Faktatietoja Euroopan unionista
Euroopan parlamentti
Täytä tämä kenttä

Euroopan unionin tuomioistuimen toimivalta

Euroopan unionin tuomioistuimeen kuuluu kaksi tuomioistuinta: unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin. Tuomioistuin tarjoaa eri oikeussuojakeinoja, joista määrätään Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 19 artiklassa, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 251–281 artiklassa, Euratomin perustamissopimuksen 136 artiklassa ja perussopimuksiin liitetyssä pöytäkirjassa N:o 3 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä.

Unionin tuomioistuin

A. Suorat kanteet jäsenvaltioita tai unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia vastaan.

Unionin tuomioistuin ratkaisee kanteet, jotka on nostettu sellaista jäsenvaltiota tai unionin toimielintä vastaan, joka ei ole täyttänyt sille unionin oikeuden mukaan kuuluvaa velvollisuutta.

1. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevat kanteet

Tällaisen kanteen voi nostaa

  • komissio ennakkoratkaisumenettelyn jälkeen (SEUT:n 258 artikla) eli kun asianomainen jäsenvaltio on voinut esittää huomautuksensa ja komissio on antanut perustellun lausunnon (1.3.8)
  • jäsenvaltio toista jäsenvaltiota vastaan, kun se on ensin saattanut asian komission käsiteltäväksi (SEUT:n 259 artikla).

Unionin tuomioistuimen tehtävä:

  • Unionin tuomioistuin toteaa, että jäsenvaltio on jättänyt täyttämättä sille kuuluvan velvollisuuden, jolloin jäsenvaltion on lopetettava rikkominen välittömästi.
  • Jos unionin tuomioistuin toteaa komission nostaman uuden kanteen jälkeen, että jäsenvaltio, jota asia koskee, ei ole noudattanut sen tuomiota, se voi määrätä jäsenvaltion suorittamaan sakkorangaistuksen (kiinteämääräisen hyvityksen ja/tai uhkasakon), jonka määrän se vahvistaa komission ehdotuksen perusteella (SEUT:n 260 artikla).

2. Kumoamis- tai laiminlyöntikanteet unionin toimielintä vastaan

Aihe: kantaja hakee oletetusti unionin oikeuden vastaisen säädöksen kumoamista (SEUT:n 263 artikla) tai unionin toimielin, elin tai laitos on laiminlyönyt ratkaisun tekemisen unionin oikeuden vastaisesti (SEUT:n 265 artikla).

Käsiteltäväksi saattaminen: kanteen voi nostaa jäsenvaltio tai toinen unionin toimielin taikka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, kun kanne koskee unionin toimielimen, elimen tai laitoksen antamaa ja kyseiselle henkilölle osoitettua säädöstä (erityisesti asetusta, direktiiviä tai päätöstä).

Unionin tuomioistuimen tehtävä: unionin tuomioistuin julistaa säädöksen mitättömäksi tai toteaa, että ratkaisun tekeminen on laiminlyöty, jolloin asianomaisen toimielimen on toteutettava tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet (SEUT:n 266 artikla).

3. Muut suorat kanteet

Unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan ensimmäisenä oikeusasteena SEUT:n 263, 265, 268, 270 ja 272 artiklassa tarkoitetut kanteet. Niinpä unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi voidaan saattaa ainoastaan kanteet komission päätöksistä, joissa yrityksille määrätään seuraamuksia (SEUT:n 261 artikla), ja kanteet, joita tarkoitetaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä (sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 17. huhtikuuta 2019 annetulla asetuksella (EU, Euratom) 2019/629). Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 51 artiklassa määrätään, että SEUT:n 256 artiklan 1 kohdassa esitetystä säännöstä poiketen ainoastaan unionin tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvat SEUT:n 263 ja 265 artiklassa tarkoitetut kanteet, jotka jäsenvaltio nostaa

  • Euroopan parlamentin, Eurooppa-neuvoston tai neuvoston toimesta tai siitä, että yksi tai useampi näistä toimielimistä on laiminlyönyt ratkaisun tekemisen, lukuun ottamatta
  • komission SEUT:n 331 artiklan 1 kohdan nojalla toteuttamasta toimesta tai siitä, että komissio on laiminlyönyt ratkaisun tekemisen.

Ainoastaan unionin tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvat myös ne näissä samoissa artikloissa tarkoitetut kanteet, jotka unionin toimielin nostaa Euroopan parlamentin, Eurooppa-neuvoston, neuvoston, komission tai Euroopan keskuspankin toimesta tai siitä, että yksi tai useampi näistä toimielimistä on laiminlyönyt ratkaisun tekemisen.

