2009/73/EY mukaisesti myönnettyjen poikkeusten, joiden voimassaololle ei ole asetettu päättymispäivää tai tiettyä soveltamisaikaa, voimassaolo päättyy 31 päivänä joulukuuta 2025. Jäsenvaltiot, jotka 4 päivänä elokuuta 2024 edelleen hyötyvät näistä poikkeuksista, voivat päättää hakea uutta poikkeusta tämän artiklan 1 tai 7 kohdan mukaisesti tai pyytää komissiota myöntämään uuden poikkeuksen tämän artiklan 2 kohdan nojalla.

7.   Jäsenvaltiot, jotka vastaanottavat ensimmäisen pitkäaikaisen maakaasun toimitussopimuksensa ensimmäisen kaupallisen toimituksen 4 päivän elokuuta 2024 jälkeen, voivat poiketa 3 artiklan 1–4 kohdasta, 4 artiklan 1 kohdasta, 8 artiklasta, 31 artiklan 1 kohdasta, 32 artiklan 1 kohdasta, 34 artiklasta, 39 artiklan 1–5 kohdasta, 43 artiklasta, 44 artiklan 6 kohdasta sekä 46, 60, 61 ja 75 artiklasta. Tällaisesta mahdollisesta poikkeuksesta on ilmoitettava komissiolle. Poikkeuksen voimassaolo päättyy 10 vuoden kuluttua niiden ensimmäisen pitkäaikaisen maakaasun toimitussopimuksen ensimmäisen kaupallisen toimituksen vastaanottamisesta.

8.   Jäsenvaltioiden 1, 3 ja 7 kohdan nojalla myöntämiä poikkeuksia koskevat ilmoitukset ja komission päätökset poikkeusten myöntämisestä 2, 5 ja 6 kohdan nojalla julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

1.   Jäsenvaltiot voivat myöntää poikkeuksia 46, 68 tai 71 artiklan soveltamisesta vetyverkkoihin, jotka sijaitsevat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 349 artiklassa tarkoitetuilla syrjäisimmillä alueilla ja seuraavilla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1059/2003 (52) perustetun tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistön (NUTS) NUTS 2 ja NUTS 3 -koodeilla varustetuilla eristyneillä alueilla:

2.   Edellä 1 kohdan mukaisesti myönnetty poikkeus on julkistettava ja ilmoitettava komissiolle.

3.   Edellä 1 kohdan mukaisesti myönnettyjen poikkeusten voimassaolo päättyy 15 vuoden kuluttua niiden myöntämispäivästä ja joka tapauksessa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2044. Tällaisia poikkeuksia ei uusita. Jäsenvaltioiden on peruutettava 1 kohdan nojalla myönnetty poikkeus, jos tällaisesta poikkeuksesta hyötyvä vetyverkko ulotetaan eristyneen alueen ulkopuolelle tai liitetään alueiden ulkopuolella sijaitseviin vetyverkkoihin.

4.   Poikkeuksen myöntäneen jäsenvaltion sääntelyviranomaisen on joka seitsemäs vuosi 1 kohdan mukaisen poikkeuksen myöntämispäivästä lukien tai komission perustellusta pyynnöstä julkaistava arvio kyseisen poikkeuksen vaikutuksista kilpailuun, infrastruktuurin kehittämiseen ja markkinoiden toimintaan. Jos sääntelyviranomainen toteaa tällaisen arvion jälkeen, että poikkeuksen soveltamisen jatkaminen saattaisi estää kilpailua tai vaikuttaa kielteisesti vetyinfrastruktuurin tehokkaaseen käyttöönottoon tai vetymarkkinoiden kehitykseen jäsenvaltiossa tai unionissa, jäsenvaltion on peruutettava poikkeus.

