Vaikeina aikoina harrastuksella voi olla entistäkin isompi merkitys lapselle ja koko perheelle
Pelastakaa Lapsilla on eri puolilla maata noin 60 paikallisyhdistystä, jotka jakavat harrastustukea oman alueensa vähävaraisten perheiden lapsille. Paikallisyhdistyksen vapaaehtoiset tuntevat perheet ja ohjaavat avun sinne, missä sitä eniten tarvitaan.
Viime aikoina harrastustukihakemuksia on alkanut tulla yhä enemmän perheiltä, joilla ei ole aiemmin ollut tarvetta ulkopuoliselle avulle. Vanhemmille on iso helpotus, kun lapsi saa jatkaa itselleen tärkeätä harrastusta. Harrastaminen ehkäisee myös syrjäytymistä, sillä se tarjoaa lapsille myönteisiä ihmissuhteita ja onnistumisen kokemuksia. Lapsi oppii toimimaan ryhmässä ja saa toteuttaa itseään.
”Ilman tukea en voisi jatkaa minulle rakasta ja tärkeää harrastusta. Tuntuisi kurjalta jäädä pois porukasta, mikä on tullut tärkeäksi muutenkin ja olen saanut sieltä uusia ystäviä”, harrastustukea saanut lapsi kertoo. |