B. Epäsuorat menettelyt: kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltäväksi otettu lainvastaisuusväite (SEUT:n 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisumenettely)

Kansalliset tuomioistuimet soveltavat yleensä itse unionin oikeutta, kun käsiteltävänä oleva asia edellyttää sen soveltamista. Jos kansallisessa tuomioistuimessa tulee esille säädöksen tulkintaa koskeva kysymys, se voi pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua. Jos kyseessä on ylin oikeusaste, asia on ehdottomasti saatettava unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Kansallinen tuomioistuin esittää kysymyksen unionin oikeuden määräyksen tai säännöksen tulkinnasta tai pätevyydestä yleensä tuomioistuimen päätöksen muodossa kansallisten menettelysääntöjen mukaisesti. Unionin tuomioistuin totesi kuitenkin asiassa C-493/17 (Weiss) 11. joulukuuta 2018 antamassaan tuomiossa, että sen ”on kieltäydyttävä ratkaisemasta kansallisen tuomioistuimen esittämää ennakkoratkaisukysymystä silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden säännösten ja määräysten tulkitsemisella tai niiden pätevyyden arvioinnilla ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin”. Kirjaaja antaa pyynnön tiedoksi kansallisen menettelyn asianosaisille ja myös jäsenvaltioille ja unionin toimielimille. Niillä on kaksi kuukautta aikaa toimittaa mahdolliset kirjalliset huomautuksensa unionin tuomioistuimelle.

C. Toisen oikeusasteen toimivalta

Unionin tuomioistuimelta voidaan hakea muutosta unionin yleisen tuomioistuimen tuomioihin ja määräyksiin vain oikeuskysymysten osalta. Muutoksenhaulla ei ole lykkäävää vaikutusta.

Jos muutoksenhaku otetaan tutkittavaksi ja todetaan aiheelliseksi, unionin tuomioistuin julistaa unionin yleisen tuomioistuimen päätöksen mitättömäksi ja joko itse ratkaisee asian tai palauttaa asian yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, jolloin yleinen tuomioistuin on sidottu tähän ratkaisuun.

Saavutukset

Unionin tuomioistuin on osoittautunut Euroopan yhdentymiskehityksessä erittäin merkittäväksi toimijaksi ja jopa sen liikkeellepanevaksi voimaksi.

A. Yleisesti

Asiassa 26/62 (Van Gend & Loos) 5. helmikuuta 1963 annetussa tuomiossa vakiinnutettiin periaate, että yhteisön oikeutta voidaan soveltaa suoraan jäsenvaltioiden tuomioistuimissa. Asiassa 6/64 (Costa v. ENEL) 15. heinäkuuta 1964 annetulla tuomiolla taas edistettiin merkittävästi yhteisön oikeuden mieltämistä itsenäiseksi, kansalliseen lainsäädäntöön nähden ensisijaiseksi oikeusjärjestykseksi. Tuomioistuin on aina katsonut, että sillä on viime kädessä toimivalta määrittää unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön välinen suhde. Se kehitti unionin oikeuden ensisijaisuutta koskevan perusdoktriinin asioissa Van Gend & Loos ja Costa v. ENEL antamissaan uraauurtavissa tuomioissa. Kyseisen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeudella on ehdoton ensisijaisuus kansalliseen lainsäädäntöön nähden, ja kansallisten tuomioistuinten on otettava tämä huomioon päätöksissään. Tuomioistuin totesi asiassa 11/70 (Internationale Handelsgesellschaft) 17. joulukuuta 1970 antamassaan tuomiossa unionin oikeuden ensisijaiseksi jopa kansallisissa perustuslaeissa taattuihin perusoikeuksiin nähden. Tuomioistuin totesi asiassa antamansa tuomion perustelujen 3 kohdassa, että ”vetoaminen perusoikeuksien loukkauksiin, sellaisina kuin nämä oikeudet on kirjattu jäsenvaltion perustuslakiin, tai jäsenvaltion valtiosääntörakenteeseen sisältyviin periaatteisiin ei voi vaikuttaa yhteisön toimenpiteen pätevyyteen tai sen oikeusvaikutukseen kyseisen valtion alueella”. Se on vahvistanut tämän oikeuskäytännön myöhemmissä tuomioissaan esimerkiksi asiassa 106/77 (Simmenthal, 1978), asiassa 149/79 (komissio v. Belgia, 1980), yhdistetyissä asioissa C-46/93 ja C-48/93 (Brasserie du Pêcheur ja Factortame II, 1996), asiassa C-473/93 (komissio v. Luxemburg, 1996) ja asiassa C-213/07 (Michaniki, 2008). Se on tässä oikeuskäytännössä kehittänyt tulkintaohjeita, joissa annetaan jäsenvaltioiden tuomioistuimille tiettyä harkintavaltaa ja otetaan niiden edut huomioon. Tuomioistuin on myös joskus epäsuorasti mukauttanut omaa oikeuskäytäntöään jäsenvaltioiden tuomioistuinten huolenaiheiden perusteella. Tästä kuuluisana esimerkkinä on, että se on kehittänyt jäsenvaltioiden tuomioistuinten painostuksesta perusoikeuksien alan oikeuskäytäntöä, vaikka se Euroopan yhteisöjen perustamisen jälkeen alun perin torjui perusoikeuksien sisällyttämisen yhteisön oikeusjärjestykseen (asia 36/59, Ruhrkohlen-Verkaufsgesellschaft, 1960). Jäsenvaltioiden perustuslakituomioistuinten vastustettua tätä tuomioistuin kuitenkin muutti tulkintaansa. Se ennakoi Saksan liittovaltion perustuslakituomioistuimen ja Italian perustuslakituomioistuimen ratkaisuja toteamalla asiassa Internationale Handelsgesellschaft antamassaan tuomiossa, että perusoikeudet ovat ”olennainen osa (...) yleisiä oikeusperiaatteita”.

