Israelin iskut tappoivat kolme ja haavoittivat kymmeniä Libanonissa

Israelin asevoimien olisi tarkoitus poistua Etelä-Libanonista tänään sunnuntain aikana.

panssariajoneuvot lähestyvät Libanonin armeijan tiesulkua lähellä tarkastuspistettä Etelä-Libanonissa lähellä Israelin rajaa.
Rauhanturvaajien panssariajoneuvot lähestyvät Libanonin armeijan tiesulkua lähellä tarkastuspistettä Nabatiehissa Etelä-Libanonissa lähellä Israelin rajaa 25. tammikuuta. Kuva: AFP
Veikko Eromäki

Israelin asevoimat ovat tappaneet ainakin kolme ihmistä sunnuntaina ympäri eteläistä Libanonia, Libanonin terveysministeriö kertoo.

Lisäksi ainakin 40 libanonilaista on haavoittunut.

Terveysministeriön mukaan israelilaissotilaiden ja libanonilaismielenosoittajien välille syntyi useita yhteenottoja, muun muassa Kfar Kilan ja Houlan kylissä.

Libanonilaiset protestoivat israelilaisille sitä, että nämä eivät ole vielä poistuneet valtaamiltaan alueilta, vaikka Israelin ja Hizbollah-äärijärjestön tulitaukosopimuksessa niin sovittiin.

Israel ja Libanonin Hizbollah-äärijärjestö solmivat tulitaukosopimuksen viime vuoden marraskuussa. Sen mukaan Israelin olisi vedettävä joukkonsa pois Etelä-Libanonista tänään sunnuntain aikana.

Samalla Hizbollahin olisi määrä vetäytyä Litani-joen pohjoispuolelle, samalla kun Libanonin asevoimien pitäisi ottaa Etelä-Libanon hallintaansa.

Eilen uutisoitiin Israelin viestineen Yhdysvalloille, että se pitää joukkonsa Etelä-Libanonissa vielä ainakin kuukauden verran. Israelin mukaan Hizbollah ei ole poistunut alueelta riittävän nopeasti eikä Libanonin asevoimat ole ottanut aluetta haltuun.

Juttua päivitetty 26.1.2025 Juttuun lisätty tieto siitä, että kuolonuhrit ovat syntyneet protestien yhteydessä ympäri eteläistä Libanonia. Lisäksi kuolonuhrien ja loukkaantuneiden määrä päivitetty.