Denis Mukwege – 2014, Kongon demokraattinen tasavalta

© Courtesy of Stichting Vluchteling
Kongon demokraattisessa tasavallassa toimiva lääkäri Denis Mukwege on omistanut elämänsä raiskauksen ja julman seksuaalisen väkivallan uhrien ja monien muiden uhattuina olevien auttamiseen. Hän on hoitanut kymmeniätuhansia uhreja.

Mukwege syntyi Bukavussa vuonna 1955, opiskeli lääketiedettä ja perusti Kongon demokraattisen tasavallan itäosassa sijaitsevaan Lemeran sairaalaan gynekologian yksikön, joka tuhoutui sodan syttyessä vuonna 1996. Mukwege pakeni takaisin Bukavuun, perusti aluksi teltoissa toimineen sairaalan ja rakensi uuden synnytysosaston ja leikkaussalin. Nämä kuitenkin tuhoutuivat vuonna 1998 toisessa Kongon sodassa. Hän rakensi lannistumatta sairaalansa uudelleen Panziin, teki pitkiä työpäiviä ja koulutti henkilökuntaa hoitamaan naisia, jotka olivat joutuneet naiset "yhteiseksi vihollisekseen" julistaneiden taistelijoiden uhreiksi. Hän on hoitanut kymmeniätuhansia naisia sen jälkeen, kun sairaala avasi taas ovensa vuonna 1999. Ensimmäisellä hänen luokseen tulleella raiskauksen uhrilla oli sukupuolielimissä ja reisissä luotien aiheuttamia vammoja. Heti ensimmäisinä viikkoina kymmenet naiset saapuivat sairaalaan ja kertoivat tulleensa raiskatuiksi ja kidutetuiksi.

Mukwegen asiantuntemus seksuaalisesta väkivallasta aiheutuneiden fyysisten ja psykososiaalisten vaurioiden hoitamisessa on kansainvälisesti tunnustettua. Hänen johtamassaan Panzin sairaalassa hoidetaan henkisiä ja ruumiillisia vammoja ja tarjotaan naisille tukea, jotta he voivat hankkia uusia keinoja ansaita elantonsa, sillä moni heistä on joutunut yhteisönsä hyljeksimäksi. Tytöille tarjotaan myös tukea, jotta he voivat palata kouluun, ja oikeudellista apua on tarjolla sitä tarvitseville.

Mukwegesta tuli uhreiksi joutuneiden naisten väsymätön puolestapuhuja sen jälkeen, kun hän tunnisti leikkauspöydällään olleen nuoren naisen Panzin sairaalassa syntyneeksi tytöksi, jota hän oli ollut saattamassa maailmaan. Tämä oli Mukwegelle käänteentekevä hetki: hän alkoi hoitotyön ohella ottaa kantaa kotimaassaan ja ulkomailla Kongon demokraattisen tasavallan luonnonvaroista käytävän väkivaltaisen taistelun lopettamiseksi. Vuonna 2012 hän itse joutui uhriksi, kun aseistautuneet miehet tunkeutuivat hänen kotiinsa ja uhkasivat hänen tyttäriään aseella. Hänen henkivartijansa ja ystävänsä sai surmansa, mutta hän itse pääsi pakoon ja pakeni perheensä kanssa Ruotsiin ja sitten Belgiaan. Hän palasi Kongon demokraattiseen tasavaltaan vuonna 2013, kun ryhmä naisia, jotka itse joutuvat elämään alle dollarilla päivässä, osti hänelle yhteisvoimin matkalipun kotiin.

Nykyään Mukwege asuu Panzin sairaalassa jatkuvista tappouhkauksista huolimatta. Hän on myös perustanut nimeään kantavan säätiön, josta myönnetään tukea seksuaalisesta väkivallasta selvinneille kaikkialla maailmassa. Hän oli kiinteästi mukana Euroopan parlamentin lainsäädäntöprosessissa, jonka tuloksena annettiin vuonna 2017 konfliktimineraaleja koskeva EU:n asetus. Sen tavoitteena on estää tiettyjen konfliktimineraalien ja -metallien vienti Eurooppaan.

Mukwegelle on vuodesta 2008 alkaen myönnetty kymmeniä palkintoja tunnustukseksi hänen työstään. Hän sai muun muassa vuonna 2008 YK:n ihmisoikeuspalkinnon, vuonna 2016 Soulin rauhanpalkinnon ja vuonna 2018 Nobelin rauhanpalkinnon. Lisäksi hänelle on myönnetty Edinburghin ja Harvardin yliopistojen kunniatohtorin arvonimi. Mukwegen elämästä ja työstä tehtiin vuonna 2015 dokumenttielokuva The Man Who Mends Women: The Wrath of Hippocrates. Elokuva on tekstitetty Euroopan parlamentin tuella kaikille EU:n virallisille kielille. Maaliskuussa 2020 Mukwege nimitettiin koordinoimaan Etelä-Kivun alueellisen terveyskomitean työtä covid-19-pandemian vuoksi.