Eurooppa-neuvosto
Eurooppa-neuvostoon kuuluvat jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten johtajat. Se antaa Euroopan unionille sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja tekee yleiset poliittiset linjaukset. Komission puheenjohtaja kuuluu Eurooppa-neuvostoon äänioikeudettomana jäsenenä. Euroopan parlamentin puhemies pitää puheen Eurooppa-neuvoston kokousten alussa. Lissabonin sopimuksella tehtiin Eurooppa-neuvostosta unionin toimielin ja otettiin käyttöön sen pitkäaikainen puheenjohtajuus.
Oikeusperusta
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 13, 15, 26 ja 27 artikla sekä 42 artiklan 2 kohta
Tausta
EU:n jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten johtajien huippukokoukset järjestetään nykyään Eurooppa-neuvoston kokouksina. Ensimmäinen jäsenvaltioiden huippukokous pidettiin Pariisissa vuonna 1961, ja vuoden 1969 jälkeen niitä alettiin pitää entistä useammin.
Pariisin huippukokouksessa helmikuussa 1974 päätettiin, että valtion- tai hallitusten johtajien tapaamisia järjestettäisiin vastedes säännöllisesti ja niitä kutsuttaisiin nimellä Eurooppa-neuvosto. Näin Eurooppa-neuvosto voisi käsitellä Euroopan yhdentymiseen liittyviä ongelmia kokonaisvaltaisesti ja sovittaa unionin toimet asianmukaisesti yhteen.
Euroopan yhtenäisasiakirjalla vuonna 1986 sisällytettiin Eurooppa-neuvosto ensimmäistä kertaa yhteisön perustamissopimuksiin, vahvistettiin sen kokoonpano ja sovittiin kokoontumisesta kahdesti vuodessa.
Maastrichtin sopimuksella vuonna 1992 virallistettiin Eurooppa-neuvoston asema EU:n toimielinjärjestelmässä.
Lissabonin sopimuksella eli virallisemmin sopimuksella Euroopan unionista vuonna 2009 Eurooppa-neuvostosta tehtiin viimein EU:n täysivaltainen toimielin (SEU:n 13 artikla). Sopimuksen mukaan Eurooppa-neuvosto ”antaa unionille sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet ja määrittelee sen yleiset poliittiset suuntaviivat ja painopisteet” (SEU:n 15 artikla). Eurooppa-neuvosto ja Euroopan unionin neuvosto (jäljempänä ”neuvosto”) ovat sopineet jakavansa unionin talousarviossa pääluokan II (varainhoitoasetuksen 43 artiklan b alakohta). Tämän vuoksi talousarviossa on kymmenen pääluokkaa eikä yksitoista, vaikka Eurooppa-neuvosto ja neuvosto ovatkin erillisiä toimielimiä.
Rakenne
EU:n 27 jäsenvaltion valtion- tai hallitusten johtajat sekä komission puheenjohtaja kokoontuvat Eurooppa-neuvostoon sen puheenjohtajan kutsusta (SEU:n 15 artiklan 2 kohta). Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja osallistuu sen työskentelyyn. Euroopan parlamentin puhemies on tapana kutsua pitämään puhe kokouksen aluksi (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 235 artiklan 2 kohta).
Eurooppa-neuvosto valitsee itse puheenjohtajansa kahden ja puolen vuoden kaudeksi, joka voidaan uusia kerran. Puheenjohtaja edustaa EU:ta kansainvälisissä yhteyksissä. Hänen tehtävistään määrätään SEU:n 15 artiklassa. Nykyinen puheenjohtaja Charles Michel aloitti ensimmäisen kautensa 1. joulukuuta 2019, ja hänet valittiin maaliskuussa 2022 uudelleen toiseksi kaudeksi 1. kesäkuuta 2022 – 30. marraskuuta 2024.
Eurooppa-neuvosto tekee yleensä päätöksensä yksimielisesti. Joistakin tärkeistä nimityksistä – kuten Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, komission puheenjohtajaehdokkaan, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan sekä Euroopan keskuspankin pääjohtajan nimityksistä – päätetään kuitenkin määräenemmistöllä.