B. Erityistapaukset

  • Ihmisoikeuksien suojelu: tuomioistuin totesi asiassa 4/73 (Nold, Kohlen- und Baustoffgroßhandlung v. Euroopan yhteisöjen komissio) 14. toukokuuta 1974 antamassaan tuomiossa, että perusihmisoikeudet ovat olennainen osa yleisiä oikeusperiaatteita, joiden noudattamisen se varmistaa (4.1.1).
  • Tavaroiden vapaa liikkuvuus: asiassa 120/78 (nk. Cassis de Dijon -tapaus) 20. helmikuuta 1979 annetun tuomion mukaan jossakin jäsenvaltiossa laillisesti valmistettu ja kaupan pidetty tuote on periaatteessa voitava tuoda markkinoille missä tahansa muussa jäsenvaltiossa.
  • Henkilöiden vapaa liikkuvuus: asiassa C-415/93 (Bosman) 15. joulukuuta 1995 annetussa tuomiossa todettiin, että ammattiurheilu on taloudellista toimintaa, jonka harjoittamista ei voi estää jalkapalloliittojen säännöillä, joita sovelletaan jalkapalloilijoiden siirtoihin tai joilla rajoitetaan muiden jäsenvaltioiden pelaajien lukumäärää.
  • Yhteisön ulkopuolinen toimivalta: asiassa 22/70 (komissio v. neuvosto) 31. maaliskuuta 1971 annetussa tuomiossa tunnustettiin yhteisön oikeus tehdä kansainvälisiä sopimuksia aloilla, joilla yhteisö on antanut yhteisiä sääntöjä.
  • Yhdistetyissä asioissa C-6/90 ja C-9/90 (Francovich ym.) 19. marraskuuta 1991 antamassaan tuomiossa tuomioistuin kehitti toista perusluonteista käsitettä: jäsenvaltion vastuuta yksityisille vahingosta, jonka kyseinen jäsenvaltio on heille aiheuttanut rikkomalla yksityisten oikeuksia siksi, että se on laiminlyönyt direktiivin saattamisen osaksi kansallista oikeusjärjestystä tai ei ole tehnyt niin ajoissa.
  • Sosiaaliturvan (asia 43/75, Defrenne, 1976, naisten ja miesten samapalkkaisuudesta) ja työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden (asia C-173/99, BECTU, 2001) alalla on annettu useita tuomioita.