1.   Sellaisten jäsenvaltion ja kolmannen maan välisten maakaasunsiirtoputkien osalta, jotka ovat valmistuneet ennen 23 päivää toukokuuta 2019, se jäsenvaltio, jossa tällaisen siirtoputken ensimmäinen jäsenvaltioiden verkossa sijaitseva liitäntäpiste sijaitsee, voi päättää poiketa 31, 60, 71 ja 72 artiklasta, 78 artiklan 7 ja 9 kohdasta sekä 79 artiklan 1 kohdasta alueellaan ja aluemerellään sijaitsevissa tällaisen maakaasunsiirtoputken osissa objektiivisista syistä, kuten tehdyn investoinnin takaisinmaksun mahdollistamiseksi tai toimitusvarmuuteen liittyvistä syistä, sillä edellytyksellä, että poikkeus ei haittaa kilpailua maakaasun sisämarkkinoilla tai niiden tehokasta toimintaa eikä toimitusvarmuutta unionissa.

Poikkeuksen on oltava kestoltaan rajattu enintään 20 vuoteen objektiivisin perustein, se voidaan uusia perustelluista syistä ja siihen voidaan soveltaa ehtoja, jotka edesauttavat ensimmäisessä alakohdassa mainittujen edellytysten täyttämistä.

Tällaisia poikkeuksia ei sovelleta jäsenvaltion ja sellaisen kolmannen maan välisiin siirtoputkiin, jonka edellytetään saattavan tämän direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään ja joka on pannut tämän direktiivin tosiasiallisesti täytäntöön unionin kanssa tehdyn sopimuksen nojalla.

2.   Jos asianomainen siirtoputki sijaitsee useamman kuin yhden jäsenvaltion alueella, kyseistä siirtoputkea koskevan poikkeuksen myöntämisestä päättää se jäsenvaltio, jonka alueella ensimmäinen jäsenvaltioiden verkossa sijaitseva liitäntäpiste sijaitsee, kuultuaan kaikkia asianomaisia jäsenvaltioita.

Asianomaisten jäsenvaltioiden pyynnöstä komissio voi päättää toimia tarkkailijana kuulemisessa sen jäsenvaltion, jonka alueella ensimmäinen liitäntäpiste sijaitsee, ja kolmannen maan välillä, kun kyse on tämän direktiivin johdonmukaisesta soveltamisesta sen jäsenvaltion alueella ja aluemerellä, jossa ensimmäinen liitäntäpiste sijaitsee, mukaan lukien poikkeuksien myöntäminen tällaisia siirtoputkia varten.

3.   Edellä olevan 1 ja 2 kohdan mukaiset päätökset on tehtävä viimeistään 24 päivänä toukokuuta 2020. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava tällaisista päätöksistä komissiolle ja julkaistava ne.

4.   Komissio toimittaa viimeistään 5 päivänä elokuuta 2026 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän artiklan nojalla myönnetyistä poikkeuksista. Kertomuksessa arvioidaan erityisesti tällaisten poikkeusten vaikutuksia maakaasun sisämarkkinoiden tehokkaaseen toimintaan sekä energian toimitusvarmuuteen ja unionin ja jäsenvaltioiden olennaisiin turvallisuusetuihin.

1.   Jäsenvaltion ja kolmannen maan väliset olemassa olevat sopimukset siirtoputken tai tuotantovaiheen putkiston toiminnasta voidaan pitää voimassa, kunnes myöhemmin tehtävä sopimus unionin ja saman kolmannen maan välillä tulee voimaan tai kunnes sovelletaan 2–15 kohdassa säädettyä menettelyä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muita unionin oikeuden mukaisia velvoitteita sekä toimivallan jakoa unionin ja jäsenvaltioiden välillä.

2.   Jos jäsenvaltio aikoo aloittaa neuvottelut kolmannen maan kanssa muuttaakseen tai mukauttaakseen kolmannen maan kanssa tehtyä sopimusta siirtoputken toiminnasta tai vety-yhdysputken toiminnasta taikka pidentääkseen tällaisen sopimuksen voimassaoloa taikka uusiakseen tai tehdäkseen tällaisen sopimuksen tämän direktiivin tai asetuksen (EU) 2024/1789 soveltamisalaan kokonaan tai osittain kuuluvien asioiden osalta, sen on ilmoitettava aikomuksestaan kirjallisesti komissiolle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toimivallan jakoa unionin ja jäsenvaltioiden välillä.