Eurooppa-neuvosto kokoontuu tavallisesti vähintään neljä kertaa vuodessa. Vuoden 2008 jälkeen se on kokoontunut useammin erityisesti finanssikriisin aikana ja sitä seuranneen euroalueen velkakriisin aikana. Myös EU:hun suuntautunut muuttoliike ja sisäistä turvallisuutta koskevat kysymykset ovat viime aikoina työllistäneet Eurooppa-neuvostoa.
Vuonna 2016 valtion- ja hallitusten johtajat alkoivat tavata EU27-kokoonpanossa ilman Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Nämä tapaamiset olivat aluksi epävirallisia ennen kuin Yhdistynyt kuningaskunta esitti maaliskuussa 2017 SEU:n 50 artiklan mukaisen virallisen ilmoituksen erostaan. Ilmoituksen jälkeen pidettiin tavanomaisten kokousten lisäksi useita virallisia 50 artiklaan perustuvia Eurooppa-neuvoston kokouksia EU27-kokoonpanossa.
Eurooppa-neuvoston jäsenet kokoontuvat lisäksi hallitustenvälisissä konferensseissa, joissa jäsenvaltioiden hallitusten edustajien kesken keskustellaan ja sovitaan EU:n perussopimusten muutoksista. Ennen vuonna 2009 voimaan tullutta Lissabonin sopimusta tämä oli ainoa menettely, jolla voitiin tarkistaa perussopimuksia. Nyt tätä menettelyä kutsutaan tavanomaiseksi tarkistusmenettelyksi. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan koolle kutsuma hallitustenvälinen konferenssi hyväksyy perussopimuksiin tehtävät muutokset yksimielisesti.
Tehtävä
A. Asema EU:n toimielinjärjestelmässä
SEU:n 13 artiklan nojalla Eurooppa-neuvosto on osa unionin yhteistä toimielinjärjestelmää. Se on kuitenkin ennemmin yleisten poliittisten virikkeiden antaja kuin päätöksentekoelin sanan juridisessa merkityksessä. Eurooppa-neuvosto tekee vain poikkeustapauksissa päätöksiä, joista aiheutuu unionille oikeudellisia vaikutuksia (ks. jäljempänä C-osion 2 kohta), mutta sillä on toimielimelle kuuluvaa päätöksentekovaltaa monissa asioissa. Eurooppa-neuvosto voi nykyään antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä, jotka voidaan riitauttaa unionin tuomioistuimessa. Tämä koskee myös ratkaisun tekemisen laiminlyöntiä (SEUT:n 265 artikla).
SEU:n 7 artiklan 2 kohdassa annetaan Eurooppa-neuvostolle valta aloittaa menettely jäsenvaltiolle kuuluvien oikeuksien väliaikaiseksi pidättämiseksi, kun se on parlamentin hyväksynnän saatuaan todennut kyseisen jäsenvaltion loukkaavan vakavasti unionin periaatteita.
B. Suhde muihin toimielimiin
Eurooppa-neuvosto tekee päätöksensä täysin itsenäisesti, eivätkä sen päätökset yleensä edellytä komission aloitetta tai parlamentin osallistumista.
Lissabonin sopimuksessa on kuitenkin säilytetty kiinteä yhteys komissioon, sillä komission puheenjohtaja on Eurooppa-neuvoston äänioikeudeton jäsen ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja osallistuu sen työskentelyyn. Eurooppa-neuvosto saattaa myös pyytää komissiota esittämään selvityksiä kokoustensa valmistelemiseksi. SEU:n 15 artiklan 6 kohdan d alakohdan mukaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja antaa parlamentille kertomuksen jokaisesta Eurooppa-neuvoston kokouksesta. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja myös tapaa kuukausittain parlamentin puhemiehen sekä poliittisten ryhmien johtajia. Helmikuussa 2011 silloinen puheenjohtaja lupautui vastaamaan parlamentin jäsenten kirjallisiin kysymyksiin, jotka koskevat hänen omaa poliittista toimintaansa. Parlamentti voi kuitenkin epävirallisestikin vaikuttaa asioiden käsittelyyn, sillä sen puhemies on läsnä Eurooppa-neuvoston kokouksissa ja Euroopan poliittisia ryhmiä edustavat puoluejohtajat järjestävät kokouksia ennen Eurooppa-neuvoston kokouksia. Lisäksi parlamentti voi antaa päätöslauselmia Eurooppa-neuvoston esityslistalla olevista asioista, kokousten tuloksista ja Eurooppa-neuvostolta saamistaan virallisista kertomuksista.