Suhteellisuusperiaatteen osalta unionin tuomioistuin totesi 16. kesäkuuta 2015 antamassaan tuomiossa (asia C-62/14, Gauweiler ym.) suhteellisuusperiaatteen edellyttävän unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sitä, että kyseessä olevan säännöstön legitiimit tavoitteet ovat toteutettavissa unionin toimielinten toimilla ja että toimilla ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi. EU:n toimielinten ja elinten on sen vuoksi punnittava asiaan liittyviä eri intressejä siten, että tavoitteeseen nähden selvästi suhteettomat haitat voidaan välttää (asia C-493/17, Weiss, tuomion 93 kohta). Unionin tuomioistuimen suurimpiin ansioihin on luettava sen periaatteen vakiinnuttaminen, ettei perussopimuksia pidä tulkita jäykästi vaan ottaen huomioon yhdentymisen etenemisasteen ja perussopimuksissa asetetut tavoitteet. Tämän periaatteen ansiosta yhteisö on voinut antaa lainsäädäntöä myös tietyillä sellaisilla aloilla, joista perussopimuksissa ei ole erityisiä määräyksiä, kuten saastumisen torjunta. Niinpä asiassa C-176/03 (komissio v. neuvosto) 13. syyskuuta 2005 annetussa tuomiossa vahvistettiin yhteisön oikeus toteuttaa rikosoikeuteen liittyviä toimenpiteitä, jos ne katsotaan ”tarpeellisiksi” ympäristönsuojelua koskevan tavoitteen saavuttamiseksi.

Euroopan unionin tuomioistuinverkosto perustettiin Euroopan unionin tuomioistuimen presidentin sekä EU:n jäsenvaltioiden perustuslakituomioistuinten ja ylimpien tuomioistuinten presidenttien aloitteesta Rooman sopimusten allekirjoittamisen 60-vuotispäivän yhteydessä vuonna 2017.

Verkoston tarkoituksena on edistää oikeuskäytäntöä koskevien tietojen vaihtoa siihen osallistuvien kansallisten tuomioistuinten ja Euroopan unionin tuomioistuimen välillä. Niillä on tätä varten sivusto, jolle on rajoitettu pääsy ja jolla ne julkaisevat tietoja EU:n oikeutta koskevasta oikeuskäytännöstään ja kysymyksistä, joissa kansalliset tuomioistuimet ovat pyytäneet Euroopan unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua, sekä muistioita ja tutkimuksia.

Tuomioistuinverkoston yhteistyöfoorumi toimii kaikilla EU-kielillä, ja siihen kootaan yhteen Euroopan unionin tuomioistuimen tuomareiden ja kansallisten tuomareiden lainkäyttöön liittyvän työn tulokset. Tuomareiden saatavilla on väline, jonka avulla he voivat saattaa oikeuskäytäntönsä, tutkimuksensa ja analyysinsa kollegoidensa käyttöön tietämyksen jakamiseksi ja tehokkuuden parantamiseksi.

Sillä on yli 2 000 käyttäjää jäsenvaltioiden perustuslakituomioistuimissa ja ylimmissä tuomioistuimissa.

Unionin yleinen tuomioistuin (1.3.9)

A. Unionin yleisen tuomioistuimen toimivalta (SEUT:n 256 artikla)

Euroopan unionin tuomioistuimeen kuuluu kaksi tuomioistuinta: unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin. Unionin tuomioistuimella on yksinomainen toimivalta ratkaista toimielinten väliset kanteet ja jäsenvaltion Euroopan parlamenttia ja/tai neuvostoa vastaan nostamat kanteet, joten unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan ensimmäisenä oikeusasteena kaikki muut tämäntyyppiset kanteet, erityisesti yksityisten nostamat kanteet ja jäsenvaltion komissiota vastaan nostamat kanteet.

SEUT:ssa määrätään, että unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen ratkaisemaan ensimmäisenä oikeusasteena SEUT:n 263, 265, 268, 270 ja 272 artiklassa tarkoitetut kanteet, erityisesti seuraavia aloja koskevat kanteet, paitsi jos kanteen on nostanut jäsenvaltio, unionin toimielin tai Euroopan keskuspankki, jolloin se kuuluu ainoastaan unionin tuomioistuimen toimivaltaan (Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 51 artikla):

  • unionin toimielimen, elimen tai laitoksen säädöksen kumoamiseksi nostetut kumoamiskanteet tai luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden toimielimiä vastaan nostamat laiminlyöntikanteet (SEUT:n 263 ja 265 artikla)
  • jäsenvaltion komissiota vastaan nostamat kanteet
  • SEUT:n 267 artiklan nojalla tietyissä asioissa esitetyt ennakkoratkaisupyynnöt (perussäännön 50 b artikla)
  • vahingonkorvauskanteet unionin toimielinten, elinten tai laitosten tai niiden henkilöstön aiheuttaman vahingon johdosta (SEUT:n 268 artikla)
  • unionin tekemiä tai sen puolesta tehtyjä sopimuksia koskevat riidat, joiden ratkaiseminen on nimenomaisesti annettu unionin yleisen tuomioistuimen tehtäväksi (SEUT:n 272 artikla)
  • immateriaalioikeuksiin liittyvät, Euroopan unionin teollisoikeuksien virastoa (EUIPO) ja yhteisön kasvilajikevirastoa vastaan nostetut kanteet
  • unionin ja sen henkilöstön väliset riidat, myös kaikkien toimielinten, elinten ja laitosten sekä niiden henkilöstön väliset riidat.

Unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaa voidaan perussäännöllä laajentaa muillekin aloille.

Unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisenä oikeusasteena tekemiin päätöksiin voidaan yleensä hakea muutosta unionin tuomioistuimelta vain oikeuskysymysten osalta.

B. Ennakkoratkaisut

Unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu (SEUT:n 267 artikla) perussäännössä määrätyissä asioissa (SEUT:n 256 artiklan 3 kohta). Perussääntöön sisällytettiin huhtikuussa 2024 tätä koskevia määräyksiä (50 b artikla), ja nyt myös unionin yleisellä tuomioistuimella on tietyissä asioissa ennakkoratkaisuvalta. Kun osa ennakkoratkaisuvallasta siirretään unionin yleiselle tuomioistuimelle, unionin tuomioistuimen pitäisi voida käyttää enemmän aikaa ja resursseja tärkeimpien ennakkoratkaisupyyntöjen tarkasteluun.

C. Toimivalta muutoksenhakuasioissa

Unionin yleisen tuomioistuimen tekemiin päätöksiin voidaan oikeuskysymysten osalta hakea muutosta unionin tuomioistuimelta kahden kuukauden kuluessa.

Euroopan unionin virkamiestuomioistuin

Unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista koskeva toimivalta siirrettiin 1. syyskuuta 2016 unionin yleiselle tuomioistuimelle (1.3.9), mikä tarkoitti vuonna 2004 perustetun Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen lakkauttamista. Euroopan unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä unionin yleiselle tuomioistuimelle 6. heinäkuuta 2016 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) 2016/1192 kumottiin siten Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen perustamisesta tehty neuvoston päätös 2004/752/EY, Euratom. Asiat, jotka olivat vireillä virkamiestuomioistuimessa, siirrettiin unionin yleiseen tuomioistuimeen, jossa niiden käsittelyä jatketaan siitä, mihin käsittely on edennyt kyseisenä päivänä siten, että virkamiestuomioistuimen näissä asioissa toteuttamat oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvät toimenpiteet jäävät voimaan.

Lisäksi vahvistettiin siirtymäsäännökset, jotka koskevat muutoksenhakuja, jotka olivat vireillä toimivallan siirtyessä 1. syyskuuta 2016 tai jotka tehtiin kyseisen päivän jälkeen virkamiestuomioistuimen ratkaisuista. Toimivalta näiden muutostenhakujen ratkaisemiseen säilyy unionin yleisellä tuomioistuimella. Kyseisiin muutoksenhakuihin on sovellettava edelleen perussäännön liitteessä I olevia 9–12 artiklaa.

Euroopan parlamentin rooli

SEUT:n 257 artiklan nojalla parlamentti ja neuvosto voivat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen perustaa yleisen tuomioistuimen yhteyteen erityistuomioistuimia, joiden tehtävänä on ratkaista ensimmäisenä oikeusasteena tietynlaiset erityisissä asioissa nostetut kanteet. Parlamentti ja neuvosto antavat asetukset joko komission ehdotuksesta ja unionin tuomioistuinta kuultuaan tai unionin tuomioistuimen pyynnöstä ja komissiota kuultuaan.

SEUT:n 281 artiklan mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussääntö vahvistetaan erillisessä pöytäkirjassa, nimittäin pöytäkirjassa N:o 3, ja parlamentti ja neuvosto voivat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen muuttaa perussääntöä. Parlamentti ja neuvosto ovat hiljattain tarkastelleettuomioistuimen pyyntöä muuttaa pöytäkirjaa N:o 3.

Parlamentti on yksi niistä SEUT:n 263 artiklassa mainituista toimielimistä, joilla on oikeus nostaa kanne unionin tuomioistuimessa.

Parlamentti voi SEUT:n 218 artiklan 11 kohdan mukaisesti pyytää unionin tuomioistuimen lausunnon siitä, onko suunniteltu kansainvälinen sopimus sopusoinnussa perussopimusten kanssa. Jos unionin tuomioistuimen lausunto on kielteinen, suunniteltu sopimus ei voi tulla voimaan, ellei sitä ole muutettu tai perussopimuksia tarkistettu.

 

Alexandru-George Moș / Udo Bux / Mariusz Maciejewski