Tällaiseen ilmoitukseen on sisällytettävä asiaankuuluva asiakirja-aineisto, ja siinä on esitettävä neuvotteluissa käsiteltävät määräykset tai määräykset, jotka on tarkoitus neuvotella uudelleen, neuvottelujen tavoitteet ja muut mahdolliset merkitykselliset tiedot, ja se on toimitettava komissiolle vähintään viisi kuukautta ennen neuvottelujen suunniteltua alkamisajankohtaa.

3.   Edellä olevan 2 kohdan mukaisen ilmoituksen antamisen jälkeen komissio antaa asianomaiselle jäsenvaltiolle luvan aloittaa viralliset neuvottelut kolmannen maan kanssa sen osan osalta, joka voi vaikuttaa unionin yhteisiin sääntöihin, jollei se katso, että tällaisten neuvottelujen aloittaminen

4.   Kun komissio tekee 3 kohdan mukaista arviota, sen on otettava huomioon, koskeeko aiottu sopimus siirtoputkea tai tuotantovaiheen putkea, jolla edistetään maakaasutoimitusten ja -toimittajien monipuolistamista uusien maakaasulähteiden avulla.

5.   Komissio antaa 90 päivän kuluessa 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta päätöksen, jolla jäsenvaltiolle annetaan lupa tai jolla kieltäydytään antamasta jäsenvaltiolle lupaa aloittaa neuvottelut kolmannen maan kanssa tehdyn sopimuksen muuttamiseksi, pidentämiseksi, mukauttamiseksi, uusimiseksi tai tekemiseksi. Jos päätöksen antamiseksi tarvitaan lisätietoja, 90 päivän määräajan laskeminen alkaa tällaisten lisätietojen vastaanottamispäivästä.

6.   Siinä tapauksessa, että komissio antaa päätöksen, jolla kieltäydytään antamasta jäsenvaltiolle lupa aloittaa neuvottelut kolmannen maan kanssa tehdyn sopimuksen muuttamiseksi, pidentämiseksi, mukauttamiseksi, uusimiseksi tai tekemiseksi, se ilmoittaa asiasta asianomaiselle jäsenvaltiolle ja esittää perustelut.

7.   Päätökset, joilla jäsenvaltiolle annetaan lupa tai jolla kieltäydytään antamasta jäsenvaltiolle lupaa aloittaa neuvottelut kolmannen maan kanssa tehdyn sopimuksen muuttamiseksi, pidentämiseksi, mukauttamiseksi, uusimiseksi tai tekemiseksi annetaan täytäntöönpanopäätöksillä 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

8.   Komissio voi antaa ohjeita ja voi pyytää erityisten lausekkeiden sisällyttämistä ehdotettuun sopimukseen, jotta voidaan varmistaa yhteensopivuus unionin oikeuden kanssa Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen (EU) 2017/684 (53) mukaisesti.

9.   Komissiolle on ilmoitettava sopimuksen muuttamista tai mukauttamista taikka sopimuksen voimassaolon pidentämistä taikka sopimuksen uusimista tai tekemistä koskevien neuvottelujen edistymisestä ja tuloksista eri vaiheissa, ja se voi pyytää saada osallistua tällaisiin jäsenvaltion ja kolmannen maan välisiin neuvotteluihin päätöksen (EU) 2017/684 mukaisesti.

10.   Komissio ilmoittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle 5 kohdan nojalla annetuista päätöksistä.

11.   Ennen sopimuksen allekirjoittamista kolmannen maan kanssa asianomaisen jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle neuvottelutulos ja toimitettava sille neuvotellun sopimuksen teksti.

12.   Edellä olevan 11 kohdan mukaisen ilmoituksen saatuaan komissio arvioi neuvotellun sopimuksen 3 kohdan nojalla. Jos komissio toteaa, että neuvottelujen tuloksena on sopimus, joka noudattaa 3 kohtaa, se antaa jäsenvaltiolle luvan sopimuksen allekirjoittamiseen ja tekemiseen.