Lissabonin sopimuksella luotu unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja on uusi toimija, joka ehdottaa ja toteuttaa ulkopolitiikkaa Eurooppa-neuvoston puolesta. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja on vastuussa EU:n ulkoisesta edustuksesta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa, mikä ei kuitenkaan rajoita korkean edustajan toimivaltaa.
C. Toimivalta
1. Valtuudet toimielimenä
Eurooppa-neuvosto antaa EU:lle ”sen kehittämiseksi tarvittavat virikkeet” ja määrittelee sen ”yleiset poliittiset suuntaviivat ja painopisteet” (SEU:n 15 artiklan 1 kohta). Se myös päättää määräenemmistöllä neuvoston eri kokoonpanoista ja puheenjohtajavaltion vaihtumisen aikataulusta.
2. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (5.1.1 ja 5.1.2)
Eurooppa-neuvosto määrittelee yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) periaatteet ja yleiset suuntaviivat sekä päättää yhteisistä strategioista sen toteuttamiseksi (SEU:n 26 artikla). Se päättää yksimielisesti, onko jäsenvaltioille aiheellista suositella unionin yhteisen puolustuspolitiikan määrittelemistä asteittain SEU:n 42 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
Jos jokin jäsenvaltio aikoo vastustaa päätöksen tekemistä tärkeistä kansalliseen politiikkaan liittyvistä syistä, neuvosto voi määräenemmistöllä päättää saattaa asian Eurooppa-neuvoston ratkaistavaksi yksimielisellä päätöksellä (SEU:n 31 artiklan 2 kohta). Samaa menettelyä voidaan soveltaa, jos jäsenvaltiot päättävät aloittaa tiiviimmän yhteistyön ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla (SEU:n 20 artikla).
Euroopan tulevaisuuskonferenssissa hyväksytyn kansalaisten suosituksen nro 21 mukaan EU:n olisi parannettava valmiuksiaan tehdä nopeita ja tehokkaita päätöksiä, erityisesti siirtymällä yksimielisyydestä määräenemmistöpäätöksentekoon YUTP:n alalla ja vahvistamalla unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan roolia. Valmistelukunnan ehdottamisesta perussopimusten tarkistamiseksi 9. kesäkuuta 2022 antamassaan päätöslauselmassa parlamentti esitti neuvostolle ehdotuksia perussopimusten muuttamiseksi SEU:n 48 artiklan mukaista tavanomaista tarkistusmenettelyä noudattaen. Yhtenä keskeisenä ehdotuksena oli mahdollistaa päätösten tekeminen neuvostossa määräenemmistöllä yksimielisen päätöksenteon sijaan tietyillä aloilla, kuten pakotteiden asettaminen ja hätätilanteet. Parlamentin perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta laatii myös parhaillaan mietintöä EU:n perussopimuksiin sisältyvien siirtymälausekkeiden täytäntöönpanosta. Näiden lausekkeiden avulla lainsäädäntömenettelyä voidaan muuttaa ilman perussopimuksiin tehtävää virallista muutosta. Valiokunta ehdottaa, että siirtymälausekkeita otetaan käyttöön joillakin ensisijaisilla politiikan aloilla, kuten yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
3. Talouden ohjaus ja hallinta sekä monivuotinen rahoituskehys (1.4.3)
Vuonna 2009 puhjennut julkisen talouden velkakriisi on nostanut Eurooppa-neuvoston ja euroalueen huippukokoukset avainasemaan maailmanlaajuisen pankkikriisin seurausten selvittämisessä. Useat jäsenvaltiot ovat saaneet rahoitustukipaketteja, joista valtion- ja hallitusten johtajat ovat päättäneet tilapäisillä sopimuksilla, jotka on myöhemmin ratifioitu jäsenvaltioissa. Rahoitustuki on vuodesta 2012 kanavoitu pysyvän Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta. Jäsenvaltioiden hallitukset ovat komission, parlamentin ja Euroopan keskuspankin aktiivisella tuella laatineet kansainvälisen sopimuksen eli sopimuksen talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta (”vakaussopimus”). Se mahdollistaa jäsenvaltioiden finanssipolitiikan ja sosiaalis-taloudellisten toimintalinjojen tiukemman valvonnan. Komission ja parlamentin rooli euroalueen talouden ohjauksessa ja hallinnassa on vielä määrittelemättä.
