Aikajana: virstanpylväät matkalla kohti sukupuolten tasa-arvoa EU:ssa (video)

Sukupuolten tasa-arvo on parantunut EU:ssa paljon, mutta koronapandemia uhkaa kehityskulkua. Katso videolta, mitä merkkipaaluja EU:ssa on saavutettu!

Covid-19 -pandemian vaikutukset ovat kohdistuneet erityisesti naisiin, sillä naisvaltaiset alat ovat olleet koronaviruksen vastaisen taistelun ensilinjassa. Näitä aloja ovat esimerkiksi terveydenhuolto, hoiva- ja kaupanala.


Sukupuolten välinen tasa-arvo yksi EU:n perusarvoista. Monet haasteet kuitenkin vaikeuttavat edelleen tasa-arvon toteutumista. Euroopan parlamentti on ehdottanut toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi, huomioiden erityisesti pandemian vaikutukset.

Infografiikoistamme saat tietoa siitä, kuinka pandemia on lisännyt sukupuolten epätasa-arvoa EU:ssa.

Näin Euroopan parlamentti edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Parlamentti on toiminut aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi:


Sukupuolten tasa-arvo ja elpyminen

Parlamentti vaatii, että komissio ja EU-jäsenmaat ohjaavat varoja naisten auttamiseksi Covid-19 -kriisistä toivuttaessa. Parlamentti haluaa myös, että sukupuolten välinen tasa-arvo nostetaan yhdeksi Euroopan tulevaisuuskonferenssissa pääteemoista.


Euroopan parlamentti juhlistaa kansainvälistä naistenpäivää täysistunnossaan 8. maaaliskuuta. Naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunta FEMM huomioi päivän kokouksessaan”Me olemme vahvoja: Naiset johtavat Covid-19:n vastaista taistelua” 4. maaliskuuta.


Artikkeleita samasta aiheesta