13.   Komissio antaa päätöksen, jolla jäsenvaltiolle annetaan lupa allekirjoittaa ja tehdä sopimus kolmannen maan kanssa tai jolla kieltäydytään antamasta jäsenvaltiolle lupaa allekirjoittaa ja tehdä sopimus kolmannen maan kanssa, 90 päivän kuluessa 11 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta. Jos päätöksen antamiseksi tarvitaan lisätietoja, 90 päivän määräajan laskeminen alkaa tällaisten lisätietojen vastaanottamispäivästä.

14.   Jos komissio tekee 13 kohdan nojalla päätöksen, jolla jäsenvaltiolle annetaan lupa allekirjoittaa ja tehdä sopimus kolmannen maan kanssa, jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle sopimuksen tekemisestä ja voimaantulosta sekä kyseisen sopimuksen asemaa koskevista mahdollisista myöhemmistä muutoksista.

15.   Siinä tapauksessa, että komissio antaa 13 kohdan nojalla päätöksen, jolla kieltäydytään antamasta jäsenvaltiolle lupaa allekirjoittaa ja tehdä sopimus kolmannen maan kanssa, se ilmoittaa asiasta asianomaiselle jäsenvaltiolle ja esittää perustelut.

1.   Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.

2.   Siirretään komissiolle 4 päivästä elokuuta 2024 määräämättömäksi ajaksi 9, 62, 72, 80, 81 ja 82 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä.

3.   Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 9, 62, 72, 80, 81 ja 82 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Peruuttamispäätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.

4.   Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.

5.   Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

6.   Edellä olevien 9, 62, 72, 80, 81 tai 82 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.

1.   Komissiota avustaa komitea. Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea.

2.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 4 artiklaa.

3.   Kun viitataan tähän kohtaan, sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 5 artiklaa.

1.   Komissio tarkastelee tätä direktiiviä uudelleen viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2030 ja antaa tätä varten Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen, johon voidaan tarvittaessa liittää asianmukaisia lainsäädäntöehdotuksia. Uudelleentarkastelussa tarkastellaan erityisesti 9 artiklan ja siihen liittyvien 2 artiklan määritelmien soveltamista sen arvioimiseksi, osoittavatko laitokset, joiden on määrä aloittaa toimintansa 1 päivästä tammikuuta 2031 alkaen, suurempia kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä, jotka saadaan aikaan käyttämällä vähähiilisiä polttoaineita ja vähähiilistä vetyä, jotta laitokset saisivat mainitun artiklan mukaisen sertifioinnin.

2.   Komissio julkaisee viimeistään 5 päivänä elokuuta 2035 tiedonannon, jossa arvioidaan 46 artiklan täytäntöönpanoa vedyn jakeluverkonhaltijoiden osalta ja 68 ja 69 artiklan täytäntöönpanoa vedyn siirtoverkonhaltijoiden osalta.

3.   ACER julkaisee viimeistään 5 päivänä elokuuta 2034 tämän artiklan 2 kohdan mukaista komission tiedonantoa varten kertomuksen 46, 68 ja 69 artiklan vaikutuksista vetymarkkinoiden toimintaan, kilpailuun, likviditeettiin, vetyinfrastruktuurin kehittämiseen ja avoimuuteen. ACERin kertomukseen on sisällyttävä asiaankuuluvien sidosryhmien kuuleminen.

1.   Jäsenvaltioiden on saatettava 2–6 artiklan, 8–31 artiklan, 33 artiklan, 35–38 artiklan, 39 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 3, 4, 7, 8 ja 9 kohdan, 40 artiklan 1 kohdan, 41, 42 ja 43 artiklan, 44 artiklan 1, 2, 7 ja 8 kohdan, 45 artiklan, 46 artiklan 2 ja 3 kohdan, 50–59 artiklan, 62 artiklan, 64 artiklan 11 kohdan, 68–75 artiklan, 76 artiklan 5 kohdan, 77, 78 ja 79 artiklan, 81 artiklan 1 ja 6 kohdan, 82 ja 83 artiklan ja liitteiden I ja II noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 5 päivänä elokuuta 2026. Niiden on viipymättä toimitettava kyseiset säännökset kirjallisina komissiolle.

Kyseisissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne julkaistaan virallisesti. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset ja maininta tehdään.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä säännellyistä kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.