Eurooppa-neuvostolla on myös tärkeä rooli talouspolitiikan EU-ohjausjaksolla. Se laatii keväällä pidettävissä kokouksissaan poliittisia suuntaviivoja makrotalouden ja julkisen talouden uudistuksesta ja rakenneuudistuksesta sekä kasvua edistävistä politiikoista. Kesäkuun kokouksissaan Eurooppa-neuvosto vahvistaa suositukset, jotka perustuvat kansallisia uudistusohjelmia koskevaan komission arvioon, josta on keskusteltu neuvostossa.
Eurooppa-neuvosto osallistuu neuvotteluihin monivuotisesta rahoituskehyksestä. Sillä on tärkeä rooli poliittisen sopimuksen saavuttamisessa monivuotista rahoituskehystä koskevista tärkeistä poliittisista asioista, kuten menokatot, meno-ohjelmat ja rahoitus (resurssit).
4. Poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa (4.2.6 ja 4.2.7)
Eurooppa-neuvosto päättää neuvoston jäsenen pyynnöstä, voidaanko jollakin alalla aloittaa tiiviimpi yhteistyö (SEU:n 20 artikla). Lissabonin sopimukseen sisällytettiin useita yhdyskäytävälausekkeita, joiden nojalla Eurooppa-neuvosto voi muuttaa neuvoston päätöksentekotavan yksimielisestä enemmistöpäätökseksi (1.2.4).
Saavutukset
Eurooppa-neuvosto on hyväksynyt viisivuotisen strategisen ohjelman (2019–2024), jossa määritellään EU:n toiminnan pidemmän aikavälin prioriteetit ja painopisteet. Strategisen ohjelman lisäksi sillä on lyhyemmän aikavälin työohjelmia, nk. EU-johtajien asialistoja, joissa esitetään aiheet tulevia Eurooppa-neuvoston kokouksia ja kansainvälisiä huippukokouksia varten. Esimerkiksi helmikuussa 2023 julkaistussa alustavassa EU-johtajien asialistassa esitettiin alustavat painopisteet ajanjaksolle tammikuusta heinäkuuhun 2023. Näihin painopisteisiin kuuluivat erityisesti EU:n jatkuva tuki Ukrainalle Venäjän hyökkäyssodan johdosta, talous ja EU:n pitkän aikavälin kilpailukyvyn parantaminen sekä EU:n strateginen riippumattomuus, myös turvallisuuden ja energian osalta.
Strateginen ohjelma vuosiksi 2024–2029 on tarkoitus hyväksyä kesäkuussa 2024. Keskustelujen käynnistämiseksi tätä ennen puheenjohtaja Michel lähetti kirjeen kesäkuussa 2023 pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen edellä. Hän ehdotti tulevaan ohjelmaan neljää pääaihetta: EU:n taloudellisen ja sosiaalisen perustan lujittaminen (vihreä ja digitaalinen siirtymä, kilpailukyky, innovointi, terveys), energiahaasteeseen vastaaminen, EU:n turvallisuus- ja puolustusvalmiuksien vahvistaminen ja yhteistyön syventäminen muun maailman kanssa. Lisäksi hän ehdotti, että EU:n yleistä lähestymistapaa muuttoliikkeeseen vahvistetaan.
