Ässät liekeissä ulkoilmaottelussa – asiantuntija hehkuttaa: �Nyt on syytä olla ylpeä�

Ässät katkaisi Lukon 11 ottelun voittoputken SM-liigassa. Kärpät sai helpottavan voiton ja KooKoo kasvatti pisteputkeaan.

Ässät liekeissä.
Porin Ässät luisteli valmiina lauantai-iltaan. Kuva: Lehtikuva
Simo Arkko

Jääkiekon SM-liigassa Porin Ässät saapui Satakunnan Talviklassikon toiseen iltaan sisuuntuneena. Ässät murjoi paikallisvastustaja Lukon loppuunmyydyn yleisön edessä maalein 4–1.

Porilaisten sankariksi nousivat kahdesti avauserässä viimeistellyt konkari Olli Palola sekä pisteet 1+2 tehtaillut Peter Tiivola. He pitivät huolta, että Lukon peräti 11 ottelun mittainen voittoputki katkesi lauantai-iltana.

– Kylmät väreet menivät, kun tulimme jäälle molempina päivinä. Nämä pelit muistaa lopun elämäänsä. Kiitos kaikille, jotka tulivat katsomaan, Palola hehkutti Ässien videolla.

36-vuotias Palola laukoi avauserässä ensimmäisen maalinsa pienestä kulmasta Lukko-vahti Joni Ortion kautta ja iski muutamaa minuuttia myöhemmin toistamiseen. Entinen maalikuningas on kihauttanut jo 12 kertaa tällä kaudella.

Ässistä kesken kauden Lukkoon siirtynyt Ortio oli saanut jo perjantaina Ässien kannattajilta rajuja buuauksia. Lauantaina porilaiset saivat juhlia useasti entisen maalivahtinsa kustannuksella.

– Maalivahdilla täytyy ylipäätään olla aika lyhyt muisti. Joskus maalit menevät nopeammin. Harmi, ettemme pystyneet vastaamaan nopeaan avausmaaliin, Ortio kommentoi STT:lle.

– Olihan se ainutlaatuista pelata näin suuren yleisömäärän edessä. Erityisrakenteilla katsojat vielä olivat erittäin lähellä kenttää.

Ottelu yleisöä.
Ulkoilmaottelua seurasi 8 740 katsojaa. Kuva: All Over Press

Toisessa erässä Lukko oli jo päästä mukaan otteluun, kun Jami Krannila luisteli läpiajoon. Ässät-vahti Niklas Rubin torjui kuitenkin yrityksen ja Ässät pääsi iskemään hetkeä myöhemmin ylivoimalla Lenni Hämeenahon osumalla pelin jo 3–0:aan. Erän lopulla Tiivola kaunisteli lukemia ohjauksellaan.

Kahtena iltana ulkoilmaottelut toivat paikalle yhteensä lähes 16 000 katsojaa. Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättinen nostaa hattua järjestelyille.

– Täysin poikkeuksellinen viikonloppu suomalaisessa jääkiekossa. Aina ei suomalaisena jääkiekkoihmisenä voi olla ylpeä, mutta nyt on syytä olla ylpeä sekä kiitollinen Ässien ja Lukon ponnistuksesta. Tämä oli suuri ja hieno urheilukulttuurinen teko. Järjestelyt olivat ensiluokkaisia, Nättinen hehkuttaa.

Ottelu yleisö.
Lukko voitti perjantai-iltana jatkoajalla, mutta lauantaina kotijoukkueena pelannut Ässät oli selvästi vahvempi. Kuva: All Over Press

Kärpille helpottava voitto

Illan muissa otteluissa Kärppien maalivahti Tomi Karhunen tuuletti helpottuneesti loppusummerin soidessa, kun oululaiset nousivat päätöserän pikamaaleilla 3–2-voittoon. Jukurit oli pelillisesti ottelussa niskan päällä, mutta Michal Kovarcikin ja Teemu Turusen maalit käänsivät pelin oululaisille.

Kärpät on ollut kuntopuntarissa viime aikoina heikoimpia joukkueita ja on sarjassa kymmenentenä.

Kärppien hyökkääjä Teemu Turunen kuvassa.
Teemu Turunen iski voittomaalin Kärpille. Kuva: Vesa Pöppönen / AOP

Sarjakakkonen Ilves nousi vain viiden pisteen päähän sarjakärki Lukosta, kun se voitti TPS:n 1–0. Yli 10 000 katsojaa saivat juhlia Ilves-maalia ensimmäisen ja ainoan kerran vasta ajassa 55.47, kun John Nyberg teki ensimmäisen maalinsa SM-liigassa.

KooKoo ja HPK huippuiskussa

Viime aikoina huippuiskuun äitynyt KooKoo puolestaan voitti vaikeuksissa olleen Pelicansin lukemin 3–2. KooKoo venytti pisteputkensa jo yhdeksän ottelun mittaiseksi ja Pelicans taipui neljännen kerran peräkkäin.

Lahtelaisten lisäksi myös Tapparan ja Kiekko-Espoon tappioputket venyivät neljään otteluun. Tappara taipui jatkoajalla HPK:lle 3–4 ja Espoo kotonaan KalPalle 0–3.

HPK:n voittomaalin viimeisteli Heikki Huttunen illan toisella osumallaan. HPK viilettää neljän ottelun voittoputkessa.

Myöhäisottelussa JYP voitti HIFK:n jatkoajan jälkeen 4–3. Voittomaalin jatkoajalla teki Nathan Schnarr, joka viimeisteli ottelussa hattutempun.

SM-liigakierroksen tulokset ja kaikki maalit löytyvät teksti-tv:stä.

Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättinen ja toimittaja Jussi Paasi ihmettelivät 5 minuuttia -videolla Pelicansin tiedotetta valmennukseen liittyen.

Juttua täydennetty 25.1.2025 kello 20.37 ja kello 20.57: Lisätty Joni Ortion ja Olli Palolan kommentteja.