A. Monivuotinen rahoituskehys
Auttaakseen EU:ta palautumaan pandemian jälkeen ennalleen ja tukeakseen investointeja vihreään siirtymään ja digitaaliseen muutokseen Eurooppa-neuvoston johtajat sopivat ylimääräisessä kokouksessaan 17.–21. heinäkuuta 2020 kattavasta 1 824,3 miljardin euron paketista. Siinä yhdistyvät sekä monivuotinen rahoituskehys että Next Generation EU -välineestä rahoitetut poikkeukselliset elvytystoimet.
Eurooppa-neuvosto pääsi kokouksessaan 1. helmikuuta 2024 yhteisymmärrykseen vuosien 2021-2027 monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamisesta. Sen seurauksena EU:n neuvosto hyväksyi kolme säädöstä, joiden tarkoituksena on vahvistaa pitkän aikavälin talousarviota ja vastata uusiin haasteisiin. Hyväksyttyyn pakettiin sisältyy rahoituskehykseen tehtäviä muutoksia, Ukrainan tukivälineen perustaminen sekä Euroopan strategisten teknologioiden kehysvälineen perustaminen.
B. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on 1990-luvun alusta ollut Eurooppa-neuvoston huippukokouksissa keskeisessä asemassa. Päätöksiä on tehty muun muassa seuraavilla aloilla:
- kansainvälinen turvallisuus ja terrorismin torjunta
- Euroopan naapuruuspolitiikka ja suhteet Venäjään
- suhteet Välimeren maihin ja Lähi-itään.
Eurooppa-neuvosto päätti Helsingissä 10. ja 11. joulukuuta 1999 vahvistaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kehittämällä kriisinhallinnan sotilaallisia ja siviilivoimavaroja.
Eurooppa-neuvosto sopi kokouksessaan 22. ja 23. kesäkuuta 2017, että on tarpeen käynnistää pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) Euroopan turvallisuuden ja puolustuksen vahvistamiseksi. Tästä yhteistyöstä tehtiin neuvoston päätös 11. joulukuuta 2017. Yhteistyöhön osallistuvat kaikki EU:n jäsenvaltiot Tanskaa ja Maltaa lukuun ottamatta. Yhteensä käynnissä on nyt 46 PRY-projektia.
Edellä mainitussa 17.–21. heinäkuuta 2020 pitämässään ylimääräisessä kokouksessa Eurooppa-neuvosto sopi, että perustettaisiin Euroopan rauhanrahasto talousarvion ulkopuoliseksi välineeksi rahoittamaan turvallisuus- ja puolustusalan toimia. Rahaston enimmäismääräksi kaudella 2021-2027 vahvistettiin viisi miljardia euroa. Se rahoitetaan talousarvioon kuulumattomana rahoituskehyksen ulkopuolisena kohtana jäsenvaltioiden maksuosuuksilla BKTL-jakoperusteen mukaisesti.
Ylimääräisessä kokouksessaan 30. ja 31. toukokuuta 2022 Eurooppa-neuvosto tuomitsi Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan ja sopi kuudennesta pakotepaketista, joka kattaa Venäjältä jäsenvaltioille toimitettavan raakaöljyn ja öljytuotteet. Putkea pitkin tuotavaan raakaöljyyn päätettiin soveltaa väliaikaista poikkeusta. Johtajat kehottivat EU:n neuvostoa viimeistelemään ja hyväksymään uudet pakotteet viipymättä.
Eurooppa-neuvoston 23. maaliskuuta 2023 pidetyn kokouksen päätelmien mukaan ”Euroopan unioni aikoo vakaasti ja täysimääräisesti jatkaa vahvaa poliittista, taloudellista, sotilaallista, rahoituksellista ja humanitaarista tukeaan Ukrainalle ja sen kansalle niin kauan kuin se on tarpeen”.
C. Laajentuminen (5.5.1)
Eurooppa-neuvosto on määritellyt neuvotteluehdot unionin jokaista laajentumista varten. Uusien jäsenvaltioiden liittymiselle luotiin perusta Kööpenhaminassa vuonna 1993 (Kööpenhaminan kriteerit). Seuraavien vuosien kokouksissa täsmennettiin liittymisedellytyksiä ja laajentumisen edellyttämiä toimielinuudistuksia.
Kööpenhaminan Eurooppa-neuvosto (12. ja 13. joulukuuta 2002) päätti, että Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro liittyisivät unioniin 1. toukokuuta 2004. Romanian ja Bulgarian jäsenyys alkoi 1. tammikuuta 2007.
Luxemburgissa 3. lokakuuta 2005 neuvosto vahvisti puitteet Kroatian ja Turkin kanssa käytäville liittymisneuvotteluille. Kroatian liittymissopimus allekirjoitettiin 9. joulukuuta 2011, ja maa liittyi unioniin 1. heinäkuuta 2013.
Yleisten asioiden neuvosto hyväksyi 14. joulukuuta 2021 päätelmänsä laajentumisesta sekä vakautus- ja assosiaatioprosessista Montenegron, Serbian, Turkin, Pohjois-Makedonian tasavallan, Albanian, Bosnia ja Hertsegovinan sekä Kosovon osalta ja arvioi niissä kunkin ehdokasmaan ja mahdollisen ehdokasmaan edistymistä.
Eurooppa-neuvosto myönsi 23. kesäkuuta 2022 Ukrainalle ehdokasmaan aseman sen 28. helmikuuta 2022 jättämän jäsenyyshakemuksen jälkeen ja pyysi komissiota raportoimaan neuvostolle jäsenyyshakemusta koskevassa komission lausunnossa mainittujen ehtojen täyttymisestä. Neuvosto päättää jatkotoimista, kunhan kaikki nämä ehdot on kokonaisuudessaan täytetty.
Ylimääräisen 9. helmikuuta 2023 pitämänsä kokouksen päätelmissä Eurooppa-neuvosto pani merkille ”Ukrainan viime kuukausien vahvan pyrkimyksen täyttää EU:n ehdokasmaan asemaan oikeuttavat tavoitteet”. Se oli tyytyväinen Ukrainan uudistuspyrkimyksiin näinä vaikeina aikoina ja kannusti Ukrainaa jatkamaan tällä tiellä ja täyttämään sen jäsenyyshakemusta koskevassa komission lausunnossa täsmennetyt edellytykset, jotta se voi edetä kohti tulevaa EU-jäsenyyttä.
Eurooppa-neuvosto päätti 14. ja 15. joulukuuta 2023 pitämässään kokouksessa aloittaa liittymisneuvottelut Ukrainan ja Moldovan tasavallan kanssa ja myöntää Georgialle ehdokasmaan aseman ”edellyttäen, että 8. marraskuuta 2023 annetussa komission suosituksessa esitetyt asiaankuuluvat toimet toteutetaan”.
D. Yhdistyneen kuningaskunnan ero Euroopan unionista
Eurooppa-neuvosto (50 artikla) hyväksyi 23. maaliskuuta 2018 EU27-kokoonpanossa suuntaviivat EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan brexitin jälkeisiä suhteita koskevista puitteista. Suuntaviivojen mukaan EU halusi Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa mahdollisimman tiiviin kumppanuuden, joka kattaisi muun muassa kaupan ja taloudellisen yhteistyön sekä turvallisuuden ja puolustuksen.
EU27-kokoonpanossa kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti 17. lokakuuta 2019 tarkistetun erosopimuksen ja hyväksyi tarkistetun poliittisen julistuksen, josta EU:n ja Ison-Britannian neuvottelijat olivat juuri samana päivänä sopineet. Sopimuksen tarkoituksena oli mahdollistaa Ison-Britannian hallittu ero EU:sta.
Eurooppa-neuvosto hyväksyi 29. lokakuuta 2019 Yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöstä päätöksen jatkaa SEU:n 50 artiklan 3 kohdan mukaista määräaikaa tammikuun 31. päivään 2020 antaakseen lisäaikaa erosopimuksen ratifioinnille. Erosopimus tuli voimaan 31. tammikuuta 2020. Tuolloin päättyi SEU:n 50 artiklassa tarkoitettu kausi ja alkoi siirtymäkausi, joka kesti 31. joulukuuta 2020 saakka. Yhdistynyt kuningaskunta ei ole enää EU:n jäsenvaltio vaan ns. kolmas maa.
E. Toimielinuudistukset
Tampereen Eurooppa-neuvostossa 15. ja 16. lokakuuta 1999 päätettiin EU:n perusoikeuskirjan (4.1.2) laatimiseen liittyvistä järjestelyistä. Helsingin Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 1999 päätettiin kutsua koolle hallitustenvälinen konferenssi Nizzan sopimuksen valmistelemiseksi.
Laekenin Eurooppa-neuvostossa 14. ja 15. joulukuuta 2001 päätettiin kutsua koolle Euroopan tulevaisuutta käsittelevä valmistelukunta, joka laati sittemmin kaatuneen perustuslakisopimuksen (1.1.4). Toimielinten välisen pattitilanteen kestettyä kaksi ja puoli vuotta 21. ja 22. kesäkuuta 2007 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti hallitustenväliselle konferenssille yksityiskohtaiset valtuudet allekirjoittaa 13. joulukuuta 2007 Lissabonin sopimus (1.1.5). Sopimus tuli voimaan 1. joulukuuta 2009. Eurooppa-neuvosto antoi 25. maaliskuuta 2011 päätöksen SEUT:n 136 artiklan muuttamisesta ja Euroopan vakausmekanismin perustamisesta vuonna 2012.
Eurooppa-neuvosto hyväksyi 28. kesäkuuta 2018 päätöksen Euroopan parlamentin kokoonpanosta. Päätöksen nojalla jäsenvaltiot voivat toteuttaa tarvittavat kansalliset toimenpiteet parlamentin vaalien järjestämiseksi vaalikaudeksi 2019–2024[1].
Viimeaikaiset kriisit, erityisesti covid-19-pandemia ja Ukrainan sota, ovat tuoneet esille tarpeen toteuttaa toimielinuudistuksia, joilla parannetaan EU:n kykyä reagoida kiireellisiin tilanteisiin nopeasti ja tehokkaasti.
Euroopan parlamentti antoi 4. toukokuuta 2022 päätöslauselman toimista Euroopan tulevaisuutta käsittelevän konferenssin päätelmien johdosta. Se suhtautui siinä myönteisesti konferenssin päätelmiin ja suosituksiin, totesi, että perussopimuksiin oli tehtävä muutoksia, ja kehotti perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokuntaansa laatimaan ehdotuksia EU:n perussopimusten uudistamiseksi valmistelukunnan kautta SEU:n 48 artiklan mukaisesti. Kesäkuun 9. päivänä 2022 parlamentti antoi päätöslauselman valmistelukunnan ehdottamisesta perussopimusten tarkistamiseksi. Yhtenä keskeisenä ehdotuksena on uudistaa äänestysmenettelyjä ja mahdollistaa päätösten tekeminen neuvostossa määräenemmistöllä yksimielisen päätöksenteon sijaan tietyillä aloilla, kuten pakotteiden asettaminen ja nk. siirtymälausekkeet sekä hätätilanteet. Heinäkuun 11. päivänä 2023 parlamentti antoi päätöslauselman EU:n perussopimuksiin sisältyvien siirtymälausekkeiden täytäntöönpanosta. Marraskuun 22. päivänä 2023 se antoi päätöslauselman ehdotuksista perussopimusten muuttamiseksi ja kehotti siinä Eurooppa-neuvostoa kutsumaan koolle valmistelukunnan perussopimusten tarkistamiseksi, jotta voidaan uudistaa lainsäädäntömenettelyjä.
Eeva Pavy / Pablo Abril Marti